Hiljainen kotipäivä

Päiväkodin joulupaja ja muut kivat suunnitelmat vaihtuivat tänään hiljaiseen kotipäivään. Aamulla, kun menin herättelemään taaperoa, tuhisi pinnasängyssä yksi rohiseva kuumakalle. Pikainen lämmönmittaus antoi tulokseksi 37,8 astetta, joten omat työkiireet oli laitettava jäähylle, ja kotiinhan meidän oli jäätävä. Lämpöinen pikkumies ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin kiukkuinen potilas, ja jopa söi yllätyksekseni useamman lusikallisen puuroa sekä ison mukillisen maitoa. PB300482b.jpg

PB300483b.jpg

Taapero ei paljon lepäilystä perusta, ja paikallaan hän pysyy vain, jos kuume on tarpeeksi korkea. Mietinkin aamulla, mitä tekisimme, jotta pieni vahtihirmu malttaisi ottaa aamupäivän levon kannalta. Laitoin tabletilta pikku kakkosen ja Hei Taavin pyörimään. Siinä me sitten istuimme vieretysten sohvalla hiukset pörrössä ja kalsarit jalassa pitkälle aamupäivään. Sohvapöydälle oli kootuna sairastuvan survival kit eli paketillinen nessuja, motillinen appelsiinimehua ja paketti rusinoita.PB300496b.jpg

Tänään otimme luvan kanssa iisisti. Teimme kaapista löytyvistä aineksista herkullisen tomaattisen tonnikalapastan lounaaksi, ja toinen meistä nukkui lounaan päälle pitkät päikkärit. Katselimme ulkona pörräävää aura-autoa ja ihastelimme sen vilkkuvia valoja. Melko ihana kotipäivä kaksin taaperon kanssa. Oli, kuin joku olisi vääntänyt taaperon virtanappulaa muutaman asteen normaalia hiljaisemmalle 😀 Nyt toivon, että taapero saisi nukuttua hyvät yöunet, eikä heräisi yskimään pitkin yötä. Ja, että flunssa menisi muutaman päivän lepäilyllä ohi!

Miten sun päivä on mennyt? Ootko säästynyt flunssalta? Ootko päässyt nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta?

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

Hyvinvointi Terveys Lapset

Viikon parhaat x3 (pikkujoulu edition)

Tänä tiistaiaamuna oli kirpakka keli, kun kävelimme taaperon kanssa kohti päiväkotia. Taaperoa ilahdutti tien yli juossut jänis. ”Pupu, pupu, PUPU” -rallattelu jatkui koko loppumatkan päiväkodille 🙂 Lapsen ilo on tarttuvaa! Koska tällä viikolla mieli on tulevissa pikkujouluissa ja niiden järjestelyissä, on tämä listaus pikkujoulupainotteinen, hih!

1. Taaperon päiväkodin tonttuilut + joulupaja! Innolla odotan, mitä tonttuiluja on luvassa tällä viikolla päiväkodissa järjestettävässä joulupajassa, jonne olemme menossa tekemään jouluaskarteluja, joululeipomisia ja syömään puuroa. Päiväkodista tulleessa kirjeessä pyydettiin tuomaan taaperolle tonttulakki päiväkotiin tonttuilua varten.

2. Omat pikkujoulut! Rrrrrakastan järjestellä illanistujaisia ja juhlia! Tänä lauantaina meille on tulossa pieni porukka juhlimaan pikkujouluja, ja siskon kanssa olemme miettineet jouluista menuuta. Esimerkiksi nämä poropiirakat voisivat olla aika herkulliset tarjottavat!

poropii.jpg

3. Joulukortit ja muu joulufiilistely! Teimme viime vuoden tapaan joulukortit ottamalla itse kuvan pienestä tontustamme, ja teettämällä niistä kortit Ifolorilla. Viime vuonna taapero oli vielä innokas poseeraaja kynttilälyhty kädessään. Tänä vuonna häntä ei tuntunut paikallaan istuminen kiinnostavan pätkääkään, eikä ihan samaa seesteistä fiilistä tämän vuoden kuviin saatu. Kotiin on jo laitettu hieman valoja ja kynttilöitä tunnelmaa luomaan 🙂

tonttu2.jpg

Viime vuonna vielä niin hyväntuulisena pallerona istui kuvauksissa <3

Onko sulla pikkujouluja tiedoissa? Miten muuten fiilistelet tulevaa joulua? Ja vinkkejä pikkujoulutarjoiluihin saa jättää kommenttiboxiin!

Kivaa tiistaita sulle!

 

Aikaisemmat ”Viikon parhaat x 3”-postaukseni löydät täältä, täältä ja täältä  🙂

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Ajattelin tänään