Tuntemattomia polkuja, aina
”Ehkä mä haenkin Kallioon.” En koskaan unohda tilannetta, jossa Rumpukarhu sanat minulle heitti. Seisoimme Perun-kotimme pihalla, yllä sinisenä hehkuva toukokuun taivas, vieressä suoraan pihamaalta lähtevä vuorenrinne, ympärillä sadekauden jäljiltä vehreytynyt maa ja sinne tänne loikkiva Negrita. Sille piti heittää keppiä joka lauseen välissä. Aamupäivät olivat huolettomia, lasten piti ottaa mototaksi Urubambaan vasta lounaan jälkeen; yläkoulun […]