Eilinen oli tavallista parempi lauantai

Kuukausi vaihtui eilen elokuuksi. Heinäkuu on selkeästi kesäkuukausi, mutta elokuussa on jo syksyn tuntua. Vaikka elokuu olisi lämmin, on siinä kuitenkin jo sellaista haikeutta, mitä pimenevät illat ja viilenevät aamut tuovat mukanaan. Oma mieleni tosin on ollut elokuinen jo pidempään ja olen ollut alavireinen viime viikot. Eilinen valkeni ihan tavallisena elokuun ensimmäisenä lauantaina. Se osoittautui kuintenkin tavallista paremmaksi lauantaiksi. Muutos tapahtui paitsi viimeaikaisessa säätilassa, niin myös pääni sisällä.

Aamulla tunnuin kerrankin heräävän oikealla jalalla väärän sijaan. En ole tuntenut oloani niin rennoksi pitkään aikaan, en ehkä kertaakaan kesäloman aikana. Ehkä se oli jonkinlaista helpotusta siitä, että selvisin ensimmäisestä työviikosta voittajana. Ehkä se oli tieto siitä, että koska ensimmäinen viikko on aina raskain, ainakin pään sisällä, tulevat seuraavat viikot olemaan helpompia. Raskaan ja kiireisen ensimmäisen työviikon jälkeen olin erityisen kiitollinen vapaasta viikonlopusta.

Olin siis jo valmiiksi hyvällä tuulella. Aamupalaksi mies halusi tehdä lättyjä, ja päälleni laitoin karamellin keltaiset culottes-housut. Päivä lämpeni yllättävän aurinkoiseksi ja kesäiseksi. Mielialani kohosi lämpötilan kanssa samaa tahtia. Kun poljimme pojan kanssa pyörillä kohti kaverisynttäreitä, karamellin sävyiset housuni lepattivat ilmavirran mukana, aurinko lämmitti kasvoja, ja hetken tuntui siltä kuin kesä olisi tullut takaisin. Minut valtasi sellainen onnentunne, jollaisen vain kesä saa aikaan. Sellainen, jossa on ripaus vapautta ja toinen optimismia.

En tiedä, onko vanhemman kaverisynttäreillä mukanaolo vaivaannuttavaa vai mukavaa. Poika pärjäisi varmasti synttäreillä jo yksinkin, mutta koska muutkin vanhemmat näyttivät jäävän pihajuhliin, niin parkkeerasin minäkin pyöräni telineeseen, ja otin vastaan tarjotun kupin taikajuomaa. Oli niin ihanaa seurata kaveriporukan riemua jälleennäkemisestä. Meno oli niin riehakasta, että ilo tarttui myös  meihin aikuisiin. Kuka olisi kuvitellut, että minä voisin nauttia vauhdikkailla ja äänekkäillä lastensynttäreillä olosta. Eilen se kuitenkin tuntui ihan parhaalta asialta koko päivänä.

Mies pakkasi reppuunsa kamerakalustonsa, ja toiseen reppuun eväät. Hänellä oli päivä itsekseen ja itselleen. Lempeä kesäfiilis oli selkeästi tarttunut myös häneen, sillä hän sanoi illalla kahdeksan aikaan kotiin palattuaan, että nautti kuvaamisesta enemmän kuin pitkään aikaan. Hänen pessimistiluonteensa yhdistettynä perfektionismiin, saa hänet usein vain harmistumaan, kun joko kuvattavat eivät ilmesty paikalle, tai kuvat eivät täytä hänen odotuksiaan. Luontokuvaus on paitsi tekniikkalaji, niin myös tuuripeliä.

Eilinen oli tavallista parempi lauantai.

Lue myös: Päivä kanssani 15.2.2020 ja Miksi loman loppuminen ahdistaa?

Kommentit (2)
  1. Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina
    2.8.2020, 10:24

    Mä olen se sellainen vanhempi, joka aina jää kaverisynttäreille, vaikka muut tuntuvat lähtevän. Lasten myötä oma kaveripiiri ja omat menot ovat vähentyneet ihan minimiin, joten nautin ihan kauheasti siitä, että pääsen vaihtamaan ajatuksia muiden vanhempien kanssa ja istumaan hetkeksi kahvikuppi kädessä. Useamman kaverin äidin kanssa ollaan ystävystyttykin. Mutta tokihan tämä on vähän luonnekysymyskin, tälleen opettajana on tottunut tunkemaan mukaan porukoihin ja small talkaamaan..

    1. On kyllä kiva jutella toisten vanhempien kanssa, vaikka sellainen small talk ei tule minulle niin luonnostaan. Olen enemmänkin introvertti ja koen monet tilanteet vaivaannuttavina. Vanhempana joutuu (tai pääsee) monesti omalle epämukavuusalueelle 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *