Päällä Neulomon Ballo tunika – minulle sopiikin sininen!
En ole ajatellut, että sininen olisi minulle sopiva väri. Jotenkin olen vähän vierastanut sitä. Vaatekaapistani löytyy kyllä turkoosin eri sävyjä, mutta ihan puhdas sininen sieltä puuttuu. Ehkä liiankin usein silmäni hakee vaateostoksilla vain tuttuja ja turvallisia sävyjä. Uusi vaate tulee valittua turvallisessa mustassa tai klassisessa harmaassa, tai lempivärissäni petroolissa. Tänä keväänä vaatekaapista pilkistää myös vaaleanpunaista. Sain tämän Neulomon uuden Ballo tunikan kauniin sinisenä. Ja tein yllättävän huomion – minulle sopiikin sininen!
Asukuvia lumisateessa
Miten viikonloppu meneekin aina niin nopeaa? Juurihan köllähdin uupuneena perjantai-iltana sänkyyn, ja huokasin helpotuksesta. Koko viikonloppu edessä! Paitsi, että silmänräpäyksessä onkin taas maanantaiaamu. Viikonloppuuni mahtui ihanan paljon rentoutumista ja omaa aikaa, joka tuli todellakin tarpeeseen. Silti tuntuu, että tarvisin toisen viikonlopun heti tähän perään. Energiatasoni eivät ole nousseet samaa tahtia lisääntyneen valon kanssa.
Eilen tuiskutti lunta, mutta koska kalenteriin oli merkitty asukuvat tästä uudesta Neulomon Ballo tunikasta, niin kävimme ne lumisateessa nappaamassa. Asukuvat asettuivat luontevasti paikoilleen lahjaostosten ja apteekkikäynnin välimaastoon. Miestäni ei voi ainakaan syyttää tuen puutteesta, mitä tulee vaimon projekteihin. Tuuli hulmutti etuhiukset mitä kummallisimpiin asentoihin, ja lumisade näyttää kuvissa epämääräiseltä lialta. Silti näistäkin kuvista tuli varsin kivat. Ehkä syy on pirteän sinisessä asussa.
Ballo tunikan juju on pallomaisessa helmassa
Yksi asia, joka on ilahduttanut erityisen paljon Neulomon kanssa tehtyjen yhteistöiden myötä, on se viestien ja keskustelujen määrä, joka olen päässyt käymään teidän kanssa. Olen kertonut omia kokemuksia, ja te olette kertoneet omianne. Olemme yhdessä innostuneet pitkästä aikaa hameista, ja opetelleet käyttämään haalaria. Kun kerroin, että minulta löytyy monta Marika tunikaa, sillä koen mallin niin mukavaksi, vinkkasi yksi lukija, että hänen luottomallinsa on Ballo. Että se istuu yläosasta kauniisti, ja alaosassa on hauskaa väljyyttä ja pallomaisuutta.
Rohkaistuin testaamaan Ballo tunikaa itsekin. Minua olisi houkutellut valita Ballo tunika pitkään ihastelemani Pisara-kuosissa. Eli siis turvallisen mustavalkoisena. Ajattelin kuitenkin, että tämä Neulomolähettiläisyys antaa mahdollisuuden päästää irti kaavoista ja vähän revitellä. Testailla uusia juttuja ennakkoluulottamasti, ja tehdä uusia oivalluksia. Niimpä valitsin värin, joka hieman arvelutti. Sininen osoittautui kuitenkin aika ihanaksi, vai mitä sanot?
Löytyykö sun vaatekaapista sinistä? Tai Ballo tunika? Entä onko sulla värejä, joita et vaatekaappiisi huoli?
Miltä näyttää päällä tämä Neulomon Ballo tunika? Yhdistin sen sinisiin farkkuihin ja valkoisiin tennareihin. Kokonaisuudesta tuli omasta mielestä raikas ja pirteä.
Iloa uuteen viikkoosi!
Lue myös: Neulomon Virta collegetunika ja kuulumisia ja Neulomon Marika tunika on jo klassikko