Omistan monia kivoja kosmetiikkatuotteita vartalokuorinnoista kasvonaamioihin, mutta arkinen kosmetiikkakokoelmani on nykyisin varsin karsittu. Vaikka tykkään aina toisinaan pitää pienen hemmottelevan kotispa-tuokion, edes viikoittaisessa käytössä minulla on vain seitsemän tuotetta: shampoo, kuivashampoo, suihkusaippua, vartalovoide, kasvovoide, seerumi ja huulirasva.

Lopetettuani meikkaamisen olen luopunut monista tavallisista kosmetiikkatuotteista. En käytä esimerkiksi kasvojenpuhdistusainetta, hiusten hoitoainetta tai deodoranttia kuin todella satunnaisesti. Kosmetiikkavalintani palvelevat nykyään lähinnä kahta tarkoitusta: ihon kosteutusta tai hiusten puhdistusta. Kesällä käytän toki myös aurinkorasvaa.

Käyn suihkussa joka toinen päivä ja nyt helteellä vähän useamminkin. Suihkussa käytän tietysti shampoota ja suihkusaippuaa. Hiukseni ovat rasvoittuvaa sorttia, ja vaikka raskausaika hillitsikin pahinta likaantumista hieman, tykkään tehokkaan puhdistavista shampoista. Tällä hetkellä käytössäni on Urtekramin Tea Tree Shampoo. Se on ihan ok, mutta ei vedä puhdistavuutensa puolesta vertoja suosikilleni eli Laveran Freshness&Balance -shampoolle. Toisaalta tämä Urtekramin puteli ei kyllä edes väitä olevansa erityisesti rasvaisten hiusten tuote, joten annettakoon se sille anteeksi. Rasvoittuville hiuksille tuntuu ylipäätään löytyvän paljon heikommin tuotteita kuin kuiville, rasittuneille tai värjätyille. Laveran lemppariani myydään vain yhdessä tietämässäni kaupassa, jossa käyn satunnaisesti, joten aina toisinaan joudun hankkimaan jonkun muun shampoon martkettiostosten yhteydessä.

Välipäivinä freesaan tukkaa kuivashampoolla. Ennen raskautta jouduin suihkimaan sitä poikkeuksetta joka toinen päivä, mutta koska hiukseni eivät nykyisin rasvoitu enää ihan yhtä nopeasti, turvaudun kuivashampooseen silloin, jos on jotain isompaa menoa tai tukka tuntuu erityisen nihkeältä. Olen käyttänyt vuosikausia Batisten kuivashampoita. Ne ovat tosi hyviä, mutta aika voimakkaan tuoksuisia. Raskausaikana en kestänyt hajua yhtään, joten ostin tilalle Cutrinin hajusteetonta versiota. Se on myöskin tosi toimiva tuote! Nykyisin olen ostanut vähän vaihdellen molempia.

Suihkusaippuoiden suhteen en ole tippaakaan ronkeli, vaan joku perusputeli kivalla tuoksulla riittää. Välttelen iholle jätettävissä tuotteissa liian vahvoja tuoksuja, mutta suihkuhetken ajan on ihana fiilistellä kivaa tuoksua. Doven Nourishing Secrets -suihkusaippua ajaakin hyvin asiansa, ja vartalon kosteutukseen minulla on saman sarjan vartalovoide. Varsinkin talviaikaan rasvaan aina peseytymisen jälkeen kädet ja aika usein myös sääret. Doven Body Lotion on mukavan kevyt juuri esimerkiksi jalkojen iholle, mutta käsille tykkään käyttää vähän paksumpaa, nimenomaan käsille tarkoitettua voidetta.

Peseytymisrutiinini on ehkä siinä mielessä monien mielestä erikoinen, että vaikka hiukseni ovat pitkät, en käytä hoitoainetta. Satunnaisesti saatan hieroa sitä hiukan hiusten latvoihin peseytymisen yhteydessä, mutta pääsääntöisesti en vain jaksa hoitaa tätä ”ylimääräistä” vaihetta suihkuttelun yhteydessä. Samasta syystä en ajele myöskään säärikarvoja, se vain tuntuu liian vaivalloiselta ja turhalta. Hiukseni ovat ihan ookoossa kunnossa näinkin. Ne ovat myös sen verran hennot ja suorat, että esimerkiksi takkuuntumisesta ei tarvitse huolehtia.

