Bette Box – elokuu 2019

Otetaan tänään pieni kurkistus elokuun Bette boxiin. Elokuu oli viimeinen kesäbette, ja sen teemana oli klassikot uudessa valossa.

”Mitä, jos tuunattaisiin klassikkoja tai luotaisiin Hollywood-lookki modernilla twistillä?”

Ideana klassikko ja Hollywoodin vanha glamour kuulostaa ihanalta. Näen mielessäni lainehtivat kiharat, kissamaiset silmänrajaukset ja tulenpunaiset huulet. Boxi noudatteli teemaa melko hyvin, sillä sieltä löytyi niin silmänrajauskynä kuin hiuslakkaakin. Silti kokonaisfiilis boxista jäi vähän valjuksi. Toisin sanoen jotain jäi puuttumaan.  Cien liquid Eyeliner -silmänrajauskynä ja Sweety Signature sivellin

Boxin teemaan täydellisesti sopivat tuotteet! Cienin edullista ripsiväriä testasin tovi sitten, ja koin sen toimivaksi, joten uskon, että myös nestemäinen silmänrajauskynä vastaa odotuksia. Lidin kosmetiikkaa en muista aikaisemmin nähneeni Bette boxeissa, joten hauskaa saada uusi merkki boxiin.

Sweety taitaa myös olla uusi tuttavuus boxissa. Siveltimiä oli tarjolla useita erilaisia, ja minulle sattui puuteri (tai poskipuna?) sivellin. Sweetyn siveltimet ovat vegaanisia, ja karvat pehmeää synteettistä kuitua. Tätä testaan mielelläni 🙂Looks by Cailap -hiusharja ja Biozell Professional Super Strong Hairspray (tuotteet kohdennetty yli 35-vuotiaille)

Yli 35-vuotilaille oli kohdennettu tässä boxissa hiustuotteita. Nämäkin sopivat teemaan mielestäni hyvin. Cailapin hiusharja ei ehkä ole sellainen, johon olen tottunut, joten se saattaa lähteä kiertoon. Biozellin hiussuihke on tuttu. Olisiko jopa tullut sama tuote aikaisemmin? Molemmat tuotteet ovat hieman tylsiä, vaikka hiuslakka tulee varmasti käytettyä.Oslo Skin Lab The Solution Anti-Wrinkle Collagen ja Replay Tank Custom -tuoksunäyte

Oslo Skin Labin The Solution kollageenijauhe edustaa boxin modernia twistiä – ihonhoitoa sisältäpäin. Syötävän kollageenijauhon luvataan lisäävän ihon kimmoisuutta, tasottavan juonteita sekä ennaltaehkäisevän ryppyjä. Myös selluliitin pitäisi vähentyä. Käsittääkseni kollageenijauhoa olisi tarkoitus käyttää kahdeksan viikon kuuri. Boxin mukana tuli vain viisi päiväannosta, joten minkäänlaisia tuloksia tuskin viiden päivän kuurilla huomaa. Ideana hyvä, mutta toteutus ontuu pahasti.

Tuoksunäytteistä tykkään. Tämä Replayn omenasorbettia, hunajaa, kieloa, jasmiinia, patsulia ja vanilijaa sisältävä tuoksu ei ollut omaan mieleeni, mutta keep them coming! Muutama mukana tullut tuoksu on näiden näytteiden ansiosta löytynyt 🙂

Mitä tykkäsit tästä boxista? Miltä sun boxi näytti? Boxeissa näyttää olleen taas aika paljon vaihtelua tuotteissa. 

Syyskuun boxissa valmistaudutaan kauniiseen syksyyn, ja boxin mukana tulee olemaan meikkejä, ihonhoitoa ja extroja! Pitkäaikaistilaajille on myös luvassa jotain ekstraa. Itse ainakin sain sähköpostiini pienin spoilerin tulevista tuotteista 😉 Näyttää oikein hyvältä! Lisäksi syyskuun boxin tilaajista jopa 280 saa arvontavoittona ihastuttavan Antistress Cream tuotteen (arvo 44 euroa). Sormet ristiin, että arpaonni suosisi!

Syyskuun Bette boxin pääset tilaamaan täältä!

Mukavaa sunnuntaita! Meillä on ollut hieman raskas viikonloppu, liikaa stressiä ja väsymystä. Toivotaan, että tänään vähän helpottaa.

Kauneus Iho Meikki Ostokset

Kiehtova Uusi-Seelanti – katso nämä!

Suomalaisissa ja uusiseelantilaisissa on paljon samaa. Asumme pallon vastakkaisilla puolilla, mutta huumorimme on yhtä mustaa ja suhtaudumme elämään muutenkin yhtä synkästi. Tämä on toki vain omakohtainen kokemukseni, mutta tunnen hengenheimolaisuutta kaukaisia ystäviämme kohtaan.

