Mitä maksaa matka Uuteen-Seelantiin?

Matkakuume nousee, ja ajatukset kääntyvät jo loppuvuonna siintävään Uuden-Seelannin matkaan! Olen saanut jonkun verran kyselyitä ja postaustoiveita liittyen matkasuunnitelmiimme. Ajattelinkin kertoa hieman alustavasta matkabudjetista. Täysin tarkkoja suunnitelmia tuskin voi, tai kannattaa tehdä, joten niin matkasuunnitelma kuin budjettikin ovat suuntaa antavia.

Alustava reissubudjetti

Lennot Helsingistä Aucklandiin varasimme hyvissä ajoin, ja pienellä lentojen pyörittelyllä löysin mahdollisimman suorat ja nopeat lennot kohtuulliseen hintaan. Kahden aikuisen ja yhden 4-vuotiaan menopaluulennot maksoivat noin 3700 euroa. Lennämme Helsingistä Hong Kongiin Finnairilla, ja Hong Kongista Aucklandiin Air New Zealandilla. Paluulennolla lennämme samoilla lentoyhtiöillä ja koneenvaihto on tällä kertaa Shanghaissa. Sekä meno että paluu sujuvat molemmat reippaassa 24:ssä tunnissa.

Halvemmaksi olisi tullut lentää Euroopan kautta, mutta matka on tarpeeksi pitkä ja raskas ilman toista koneenvaihtoakin, joten maksan mielelläni vähän enemmän hyvistä lentoyhtiöistä ja mahdollisimman nopeista lennoista. Jos budjetti sallisi, ottaisin ensimmäiselle lennolle Helsingistä Hong Kongiin bisnessluokan paikat, sillä hermoilen, miten porukkamme saa matkan aikana nukuttua ahtaassa turistiluokassa, jossa penkkiä ei saa kovin taakse, eikä jalkoja suoraksi.

Jos olisimme suunnitelleet reissun vielä piirun verran paremmin, olisimme toki ottaneet lennot Helsinki-Auckland, Auckland-Melbourne ja Melbourne-Helsinki. Emme kuitenkaan olleet varmoja Melbournen lisäämisestä matkaamme, joten ostimme ensiksi menopaluut Helsingistä Aucklandiin. Melbourne päätettiin kuitenkin toteuttaa, ja nyt meillä on siis lisäksi lennot Aucklandista Melbourneen ja takaisin Aucklandiin. Eli siis yksi ns. turha lento, sillä helpompi olisi ollut sijoittaa Melbournen reissu matkamme loppuun, ja suunnistaa kotia kohti suoraa Melbournesta. Auckland-Melbourne menopaluulennot maksoivat noin 800 euroa.

Viiden viikon aikana käyttörahaa varaamme noin 1000 euroa per viikko. Tähän tuhanteen euroon sisältyy hotelliyöpymiset, ruuat, bensat ja kaikki muu tekeminen. Viidestä viikosta noin puolet majoitumme perheen tai ystävien luona, ja toinen puolikas hotelleissa tai motelleissa road tripin välistopeilla. Emme varaa etukäteen hotelleja täältä kotimaasta käsin, mutta perille päästessämme varmaan ainakin selaan tarjontaa etukäteen netistä.

Matkat taitamme autolla niin Uuden-Seelannin puolella kuin Melbournessa. Koska saamme autot lainaan molemmissa maissa, maksamme matkoissa vain polttoaineesta sekä saarten välisestä autolautasta. Pohjoissaarelta eteläsaarelle siiryttäessä hyppäämme siis autolauttaan. Edestakainen lauttamatka auton kanssa maksaa noin 350 euroa.

Näiden noin 5000 euron lisäksi meillä on miehen kanssa molemmilla käytössä luottokortti, joten mahdolliset lisäkustannukset tai muut arvaamattomat menot voidaan hoitaa luottokorteilla. Mitään sen suurempia hankintoja ei ole tarkoitus matkalla tehdä, vaan keskittyä sukuloimaan, syömään ja elämyksiin. Suurin osa budjetista hupenee todennäköisesti ruokaan, majoitukseen ja nähtävyyksiin.

Lennot on jo maksettu, mutta nyt täytyy vain säästää matkakassaa. Mikään edullinen matka ei siis ole tiedossa, mutta toivon mukaan elämys on kaiken sen arvoinen.

Miltä budjetti sinusta kuullostaa? Suunnitteletko sinä matkabudjetin sentin päälle, vai lähdetkö reissuun löysin rantein?

Aurikoa uuteen viikkoosi!

tyo-ja-raha matkat raha
Kommentit (16)
  1. hannamariavv
    25.4.2019, 20:47

    Oon kyllä innolla kuunnellut teidän matkasuunnitelmia tuosta reissusta! En tosin tajunnut että jo pelkät lennot maksaa näin paljon, nyt sitä tajuaa miksi tätä varten on säästetty ihan urakalla 😀

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    1. Oi, kyllä! Pallon toiselle puolelle matkatessa menee järjettömästi rahaa ja aikaa 🙂

  2. Uusi-Seelanti kiinnostaa matkakohteena todella paljon ja tällainen matkasuunnittelupostaus saa aikaan pahaa matkakuumetta 😅

    1. Matkapostaukset ovat kyllä mitä pahimpia matkakuumeen nostattajia 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *