Asioita, jotka tekevät iloiseksi

Paistaa se aurinko risukasaankin, sanotaan. Viime postauksen huonojen fiilisten vastapainoksi ajattelin koota yhteen iloisempia asioita. Aina se ei ole helppoa, varsinkin, kun nytkin risukasassa sataa sakeasti lunta. Auringosta ole tietoakaan. Joskus joutuu kaivelemaan vähän syvemmältä, mutta kyllä sieltä aina jotain löytyy. Tässä asioita, jotka tekevät iloiseksi.

  • Tilapäisestä lumisateesta huolimatta vielä viikonloppuna oli etupiha ihanasti kukassa. Sieltä ne ensimmäiset lumikellot ja krookukset puskevat esiin. Ihmeellistä, miten joka kevät ensimmäiset kukkivat kukat saavat aikaan yhtä ison läikähdyksen sydämessä. Kevätseuranta best!
  • Ehdin nähdä ystävääni Hannaa pikaisesti pääsiäisenä. Pienetkin treffit ystävän kanssa tekivät ihmeitä mökkihöperöitymiselle. Nappasimme nämä kuvat ja söimme lounasta. Hetken aikaa tuntui taas ihan tavalliselta lauantai-iltapäivältä. Kuka (Jyväskylää tunteva) tunnistaa, mistä kuvat on otettu?
  • Pyysin mieheltä synttärilahjaksi maalaustarvikkeita. Olen jo pidempään halunnut maalata yhdelle olohuoneen pienelle seinälle jotain. Olisin halunnut yhden vähän isomman pyöreän maalauspohjan, mutta koska sellaista ei löytynyt, on minulla nyt kolme pienempää pohjaa odottelemassa sopivan rauhallista hetkeä. Maalaaminen vaatii hiljaisuutta ja inspiroitunutta flow-tilaa. Tällä hetkellä sellaista ei tunnu löytyvän, mutta ehkä joku viikonloppu saan asunnon itselleni muutamaksi tunniksi. Ihanaa päästä pitkästä aikaa maalaamaan. Nuorempana maalasin öljyväreillä enemmänkin. Se on niin rentouttavaa puuhaa.
  • Pahin kiire monessakin projektissa helpottanee tämän viikon jälkeen. Haaveilen vapaapäivästä. Sellaisesta, jossa ei olisi päivätöitä, somehommia tai lastenhoitoa. Linnoittautuisin hotellihuoneeseen Netflixin ja suklaalevyn kanssa. Kävisin vaahtokylvyssä. Miten se onkin niin vaikeaa ottaa aikaa itselleen? Aivan kuin sitä pitäisi jotenkin todistella itselleen tai muille, että ansaitsee lepoa.
  • Vaahtokylvystä tuli mieleeni instasta bongaamani Tubble eli puhallettava kylpyamme. Ihan vakavasti harkitsen Tubblen tilaamista. Meidän kylppäri on niin pieni, ettei sinne ehkä mahdu pientäkään ammetta, mutta kylläpä olisikin suloinen idea saada kotiin amme rentouttaviin hemmotteluhetkiin! Voisin asua kylpyammeessa.

Nyt viimein pääsen julkaisemaan kuvia tästä hetki sitten saamastani Neulomon harmaasta Virta-collegetunikasta. Minultahan löytyy tämä sama tunika mustana Kapio-kuosilla. Malli on aika napakka, ja otinkin tällä kertaa tunikasta yhtä kokoa isomman. Minulla on siis koko XXL, joka ei tunnu ollenkaan liian isolta.

Jossain ajatuksien perukoilla olen jo pidempään haaveillut klassisesta harmaasta collegepaidasta. Omalle vartalonmallille pusakkamallinen collegepaita ei tunnu omimmalta. Siksi olikin ihana huomata, että Neulomolle tuli tästä pidemmän mallisesta collegepaidasta ihana harmaa sävy. Yhdistin harmaan Virta tunikan vaaleansinisiin farkkuihin ja valkoisiin tennareihin. Takuuvarma yhdistelmä! Koko komeuden kruunaa uusi huulipuna, joka aluksi tuntui liian hot pinkiltä, mutta joka on käytössä osoittautunut ihan mahtavaksi sävyksi. Psst! Se on nyt alessa Oletkaunis.fi*:ssä! Kuvat: Hanna

Mitkä asiat sinua ovat ilahduttaneet viime aikoina? Entä mitä tykkäät tästä asusta?