Myös deodorantista olen luopunut jo vuosia sitten. En vain suoraan sanottuna ole huomannut sillä mitään mainittavaa vaikutusta hikoiluuni. Nyt kesäaikaan olen välillä pohtinut, pitäisikö deodoranteille antaa uusi mahdollisuus, mutta toistaiseksi olen mieluummin sitten käynyt useammin kainalopesulla ja jättänyt ylimääräiset kosmetiikkapurkit kauppaan.

Kasvojeni sekaiho on ollut viime vuodet melko hyvässä kunnossa, ja aiempien näppyläongelmien sijaan olen kaivannut sille lähinnä kosteutusta. Päivittäisessä käytössä kasvojen ihonhoitoon minulla onkin kolme tuotetta: seerumi, kosteusvoide ja huulirasva. Aivan joka päivä käytän näistä ainoastaan huulirasvaa. Labellon klassinen huulirasva on suosikkini ja näin kesällä hyvä valinta myös SPF15 -merkintänsä ansiosta. Lähes päivittäin käytän myös seerumia ja kosteusvoidetta, joilla yritän pitää kasvojeni ihon mukavan kosteutettuna. Lisään niitä aina suihkun jälkeen ja toisinaan muulloinkin, jos iho tuntuu kiristävältä. Olen tosi tykästynyt Lumenen Valo-sarjan Nordic C Glow Boost Essenceen. Käytän sitä seerumin tapaan Erisanin yksinkertaisen, normaalille ja sekaiholle tarkoitetun kosteusvoiteen alla. Tykkään Erisanin voiteen koostumuksesta, ja se kosteuttaa tehokkaasti rasvoittamatta ihoa. Sain purkin alunperin joululahjaksi mieheni äidiltä, ja todettuani sen huomattavasti aikaisempaa kosteusvoidettani paremmaksi olen ostanut sitä lisää jo useamman tuubillisen.

Kasvojen puhdistus hoituu minulta nykyisin ihan vain vedellä suihkujen yhteydessä. En ole enää aikapäiviin pessyt arjessa kasvojani puhdistusaineella. Tiedän, että se olisi ihon kannalta suositeltavaa, vaikka meikinpoistosta minun ei tarvitsekaan huolehtia, mutta koska ihoni on ollut viime vuodet hyvässä kunnossa, se(kin) tuntuu vain turhalta ylimääräiseltä vaivannäöltä. Jos olen vaikka käyttänyt päivän aikana kasvoilla paljon aurinkovoidetta tai se tuntuu muuten tarpeelliselta, hoidan homman pyyhkäisemällä kasvot Mossan misellivedellä.

Kuten kosmetiikankäytöstäni voi päätellä, määrittävin tekijä tuotevalinnoissani on nykyisin, noh, laiskuus. Jos en huomaa tuotteella jotakin oikeasti näkyvää hyötyä tai tarvetta, jätän sen pois. Pyrin suosimaan luonnonkosmetiikkaa, mutta pääkriteeri ostoksilla on silti helppous ja toimivuus. En juuri jaksa metsästää uusia suosikkeja, vaan käytän mielelläni aina niitä samoja hyväksi havaittuja peruskamoja, jotka ajavat asiansa. Aika suuri osa kosmetiikastani tulee myös lahjoina.  En ole kovin hyvä keksimään lahjatoivomuksia ja esimerkiksi äitini ja siskoni tiedustelevat aina merkkipäivien lähestyessä tarpeitani, joten aika usein olen pyytänyt jotakin arkikäytössä kuluvaa luottotuotetta. Itse olenkin viime vuosina joutunut täydentämään lähinnä shampoo- ja huulirasvavarantoja.

Olen kristitty ja usko on perheellemme tärkeä asia. Olen sivunnut välillä aikaisemminkin täällä blogissa uskonnon roolia lastenkasvatuksessa, mutta tänään ajattelin avata vähän tarkemmin sitä, miten kristittynä oleminen näkyy perheessämme. Miten pyrimme kasvattamaan lastamme kristillisten arvojen mukaisesti, ja miten uskonnollinen vakaumuksemme näkyy hänen lapsuudessaan?

Ensinnäkin olen sitä mieltä, että arvoneutraalia kasvatusta ei ole olemassakaan. Toisin kuin usein ajatellaan, uskonnoton tai ateistinen lähestymistapa ei ole neutraaliutta, vaan yhtä lailla valinta kuin jonkin tietyn uskonnon näkemyksistä kertominenkin. Myös päätös olla puhumatta tai ottamatta kantaa uskonnollisiin kysymyksiin perheen arjessa on päätös, jolla on mahdollisesti vaikutusta lapsen omiin myöhempiin näkemyksiin. Tässä mielessä en siis ymmärrä aivopesusyytöksiä, joita uskonnollinen kasvatus saa usein osakseen. Kaikenlainen hengellinen väkivalta, painostus ynnä muu on toki väärin uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta.

Minulle pyrkimys siirtää kristillisiä arvoja eteenpäin on aina tuntunut selvältä ja oikealta. Vanhempien näkemykset etiikasta, elämästä ja maailmasta sekä heidän poliittiset näkemyksensä, mielenkiinnonkohteensa, arvomaailmansa ja nin edelleen heijastuvat väistämättä kasvatukseen. On itsestäänselvää, että ekologista elämäntapaa kannattava vanhempi opettaa lastaankin kierrättämään ja huomioimaan ympäristöasiat. Urheilullinen äiti vie lastaan todennäköisemmin jalkapallotreeneihin ja aikuisen asenne esimerkiksi tietyn ihmisryhmän edustajiin siirtyy herkästi jälkikasvulle. En näe uskontoa tämän ihmeellisempänä asiana: tietenkin kerron lapselleni aiheesta, joka on minulle todella tärkeä ja jonka uskon olevan totta. Se ei tarkoita, etteikö hän saisi tehdä itse omia valintojaan tai olla kanssani eri mieltä.

Lapsemme on vasta alle vuoden ikäinen, joten tässä vaiheessa emme tietenkään ole vielä keskustelleet uskonnosta hänen kanssaan tai päässeet aloittamaan sen syvällisempää arvokasvatusta. Jo nyt arjessamme on kuitenkin monia sellaisia rutiineja, joissa uskomme näkyy. Ehkä selvin niistä on vauvamme iltarutiini: joka ilta ennen nukkumaanmenoa luemme hänelle kertomuksen Lasten Raamatusta sekä sanomme iltarukouksen. Lisäksi rukoilemme perheen kanssa yhdessä ruokaillessamme ruokarukouksen. Meillä on myös muutama kristillinen lastenkirja, joita tyttö selailee mielellään. Hänen kasvaessaan hankimme varmasti lisää Raamattuaiheisia kirjoja sekä elokuvia.

Olemme käyneet jo pitkään seurakuntamme perhekerhossa, jonka alussa on aina lyhyt opetushetki ja jonka kautta olemme tutustuneet moniin muihinkin uskoviin perheisiin. Vauva on kulkenut mukana myös jumalanpalveluksissa, pienryhmässämme ja muissa seurakunnan toiminnoissa. Kun hän kasvaa hieman, pääsee hän pyhäkouluun ja muuhun kirkkomme lastentoimintaan. Nimenomaan lapsille suunnatun hengellisen toiminnan lisäksi tyttäremme näkee, kun me vanhemmat rukoilemme ja luemme Raamattua aamuisin. Paikkakunnallamme on myös kristillinen päiväkoti ja koulu. Koulu sijaitsee sen verran kaukana, että suosin mieluummin lähempänä olevaa tavallista koulua, mutta koska kristillinen päiväkoti sijaitsee lähialueellamme, pidän sitä yhtenä vaihtoehtona tyttäremme hoitopaikaksi sitten, kun asia tulee ensi vuonna ajankohtaiseksi.

Näin pienellä lapsella ja vauvalla kristillisyys on tarkoittanut vielä toistaiseksi lähinnä arkisia rutiineja. Kun lapsi kasvaa, toiveenani olisi, että uskosta keskusteltaisiin yhä enemmän nimenomaan arvojen näkökulmasta ja sen kautta, mitä se todella merkitsee. Esimerkiksi rukoilun pointti kun ei ole olla pelkkä kaavamainen arkiaskare, vaan aktiivista yhteydenpitoa Jumalan kanssa. Toivoisin, että uskosta tulisi tärkeä ja luonteva osa tyttäremme elämää, ja että hän voisi kokea sen henkilökohtaisella tasolla merkitykselliseksi. Arvojen tasolla haluaisin hänen ennen kaikkea näkevän jokaisen ihmisen itseensä mukaan lukien Jumalan luomana ja arvokkaana.