Uuden-Seelannin reissuumme on enää pari kuukautta aikaa, ja nyt on hyvä aika alkaa fiilistelemään tuota maagista maata tutustumalla sen kulttuuriin itselleni ominaisella tavalla – sarjoilla ja leffoilla. Uusi-Seelanti ei ole popkulttuurin luvattu maa, mutta helmiäkin löytyy. Uuden-Seelannin elokuvatuotannosta tulee varmasti ensimmäisenä mieleen Lord of The Rings -trilogia, mutta ei mennä nyt siihen.

Kokosin yhteen kolme uusiseelantilaista tuotantoa, joista kannattaa aloittaa. Jos Uusi-Seelanti kiinnostaa, niin katso ainakin nämä!Kuvahaun tulos haulle top of the lakeKuva: Yle Areena

Top of the Lake

Kuvankauniisiin uusiseelantilaisiin vuoristomaisemiin sijoittuva, ja mestariohjaaja Jane Campionin ohjaama Top of the Lake on kaksi kautta sisältävä jännityssarja. Tarina alkaa dramaattisesti 12-vuotiaan tytön yrityksellä päättää päivänsä kylmään järviveteen. Selviää, että tyttö on raskaana, eikä suostu kertomaan lapsen isää.

Sitten tyttö katoaa, ja tapausta tutkimaan tulee nuori rikostutkija(The Handmaid`s Tale-sarjastakin tuttu Elisabeth Moss). Moss esittää rikostutkija Robin Griffiniä, jolla on omassakin elämässään luurankoja kaapissa kummittelemassa. Sarjan sävy on synkkä, ja raadollinen. Silti se on katsottava, sillä tarina ja puitteet ovat niin vaikuttavat.

Sarjan molemmat kaudet on nähty Ylellä, ja tällä hetkellä ne voi katsoa ainakin HBO Nordicilta. Uusiseelantilainen Jane Campion on ohjannut myös Oscar-palkitun Piano -elokuvan. Onko nämä jo sulle tuttuja?

Kuvahaun tulos haulle hunt for the wilderpeopleKuava: Time

Hunt for the Wilderpeople

Taika Waititin ohjaama draamakomedia vie meidät syvälle jylhiin uusiseelantilaisiin metsiin. Omapäinen poika päättää karata, ja hänen setänsä lähtee etsimään uppiniskaista teiniä. Alkaa hulvattoman hauska ja väärinkäsityksillä varustettu pakomatka, jossa hahmojen kemia pääsee loistamaan. Sam Neillin esittämä äkäinen Hec ja Julian Dennisonin näyttelemä Ricky luovat tarinasta sekä koskettavan että hulvattoman. Leffan naseva sanailu ja vauhdikkaasti etenevä juoni tekevät leffasta mukaansatempaavan.

Hunt for the Wilderpeople on nähtävissä ainakin Elisa Viihteessä. Mahdollisesti myös muualla.

Kuvahaun tulos haulle breaker upperersKuva: Variety

The Breaker Uppers

Omaperäisellä ohjaajajalla Taika Waititillä on näppinsä pelissä myös ronskilla huumorilla varustetussa komediassa nimeltä The Breaker Uppers. Tämä kahden naisen kirjoittama, ohjaama ja tähdittämä komedia vie katsojan niin överille matkalle, että poskia alkaa punastuttaa. Madeleine Sami ja Jackie van Beek esittävät kahta rakkauteen pettynyttä naista, jotka ovat päättäneet perustaa yrityksen, joka auttaa ihmisiä eroamaan – kunhan vain rahasta sovitaan. He eivät kaihda epäilyttäviäkään keinoja viedä viesti henkilökohtaisesti perille jätettävlle osapuolelle, oli se sitten poliisin asussa tai esittäen asiakkaan ”uutta tyttöystävää”. Heillä on vain yksi sääntö – älä sekaannu asiakkaaseen.

Kun toinen leffan päähenkilöistä ihastuu nuoreen asiakkaaseen, menevät asiat ymmärrettävästi solmuun. The Breaker Uppers on sillä rajalla, vetääkö se liian yli, vai onko se vain hulvattoman hauska. Kannattaa siis katsoa omalla vastuulla. Leffa on nähtävissä Netflixissä.

Onko uusiseelantilainen elokuva- tai sarjatuotanto sulle tuttua? Mitä suosittelisit? Itse ainakin haluaisin vielä nähdä kovasti hehkutetun rikossarjan The Brokenwood Mysteries, joka on näytetty Ylellä kummallisella nimellä Murhia ja kantrimusiikkia. Nimen vuoksi en tätä tullut katsoneeksi silloin, kun se oli Areenassa. Sittemmin asiaan perehdyttyäni harmittelen, etten sitä katsonut.  Mistähän sen voisi vielä katsoa?

Leppoisaa lauantaita!

Kulttuuri Leffat ja sarjat Matkat Suosittelen