Missä olit, kun 9/11 tapahtui?
Syyskuun 11.päivä vuonna 2001 maailma mullistui New Yorkista käsin. Ja vaikka tuo tragedia ei itseäni läheisesti koskettanutkaan, niin samana syyskuuna mullisui myös oma elämäni. Olin kirjoittanut keväällä ylioppilaaksi, ja kun kesä läheni Suomessa loppuaan, matkustin sinisillä siivillä äidin helmasta suureen Lontooseen. Ihan yksin.
Koko 9/11 meinasi mennä tänä vuonna itseltäni ohi, mutta kun Katja kertoi insta stooreissaan omista muistoistaan tuolta ajalta, nostalgiaan taipuva henkilö minussa heräsi muistelemaan 18 vuoden takaisia tapahtumia. Kaivoin kaapin perältä punaisen Puma tennareiden pahvilaatikon, johon lähes 18 vuotta sitten pakkasin sadoittain huonolaatuisella kympin pokkarilla räpsimiäni muistoja Lontoon ajoilta. Suurin osa kuvista on niin tummia tai epäselviä, että ne olisi kannattanut heittää menemään 😀 Niihin kuviin latautuu kuitenkin niin paljon muistoja ja tunteita elämäni yhdestä onnellisimmista vuodesta, etten henno luopua mistään.
Muistatko sinä, missä olit, kun 9/11 tapahtui? Oliko tapahtumilla vaikutusta sun elämään?
Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 vietin vapaapäivää, ja suuntasin leffafanaatikon taivaaseen, Leicester Squarelle päiväleffaan. Pienellä aukiolla on puolen tusinaa leffateatteria vieri vieressä, ja suurella todennäköisyydellä haluamasi leffa alkoi sopivasti haluamaasi aikaan, täytyi vain tarkistaa pienestä paperisesta lappusesta, mihin teatteriin kannatti suunnata. Siihen aikaan ei ollut älykännyköitä, joten joka viikko kävelin lähimmälle Odeon-teatterille nappaamaan seuraavan viikon ohjelman. Oi niitä jatkuvasta mediatulvasta vapaita aikoja!
Kun leffa päättyi, käpyttelin kotia kohti uusi, omasta mielestäni supercool pitkä beigen sävyinen vakosamettitakki päälläni pitkin Tottenham Court roadia kohti Russell Squarea. Takki taisi olla ensimmäinen vaateostokseni Lontoossa, ja näytin se päälläni mielestäni tosi katu-uskottavalta. Tottenham Court roadilla oli (ja on ehkä vieläkin) monta elektroniikkakauppaa vierekkäin isoine mainosikkunoineen. Ikkunat olivat tuohon aikaan täynnä sen hetken uusimpia telkkarimalleja, joissa oli aina päällä joku tv-kanava. Kun pääsin elektroniikkakauppojen kohdalle, ihmettelin suuta ihmismassaa ikkunoiden edessä.
Ihmisiä oli kertynyt koolle useita kymmeniä, mikä tuntui epätavalliselta. Pakkohan minun oli käydä kurkkaamassa, mitä ne siellä niin intensiivisesti tuijottivat. Joku porukasta sanoi minulle, että on tapahtunut kauhea onnettomuus. Lentokone on osunut World Trade Centeriin New Yorkissa. Rakennus ei sanonut kokemattomalle yhdeksäntoistavuotiaalle mitään, joten kohautin harteitani, ja jatkoin matkaa kotiin.
Minulla ei ollut tietokonetta, läppäriä tai edes tv:tä, joten pysyin hyvin uutispimennossa varsinaisen tapahtumapäivän. En muista, miten loppupäiväni kulutin, mutta tapauhtumien kauhistuttava luonne paljastui minulle vasta seuraavana päivänä, kun saavuin töihin. Ravintolassa, jossa olin töissä, oli täysi tohina päällä, kun aamulla mustan työpaitani päälle vetäisin. Lontoo oli hälytystilassa. Metrolinjat ja julkinen liikenne oli pysäytetty, ja kaikkialla oltiin varmoja, että seuraava iso isku tulee Lontooseen. Kaksi suomalaista työkaveriani pohtivat pienen paniikin vallassa, kannattaisiko palata takaisin Suomeen heti, kun lentoliikenne taas avataan.
Itse olin vasta saapunut, enkä todellakaan ollut lähdössä takaisin. Ajattelin naiivisti, että jos isku Lontooseen tulisi, olisi kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että se tulisi omille asuinkulmille. Toinen työkavereistani pakkasi kamansa, ja palasi turvalliseen kotimaahan. Lontoossa elämä jatkoi kulkuaan, ja pikku hiljaa hälytystilaa laskettiin. Ehkä se oli kohtalon sanelemaa, että jäin, sillä samalla viikolla kun tornit rapakon toisella puolella romahtivat, minä tapasin tulevan puolisoni ja lapseni isän.
Lempeä perjantaihisi <3
