6 x joulukalenteri kosmetiikan ystävälle

Joko saa alkaa intoilemaan joulukantereista? Olen yrittänyt hillitä intoani niin pitkään kuin vain voin, mutta kun kauppojen hyllyille ja nettikauppoihin on ilmestynyt toinen toistaan ihanampia kosmetiikkajoulukalentereita, en malta enää odottaa! Muistatte ehkä, että viime vuonna päädyin pohdinnoissani Lumenen joulukalenteriin. Ja en olisi voinut olla tyytyväisempi! Joulukuu ja joulun odotus ei ole koskaan ollut yhtä hauskaa kuin kosmetiikkakalenterin kanssa! Suklaa saa väistyä!

Vuoden 2018 joulukalenteritarjonta vaikuttaa vielä herkullisemmalta kuin viime vuonna, ja monet valmistajat ovat lanseeranneet joulukalenterinsa jo hyvissä ajoin 🙂 Keräsin kuusi suosikkiani Kicks-verkkokaupan kattavasta valikoimasta.

7c1d54c5-cfab-4b2f-8609-3d929a9753df.pngAdvent Calendar | 24 Arctic Beauty Treasures Advent Calendar | Christmas Calendar |
 

Paljastan suosikkini heti tähän alkuun! Vaikka Lumenen joulukalenteri oli mitä mainioin, en ehkä halua samaa kalenteria kahtena vuonna peräkkäin. Kuvan perusteella näyttää, että samoja tai samankaltaisia tuotteita on aika paljon. Toki joukossa on paljon uusiakin. Tänä vuonna sydämeni sykähtelee kuitenkin Essien kynsilakkajoulukalenterille. Essien lakat ovat lemppareitani, joten tiedän, että laatuun voi luottaa. 24 kynsilakkaa kuulostaa kyllä aika suurelta määrältä, joten se hieman epäilyttää. Jos kalenterissa olisi muitakin tuotteita, kuten vaikka kynsiviila ja kynsinauhaöljyä, voisi paketti olla täydellinen!

Edullisin vaihtoehto näistä on Kicksin oma kalenteri. Kauniin vaaleanpunainen kalenteri kätkee sisälleen monipuolisesti erilaisia tuotteita kasvojen, vartalon ja hiusten hoitoon sekä meikkaukseen. Aikaisemmat Kicksin kalenterit ovat saaneet aika kriittisiäkin arvosteluja, joten jännittävää nähdä, mitä kalenterista tänä vuonna paljastuu.

 
1845d80e-ecc1-49c6-a7e5-16fa94209201.png24 Days Of Clinique Calendar | Sugar Trip Advent Calendar | Out Of This World Advent Calendar |
 
Tunnustan, että olen juuri se tyyppi, joka jää niin kiinni juttuihin, että ostaa himoitsemansa joulukalenterin vielä seuraavan vuoden maaliskuussa, jolloin sen saa supertarjouksesta. Näin minulle kävi viime vuoden NYXin joulukalenterin kanssa. 24 hehkuvaa huulipunaa kutittelivat mielen pohjalla, ja edullisen hinnan vakuuttamana annoin itselleni luvan ostaa toisenkin joulukalenterin. Ja ei kaduta yhtään. Monta loistavaa huulipunaa on edelleen käytössä! Tämän vuoden NYX joulukalenteri sisältää huulituotteiden lisäksi myös luomivärejä, highlighter-tuotteita ja poskipunia. Aika mainio paketti siis. Kiva lisäys, että kalenterissa on myös muita kuin huulituotteita. Nyxin kalenteri on toinen tämän vuoden suosikkini!
On mahtavaa, että joulukalentereista löytyy jokaiselle jotain. Cliniquen kalenteri olisi helppo tapa päästä hemmottelemaan itseään hieman kalliimman merkin tuotteilla. Aivan ihanalta näyttää myös tuo bareMineralsin luonnonkosmetiikkakalenteri!
 
Oletko sinä innostunut joulukalentereista? Löytyykö näistä joku suosikki, vai mikä kalenteri sinua kiinnostaa?
 
Suloista sunnuntaita!
 
 
*sisältää mainoslinkkejä

Kommentit (6)
  1. Mulla on tänä vuonna The Body Shopin Ultimate -kalenteri ja Yankee Candelin tuikkukalenteri <3
    Omassa blogissani on myös juttua aikuisten joulukalentereista: https://www.stoori.fi/diiskuneiti/joulukalenterit-aikuisille-2018/ 🙂

  2. Kiitos hyvistä vinkeistä. Kyllä toi Cliniquen kalenteri himottaisi kovasti, samoin Bare Minerals….jos olisi ylimääräistä satsata!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *