Hirvittävät halloween suklaakeksit

Minnean muruja

Hui! Nyt olisi vuorossa hirvittäviä (vai hellyttäviä?) suklaakeksihirviöitä appelsiinituorejuustotäytteellä lähestyvän Halloweenin kunniaksi. Näistä piti tulla mini monstereita, mutta koska keksit levisivät uunissa, muistuttavat nämä enemmänkin hassuja simpukoita kuin varsinaisia hirviöitä. Maku oli kuitenkin mainio, joten ei anneta ulkonäön häiritä :D

Kyselin sekä instan että facebookin puolella, maistuisiko teille tänä Halloweenina makea vai suolainen herkku, ja vaikka suolainen vei voiton fb:ssä yhdellä äänellä, oli instan puolella reippaasti enemmän makean ystäviä. Niimpä tänään saatte naureskella hassuille keksihirviöilleni. Minulla on myös takataskussa yksi aika herkullinen suolainen resepti loppuviikolle tai ensi viikoon, joten suolaisen ystävät, älkää huoliko!

Kun lähdin ideoimaan keksimonstereita, törmäsin netissä suloisiin suklaakekseksihirviöihin.  Muokkasin hieman Melanie Makes-blogin reseptiä, ja lähdin toteuttamaan keksihirviöitäni tutulla Afghan-keksireseptillä, joka on aikaisemmin blogissakin vilahtanut. Keksien rouskuva suutuntuma tulee Corn Flakes-muroista. Toki näihin monstereihin voi käyttää mitä vain suklaakeksejä. Vain mielikuvitus on rajana. Minusta rouskuvat Afghan-keksit sopivat hauskasti Halloween teemaan. Lisään instan puolelle muutaman videopätkän, joten leivontafiiliksiä voi kurkata myös sieltä.

Keksien täyte on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

100g Appelsiinituorejuustoa ( käytin Viola-tuorejuustoa)

2 tl pehmennyttä voita

2 dl tomusokeria

n.2 tippaa keltaista elintarvikeväriä

Pehmeä voi ja tuorejuusto sekoitetaan keskenään. Seokseen lisätään tomusokeri ja sekoitetaan hyvin. Väriä antamaan lisätään muutama tippa keltaista tai oranssia elintarvikeväriä. Täytteen annetaan tekeytyä jääkaapissa kunnes keksit ovat jäähtyneet.

Silmät löysin Prisman leivontahyllystä. Ne voi tehdä myös valkosuklaahipuista, joihin tekee mustasta sokerimassasta pienet pisteet.

Maistuisiko sulle suklaakeksit appelsiinituorejuustotäytteellä? Kurkkaa myös aikaisemmat hyytävät halloween herkut ja halloween mokkapalat!

Herkutellaanko teillä Halloweenina? Käsi ylös, jos odotat jo innolla kauhuleffamaratonia!

Makeaa maantaita!

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Ihania! :D

Minnea
Minnean muruja

Kiitos! Näistä tuli vähän hassuja :D

Yhtä sirkusta!

Minusta nuo oli tosi söpöjä, ei kauhistuttavia :D
Varmasti hyviä!

Minnea
Minnean muruja

Kyllä, hyviä olivat ja kaikki meni paremiin suihin jo ennen Halloweenia :D

Kommentoi