Kivaa keskiviikkoa!

Lue myös: Neulomon Virta collegetunika ja kuulumisia ja Keväinen meikki L.A. Girl tuotteilla

*mainoslinkki

hyvinvointi ajattelin-tanaan

Asioita, joita ajattelen öisin

Olen aikaisemmin valittanut, että pahimpia on aamut. Ja jos puhutaan syksyn pimeistä aamuista, niin ne todellakin ovat pahimpia. Mutta samaan hengenvetoon sanottakoon, että ei ole mitään herkkua herätä painajaisiin keskellä yötäkään. Ja jos syysaamut voivat olla epätoivoisen lohduttomia, niin yöt taas voivat olla äärimmäisen ahdistavia. Sitä luulisi, että lomalla nukkuisi hyvin ja heräisi virkeänä. Näin ei kuitekaan viime yönä ollut. Näitä asioita ajattelen öisin, kun herään painajaiseen.

  • Jos herää painajaiseen, uskaltaako laittaa uudelleen nukkumaan. Mitä ovat todennäköisyydet, että sama uni jatkuu? Auttaisiko, että yrittää ajatella jotain mukavaa ennen kuin nukahtaa uudelleen. Jos siis ylipäänsä enää nukahtaa.
  • Jos puree hampaita yöllä yhteen oikein kovaa, voiko hammas haljeta? Miten osaisi rentouttaa leuat, kun tuntuu, etteivät ne asetu enää ollenkaan normaalisti paikoilleen, vaan ovat jäykät ja jumissa? Missä menee se oma sietokyvyn raja ennen kuin asialle tekee jotain?
  • Miksi toisiaan yöllä on kylmä ja kuuma samaan aikaan? Onko se alkava flunssa? Onko koronavuosi muuttanut hormonitoimintaa, vai onko kyseessä alkavat vaihdevuodet? En muista, milloin olen viimeksi nukkunut niin, että olisin virkeä ja rentoutunut aamulla. Pitäisikö yrittää aloittaa taas rautakuuri, vaikka se on vatsalle niin sietämättömän kivuliasta?
  • Miksi minulle on niin vaikeaa, jos joku ei pidä minusta? Jos epäilen, ettei joku pidä minusta, näen painajaisia, joissa yritän kaikin tavoin selvittää tilanteen. Yllätyin yksi yö itsekin siitä, miten alitajunnassa asia vaivaa minua enemmän kuin tajunnan tasolla päivisin tajuan.
  • Miksi neljän päivän loma kotona perheen kesken tuntuu enemmänkin rangaistukselta kuin lomalta? Ehkä se pitkään jatkunut ylikuormitus vain alkaa näkyä itse kunkin jaksamisessa. Voi, kun olisi tukiverkkoja lähellä. Katkeruus puristaa sydäntä jokaisen instassa nähdyn stoorin kohdalla, jossa jonkun lapsi on päässyt mummolaan pääsiäiseksi, viikonlopuksi tai ihan muuten vaan.
  • Miksi toisina öinä miehen kuorsaus ei häiritse ollenkaan, ja toisina öinä tekisi mieli laittaa mies vaihtoon, tai vähintään rakentaa takapihalle oma yksiö, jossa saisi nukkua rauhassa?

Kuvat eivät varsinaisesti liity postaukseen. Instan puolella seuraavat ehkä huomasivat, että sain testiini Cura fo Sweden -painopeiton. Painopeiton kerrotaan rentouttavan ja rauhoittavan. Se lupaa parantaa unenlaatua. Painopeitto on ollut mielenkiintoinen kokemus, vaikka aluksi se tuntui liian painavalta. Painolla on kyllä ollut rauhoittava vaikutus. Se on ajoittain jopa parantanut unenlaatua. Tätä postausta lukiessa lienee kuitenkin selvää, että ihmeitä ei painopeittokaan tee, jos muuten on öisin hankalaa.

Pahoittelut pahan mielen postauksesta. Joskus vain on hyvä sanoa asioita ääneen. Löytyykö sieltä muita, jotka miettivät näitä samoja asioita öisin?

Parempaa uutta viikkoa!

Lue myös: Bruksismi ja elämäni hirvein pääkipu

hyvinvointi ajattelin-tanaan