Jokin syksyn tuoksussa, pysähtyneen hiljaisissa kotikaduissa tai ehkä yksinolossa toi mieleen Edinburghin-vuoden. Tai ei mieleen: tunne se oli, kokonaisvaltainen tiedostamaton tunne, että olin yhdeksäntoistavuotias ja kävelin iltapäivisin Dalkeithin hiljaisia katuja bussilta kotiini. Tunteen ajamana aloin pohtia, miltä Turun-vuosina tuntui. Tai Perussa kolme vuotta sitten. Tunnustella – ei, miltä tuntui, vaan miltä tuntuu. Silmänräpäyksen ajan olin […]

Käänsin kirjassa kohtaa, jossa puhuttiin luostariin menosta. Ja vaikka romaanin luostari sijaitsikin kuvauksen mukaan Englannin ankeimmassa kolkassa, tuulisen kalvakalla alamaalla, mieleeni nousi kuva satoja vuosia vanhasta luostarirakennuksesta jossakin Etelä-Euroopan ylängöllä ja lämmin huojennus täytti äkkiä sisimmän. Millainen onni olisikaan saada elää sellaisessa paikassa! Kivimuurien sisällä, rauhaa ja hiljaisuutta huokuvassa rakennuksessa, ympärillä vain joitakin viljelysmaita ja […]

Kun katselen lastani toisten joukossa päiväkodissa, tunnistan hieman yllättäen itseni. Tuollainen minäkin aikoinaan ikäisteni seurassa kai olin: kuin hieman jälkeenjäänyt outolintu, hölmö maalaisserkku kaupunkilaisten keskellä. En käsittänyt lasten välillä sinkoilevia pelejä, en ymmärtänyt mihin niillä pyrittiin. Minulle ihmissuhteet olivat mutkattomia ja suoraviivaisia: niille, joista pidettiin, oltiin mukavia, kaikkiin muihin suhtauduttiin välinpitämättömästi. Mieleeni ei yksinkertaisesti tullut […]

Minä olisin hyvin saattanut päätyä asumaan Edinburghiin, Helsinkiin, Fiskarsiin tai vaikka perulaiseen pikkukylään. Mieheni olisi Redin sijaan voinut olla vakuuttava kaksimetrinen järjestötyöntekijä, söpö mustapartainen italiano tai vaikka luontorakas suomalainen opettaja. (Tai no, ehkei suomalainen sentään.) Olisin saattanut saada ainoan lapseni alle kolmikymppisenä, erota sitten lapsen isästä ja ajautua vuosia kestäviin huoltajuusriitoihin. Olisin voinut päätyä maahan, […]

Mitä enemmän siirtyy lasten maailman ulkopuolelle, toteuttamaan omia kiinnostuksenkohteitaan, keskittymään monimutkaisiin asioihin, joihin lapsilla ei ole pääsyä – mitä enemmän elää aikuiselämän ehdoilla, sitä vähemmän osaa enää pysähtyä pienen ihmisen luo, nauttia pitkiksi venyvistä hetkistä tutkimusretkeilijän kanssa, upota verkkaaseen, tarunhohtoiseen maailmaan. Sitä kärsimättömämmäksi muuttuu. Vielä hetki sitten aika oli verkkaisempaa. Ihailin pientä Tiitiäistä, joka huomaamattamme […]

Istuimme ylälauteiden kuumuudessa, kiuas kihisi ja iho punoitti puuta vasten, kun huokaisin ystävälleni: Kuinka toivoisinkaan, että elämäni olisi kokonaisuudessaan jonkinlainen käsitettävä lammikko. Toki siinä saisi olla sirpaleista rantaa, kallioisia poukamia ja viiltäväkaislaista suistoa – en tarkoitakaan mitään täydellistä kirkasta vuoristolampea. Mutta kun nyt tuntuu siltä, että… Täällä (elehdintää vasemmalle) on jotain katkonaista sahalaitaista viivaa. Tässä […]

Kallion lukion tapahtumapäivässä. Vilkaisen Rumpukarhun fysiikantuntia, siirryn sitten viereiseen luokkaan seuraamaan englanninopetusta enkä ole tunnistaa luokan edessä seisovaa vanhaa naista entiseksi ruotsinopettajakseni. Muita äitejä ja isiä näkyy tunneilla ja portaikossa; ja niin kuin Rumpukarhu yritti esittää, ettei kenenkään vanhempia ollut tulossa. Olen täpinöissäni, hakeudun tuntemattomien opettajien puheille. Killin luokassa minusta kirjoitetaan kirjallinen muotokuva. Kun tunnit […]

Kun lumi alkaa Helsingissä sulaa, oloni on päivä päivältä levottomampi. Sisimmässä kihelmöi; soitto voi tulla nyt hetkenä minä hyvänsä. Sitkeästi teen seuraaville päiville vielä suunnitelmia, jotta en puutuisi tahmeaan odotteluun. Jalkakäytävät paljastuvat hitaasti kinosten alta, märkä hiekka kimmeltää auringossa ja ilma on täynnä ääniä. Ja eräänä kauniina sunnuntaiaamuna kutsu sitten tulee. Pakkaan tavarani, pakkaan nuorimmaiseni, […]

Ei kiitos, en halua. En halua jutella robotin kanssa. En tahdo, että jokaisella avaamallani verkkosivulla tekoäly arvailee, mitä kaipaan. En halua syöttää tietoja, luoda profiilia, en hitto vie ladata sovellusta. Haluan oikeita ihmisiä. Oikeita ihmisiä senkin uhalla, että heillä on toisinaan huono päivä, että he tiuskivat tai tuhahtelevat, antavat vääriä vastauksia. Senkin uhalla, että joudun […]

Kuun viimeisenä päivänä tuntuu, että talvi on päättänyt jättäytyä helmikuuhun. Tiitiäinen on ollut neljä päivää vatsataudissa, ja kun pääsen vihdoin ulos, lumi on raskasta ja märkää ja kulkutiet täynnä loskaa. Lumi ei ole sulanut kertaakaan koko kevättalvena, päinvastoin sitä on tullut usein lisää; viimeksi kunnon pyry tukki reitit parinkymmenen sentin puhtaanvalkoiseen vitiin vasta toissa päivänä. […]