Miten päädyin naimisiin?
Netta haastoi minut instan puolella kertomaan viisi random faktaa itsestäni. Kun yhdestä faktasta riittikin tarinaa enemmän kuin mitä instakuvaan kannattaa alkaa runoilemaan, päätin kertoa tarinan täällä blogin puolella. Miten perinteitä kammoksuva itsenäinen nainen päätyi niinkin perinteiseen instituutioon kuin avioliittoon?
Mieheni rakastaa kertoa tätä tarinaa. Hänellä on takataskussa muutama hassu tarina minusta, jotka hän vetää aina sopivan tilaisuuden tullen esille, ja kertoo ne sen hetkiselle seurueelle. Naimisiinmenomme on yksi näistä hauskoista (silmien pyörittelyä tähän) tarinoista.
Kapinoin nuorena kaikkea perinteistä ja yhteiskunnan odotuksia vastaan. En toki ollut mikään nuorisohuligaani, vaan hyvinkin kiltti ja tunnollinen. En kuitenkaan halunnut jämähtää lapsuudenmaisemiin. En halunnut mitään perinteistä, en kihloja, avioliittoa, omakotitaloa tai koiraa. Halusin matkustella, opiskella, elää omannäköistä elämää ja selvittää minkälainen ihminen minä olen. Halusin itsenäistyä ja asua yksin. En halunnut tehdä asioita, joita minun oletettiin tekevän. Halusin paljon tilaa hengittää.
Minulla ei ollut mitään parisuhdetta vastaan. Oikeastaan voisi sanoa, että olen parisuhdeihminen. Viihdyn suhteessa. Kunhan siinä vain on tarpeeksi tilaa olla yksinkin. Tapasin mieheni niin nuorena, etten todellakaan ajatellut avioliittoa tai lapsia. Kammoksuin koko ajatusta. Mielestäni hyvä parisuhde ei avioliittoa ja papin aamenta kaipaa. Porskuttelimme menemään vuosikausia täysin tyytyväisenä parisuhdestatukseen.
Sitten kesällä 2012 tulivat läheisen häät. Ihanat, lämpimät, persoonalliset ja rakkaudentäyteiset kesähäät. Ei kirkkoa, ei perinteisiä vaivaannuttavia hääleikkejä, ei mitään ahdistavaa. Silmäni avautuivat. Ja niin minä käänsin kelkkani yhdessä kesässä. En ilmeisesti puhunut tästä miehelle tarpeeksi selkeästi, sillä hän ei tajunnut kosia. Ei tajunnut heti kosia. Päätin, ettei tähän mitään kosimisia tarvita, ja kysyin, että mennäänkö naimisiin. Koska ostetaan kihlasormukset?
Miestä naurattaa tämä joka kerta. Hän kertoo tarinan niin, että yhteentoista vuoteen en missään nimessä halunnut naimisiin, ja olisin varmasti juossut kovaa karkuun, jos hän olisi ehdottanut avioliittoa. Sitten yks kaks yllättäen salaa muutin mieleni, ja valitin sitten suurieleisesti, ettei mies kosi. Itse en kyllä tällaista valittamista allekirjoita. Lopulta sillä, kuka kosi vai kosiko kukaan, ei ole mitään väliä. Kihlasormukset ostettiin loppukesällä 2012 ja häät järjestettiin vuoden päästä. Häät olivat omannäköiset. Maistraattivihkiminen ja kesän groovaavimmat bileet keskellä kaupunkia. Rakastin joka sekuntia.
Ja niin käänsin kelkkani avioliiton suhteen. Naimisissa olo tuntuu luontevalta ja mukavalta. Ehkä se johtuu siitä, että on oikean ihmisen kanssa naimisissa. Se, miten vapaaehtoisesti lapsettomana 30 vuotta eläneenä päädyin toivomaan lasta, onkin sitten jo kokonaan toinen tarina.
Kuvat ovat rakkaudenkesältä 2013.
Mitä mieltä sinä olet avioliitosta? Oletko naimisissa tai haluatko naimisiin?
Lempeä perjantaihisi <3