Muista hemmotella myös hiuksia!

Kaupallinen yhteistyö: Prof Jyväskylä

Joku käy säännöllisesti kasvohoidossa, ja joku toinen ehkä manikyyrissä. Mutta miten on hiusten laita, muistatko hemmotella myös hiuksia? Myönnän, että itselläni jää usein ihan kaikenlainen hoito ja hemmottelu kaiken muun arkisten puurtamisen jalkoihin. Tänä vuonna napsahtaa neljäkymmentä mittariin, ja olenkin päättänyt aloittaa tämän vuoden hellimällä ja huoltamalla itseäni. Tämä tulee näkymään myös blogissa ja instassa, joten ehkäpä voin antaa myös teille kivoja vinkkejä. Monta kivaa juttua on tulossa. Aloitetaan kuitenkin hiuksista.

Helmikuu on hiusten hellimiskuukausi

Luottokampaamoni Prof Jyväskylä on muuttanut loppuvuodesta uusiin upeisiin tiloihin osoitteeseen Yliopistonkatu 19. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa kurkkaamaan ylvääseen korkeakattoiseen liikkeeseen. Luottotyyppi ja -kampaaja Maija kertoi, että Prof Jyväskylällä on helmikuussa kamppanja, jossa pääsee hemmottelemaan hiuksia edullisesti. Jos siis helmikuussa on tarvetta hiusuudistukselle tai ihan vaikka vain latvojen tasoittamiselle, niin samalla kannattaa helliä hiuksia, sillä kampaajan sinulle räätälöimän hiushoidon saa puoleen hintaan. Samalla voi napata ne omat suosikkituotteet tai kampaajan suosittelemat tuotteet testiin 20% alennuksella. Profilla on ihana valikoima suosikkimerkkini Kerastasen tuotteita.

Etuhiukseni olivat päässeet kasvamaan pitkiksi, joten samalla, kun Maija tasoitti kutrit kuntoon, tehtiin minulle hiushoito Kerastasen tuotteilla. Koska hiuspohjani on helposti rasvoittuva ja talvisin ärtyvä, aloitettiin homma  syväpuhdistavalla Scrub Apaisant-kuorinnalla. Kuorintaa käytetään shampoon tavoin, eli se pesee samalla hiukset kun kuorii hiuspohjasta muotoilutuotteiden jämät sekä ehkäisee hilsettä. Hiuspohjani ei ole varmasti ikinä tuntunut niin puhtaalta, ja hiukset ilmavilta kuin tämän hoidon jälkeen! Pitäisi ehkä käydä nappaamassa purkki tätä tuotetta kotiinkin.

Hoito viimeisteltiin Fondant Chromatique-hoitoaineella. Mikään ei ole niin taivaallista kuin hiuspohjan hieronta! Joka kerta, kun käyn kampaajalla, vannotan itselleni että varaan ajan intialaiseen päähierontaan, mutta kuten arvata saattaa, en ikinä saa sitä tehdyksi. Fondant Chromatique-hoitoaine sai hiukseni superkiiltäviksi, ja näyttämään siltä kuin ne olisivat saaneet lisää myös sävyä. On ihmeellistä, mitä ”pelkkä” hiushoito voi tehdä koko hiusten ilmeelle!

Etuhiukset ne olla täytyy

Olen jo jonkin aikaa jahkaillut, että kasvatanko etuhiukset pois, vai jatkanko hyväksi havaitsemalla etuhiuksilinjalla. Rakastan etuhiuksiani, ne kehystävät kasvot ja tuntuvat omilta. Niimpä päädyin nykin palaamaan samaan lookiin. Etuhiuksissa on omat ongelmansa, joista suurimpana pidän pipon alla nuhjaantumista. Inhoan sitä fiilistä, kun pipon ottaa pois, ja etuhiukset ovat liimaantuneet kiinni otsaan. Olen sellainen höyrypää, että pakkasellakin otsa hikoaa pipon alla, kun juoksen paikasta toiseen. Maija ehdotti hiusteen föönaamista pesun jälkeen. Olen maailman laiskin föönaaja, mutta täytynee vastahakoisesti ottaa föönaus testiin. Myös hiuspuuteri tai kuivashampoo pelastaa monesti tilanteen.

Toinen ongelma, johon olen etuhiuksien kanssa törmännyt, on se etten osaa ajatella komboa etuhiukset ja kiharat ilman epämiellyttävää ”tättärää” tätifiilistä. Tämä voi toki olla ihan oman pääni sisäinen ongelma, mutta koska rakastan kiharoita, olen kovasti kaivannut niitä tämän etuhiuksielämäni aikana. Kerroin kaipauksestani Maijalle, joka lupasi opettaa minulle sellaisten kiharoiden salaisuudet, joilla look ei näytä tätimäiseltä. Seuraavaksi suunnitelmissa onkin opetella Maijan opastuksella suoristusraudan käyttöä. En malta odottaa että saan kauniit kiharat, jotka sopivat etuhiuksiin!

Kuvat: Hanna

Miltä näyttää? Tunnen oloni niin kotoisaksi paksujen ja tasaisten etuhiuksien kanssa! Ja hoito teki upean kiillon lisäksi hiuksista niin ilmavat ja terveen näköiset! Ihmeellistä, että aina ei tarvitse edes sävyttää, että saa lookista freesimmän.

Voin sanoa, että #myhair<3prof

Hiustenhoito kampanja on siis voimassa helmikuun ajan ja kaikki liikkeessä tehtävät hoidot ovat puoleen hintaan. Ulosmyytävät tuotteet ovat helmikuun -20%.

Mitä sun hiukset tällä hetkellä kaipaisivat? Kosteutta, kiiltoa, leikkaamista? Muista hemmotella myös hiuksia!

Lue myös: Hiusten syyspäivitys -strawberry blonde ja Inspiraatiota arkikampauksiin

kauneus hiukset
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *