Syksy on hyvää aikaa kierrättää – vie kamat kirppikselle!

Syksy on monelle uuden alun aikaa. Kesälomat ovat muisto vain, ja kadut täyttyvät keltaisista lehdistä ja pienistä koululaisista. Kun illat ja aamut pimenevät, kaipaa mieli jotain piristystä. On mukava aloittaa uusi harrastus, tai vähintäänkin siivota kaapit. Syksy on myös hyvää aikaa myydä käyttämättömäksi jääneet kamat kirppiksellä! Siististä kaapista, tai toisaalta edullisesta kirppislöydöstä tulee niin hyvä fiilis!En siis varmasti ole ainoa, joka on iltojen hämärtyessä käynyt kaappeja ja varastoja läpi sillä silmällä. Kesälomalla kävin pojan kaapin läpi, ja laiton sivuun kaikki pieneksi käyneet vaatteet. Omaa vaatekaappia olen oppinut käymään läpi säännöllisin väliajoin. Tavoitteena olisi saada vaatekaapit ja komerot pysymään siistimpänä.

Ja aika monta Ikea-kassillista tavaraa meidän olohuoneen nurkkaan kerääntyikin ooperaation päätteeksi. Nappasin kassista ne kaikista kivoimmat jutut, ja laitoin eilen instan puolelle myyntiin. Tein samanlaisen tempauksen kerran aikaisemminkin, ja koska tulos oli niin hyvä, niin nyt oli sopiva aika uudistaa instakirppis. Kauppa kävi hyvin, ja tänään onkin monta pakettia lähdössä matkaamaan uusille omistajille.

Kirppistelyssä on siistien kaappien lisäksi toki myös se toinen motivoiva puoli – raha. Vuodenajan vaihtuessa tulee yleensä tarve päivittää omaa ja vähintäänkin pojan vaatekaappia, ja se ei ole ihan halpaa hommaa se. Kierrätyksessä saat aina vähän takaisin siitä, minkä itse maksoit, ja uuden(tai käytetyn) ostaminen kirpaisee hitusen vähemmän. Minulla on tänä syksynä tarve uudelle ulkoilutakille, ja mahdollisesti myös ulkoilukengille. Poika taasen on kasvanut sitten viime välikauden, ja uusimaan joutuu aika monta vaatekappaletta. Jotkut asiat on kätevä ostaa kirppikseltä, jos vain sattuu kohdalle sopivat. Toiset asiat taas on parempi ostaa uutena, sillä ne kuluvat käytössä puhki. 

Suosikkikirppikset Jyväskylässä

Kirpputori Silinteri (Kirrinkuja 1)

Silinteri on ollut meidän suosikkikirppis koko Jyväskylässä asumisen ajan. Kirppis löytyi aikaisemmin meidän vanhoilta hoodeilta Kortepohjasta, ja siellä tuli sekä myytyä että ostettua paljon. Sittemmin Silinteri on siirtynyt Kirriin, ja on nyt pienen automatkan päässä. Sijainti ei ole niin kätevä kuin aikaisemmin, mutta symppis tunnelma, ja loistava valikoima lastenvaatteita saa meidät aina palaamaan Silinteriin. Myynnit ovat aina olleet hyvät, eli tavara vaihtaa omistajaa. Silinteriin olemme myös tällä kertaa viemässä kirppiskassimme 26.8. Meidän aarteet löytyy pöydästä numero 12.

Keskustan kirppis (Vapaudenkatu 40)

Jyväskylän uusin(?) kirppistulokas löytyy kätevästi keskustasta. Keskustan kirppiksen kanssa tein heidän avajaisten aikaan yhteistyötä, ja kokemus on pelkästään positiivinen. Keskustan kirppiksen suurin plussa on sen sijainti sekä sopiva koko. Kirppiksen kiertää nopeasti, ja valikoima on joka kerralla ollut mielenkiintoinen. Myynnit olivat loistavat, mutta osansa oli varmasti sillä, että myyntiajankohtana kirppis oli juuri auennut, ja kiinnostuneita oli paljon liikkeellä.

Iskeekö sinuun syksyisin kirppiskärpänen? Missä sinä myyt käyttämättömäksi jääneet kamat?

Mukavaa maantaita, sateesta huolimatta!

Muoti Lasten tyyli Vastuullisuus Kirppislöydöt

Lempeät kana-avocado tacot

Joskus kannattaa antaa miehen hoitaa ruokaostokset, sillä silloin saattaa saada jotain yllättävää, kuten kanan jauhelihaa ja tarpeet kana-avocado tacojen tekemiseen. Mies oli aikaisemmalla kauppareissulla bongannut Santa Marian Chicken Taco Spice Mix-pussin, mutta harmitellut, ettei kanan jauhelihaa ollut löytynyt. Tänä viikonloppuna kuitenkin onnisti. Ja niin meillä herkuteltiin lauantaina värikkäällä tex mexillä!

Lempeät kana-avocado tacot

400g kanan jauhelihaa

1 avocado

1 keltainen paprika

kurkkua pilkottuna

tomaattia pilkottuna

salaatinlehtiä (itse käytin friseesalaattia)

juustoraastetta

Chicken Taco Spice Mix -pussi

12 tacokuorta

salsadippiä tai mango papaya salsaa

Tee näin:

  • laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
  • ruskista jauheliha, ja sekoita mausepussi jauhelihaan
  • pilko kasvikset
  • lämmitä tacot uunissa n. 10min
  • tarjoile heti salsadipin ja juustoraaseen kanssa

En ole ennen testannut kanan jauhelihaa, mutta sehän toimii kivasti tacoissa. Ehkäpä siitä voisi tehdä myös jotain muutakin. Rasvaa kanassa on niin paljon vähemmän kuin naudanjauhelihassa, että senkin puolesta sitä voisi suosia.

Chicken taco spice mix -pussi antoi kanalle tex mex-tyylistä mausteisuutta. Sekä minä että miehemme tykkäsimme chilipippuria, korianteria ja paprikaa sisältävästä mauseteseoksesta. Meillä todella tykätään tex mexistä!

Avocadoa tulee käytettyä aivan liian vähän. En oikein osaa käyttää sitä mihinkään. Tähän sen täyteläisyys sopi täydellisesti. Avocadon pehmeys ja kanan mausteisuus olivat herkullinen pari! En huomannut ostaa pakkauksen ehdotuksen mukaista mango papaya salsaa, mutta sitä täytyy testata seuraavalla kerralla.

Jos teilläkin tykätään tex mexistä, niin kokeile uunissa paahdettuja Chili con carne tortilloja tai rouskuvaa nachopeltiä!

Maukasta sunnuntaita! Aurinko paistaa, ja me suuntaamme tänään uimahalliin 🙂

Koti Ruoka ja juoma