Rakas Joulupukki!

Rakas Joulupukki, 

Olen yrittänyt olla kiltti ja ahkera tänäkin vuonna. Aina en ole jaksanut olla pitkämielinen ja tyyni, mutta parhaani olen yrittänyt. Ja aina, kun tonttuja on ikkunan takana vilahdellut, olemme taaperon kanssa heille iloisesti vilkutelleet. Tärkeintä minulle joulussa on rentoutuminen ja perheen kanssa vietetty aika (ja toki suklaa).

Tänä vuonna vietämme joulun koko perheen kanssa yhdessä mökillä Lapissa, joten hartain toiveeni on jo toteutettu. Yhdessäolo läheisten kanssa tekee joulun! Myös innolla odottamani lumi on varmaan maassa pohjoisessa takaamassa jouluisen fiiliksen. Meidät löytää siis jouluna Leviltä!

Jos katsot, että perheemme on muitakin lahjoja ansainnut, niin tässä olisi pieni listani 🙂 Itselleni toivoisin hempeitä sävyjä niin kodin sisustukseen kuin ylleni rentoon oleskeluunkin. Pieni hemmottelu on aina paikallaan. Uusi puhelinkin tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Poika innostuisi varmasti kaikista autoihin, juniin ja eläimiin liittyvästä. Myös jotain jouluun sopivaa juhlavaa vaatetta ja mukavaa oloasua toivoisin hänelle. Mies on kertonut, ettei tarvitse mitään, mutta tiedän, että hänenkin ilmeesnä kirkastuu, jos paketista paljastuu jotain lämmintä, tai ennenkaikkea tarpeellista.

 

bd72c245-214e-4fbb-b6e1-f5db21b3cdeb.png

       bd72c245-214e-4fbb-b6e1-f5db21b3cdeb.pngYöpaita, jossa nappilista, ekologista puuvillaa | Galaxy S6 32Gt Black | Maluki-pipo | Makiash Nail Polish, 3/pakk. | Cecile-kulhot, 4/pakk. | Star-rannekoru | Solid Satin -tyynyliina egyptiläistä puuvillasatiinia | Femme W Edp 50 ml | Storm-kynttilälyhty |

 

 

 98dcf58d-3f01-4945-b2b8-5fc116f2dcd0.png98dcf58d-3f01-4945-b2b8-5fc116f2dcd0.pngDUPLO Creative Play Luovat eläimet 10573 | Pysäköintitalo | nitHulon-pusero ekologista puuvillaa | Yöpuku ekologista puuvillaa | Herra Tossavainen | Silmukka-pipo | Crazy-dinosaurus | My first -aloitussetti | Kind & Creamy Baby Lotion 100 ml |

 

    951f6818-53d6-4daa-bae7-c1dccf7689e5.png951f6818-53d6-4daa-bae7-c1dccf7689e5.pngPyjama, 2 osaa | Kosmetiikkalaukku nahkaa | Boss Bottled Night Edt 50 ml + deostick 75 ml -lahjapakkaus | Waterflex WF2S -parranajokone | Pusero | Sitasjaure Beanie -pipo | Loch Falken – Brown Classic | Neulekaulaliina |

 

  Rakkain terveisin,Minnea

 

*yhteistyössä Elloksen kanssa

 P.S. Elloksella on nyt huipputarjous! Saat 40% alennusta kalleimmasta tuotteesta + 2 Iittalan kivituikkua kaupan päälle kun tilaat väh. 50 eurolla! Tarjous voimassa 20.12.2016 saakka, ja koskee normaalihintaisia tuotteita. Tarjouksen voi käyttää vain kerran. Tarjouskoodi: 345733 

 

Muoti Ystävät ja perhe Lapset Ostokset

Kun marraskuu meinaa ottaa ihmisestä erävoiton

Olen yrittänyt ottaa vitamiinini ja syödä monipuolisesti(ja herkutella!) Olen yrittänyt nukkua tarpeeksi ja liikkua säännöllisesti. Olen yrittänyt ajatella positiivisesti ja kehitellä kivoja juttuja tähän harmaaseen vuodenaikaan. Olen suunnitellut jo joululahjoja ja pikkujouluja. Olen pyrkinyt järjestämään omaa aikaa ja näkemään ystäviä. Hyviä juttuja kaikki!

Silti tämä marraskuu meinaa ottaa tästä tyypistä nyt erävoiton. Pimeä vuodenaika ottaa aina koville, ja mietin, miten se kuitenkin tänäkin vuonna yllätti, se raskaus. Miten raskaalta onkaan viime aikoina tuntunut. Yleensä se raskain kuukausi minulle on ollut lokakuu, mutta tänä vuonna tämä marraskuu on kyllä näyttänyt sen rumimman puolensa.

PB200213b.jpg

PB200253 (2).JPG

Olen ollut nyt muutaman viikon enemmän tai vähmmän flunssassa. Se alkoi pienenä nuhana ja päänsärkynä. Olin muutaman päivän töistä pois ihan kotona lepäilemässäkin, ja luulin jo olevani voiton puolella, mutta niin vain kurja olo jatkuu. Mielen vetää matalaksi varmaan myös huonosti nukutut yöt. Useampi yö on nyt mennyt yskiessä. Ääni alkaa olla aika viskibasso kaikesta yskimisestä 😀 Olen yrittänyt ottaa kaikki poppakonstit käyttöön flunssan nujertamiseksi. Eilen kuitenkin luovutin, ja käänsin nuhaisen nokkani työterveyden puoleen, jotta saisin tämän olon kohenemaan. Mikähän siinäkin on, että on aina niin anteeksipyytelevä olo, kun sinne menee. ”Anteeksi nyt, että vaivaan!” ja ” Ei minulla varmaankaan ole kuin ihan tavallinen flunssa.”

Marraskuu on iskenyt päin pläsiä myös taaperon kiukkuilulla. Olo on ollut hämmentynyt, ja välillä jopa toivoton taaperon raivokohtausten edessä. Flunssan kukistaminen lepäämällä on tuntunut olevan mahdoton tehtävä vaativan taaperon kanssa. Kiitos muuten vielä kaikista ihanista kommenteista kiukku-postaukseen! Välillä tuntuu, että näiden asioiden kanssa on niin yksin. Vertaistuki on kyllä kultaakin kalliimpaa, ja yksi suurin syy bloggaamisen aloittamiselle. Jos sulla on kokemusta tai mielipide asiasta, niin kaikki kommentit ovat edelleen enemmän kuin tervetulleita!PB200271b.jpg

Onneksi marraskuuta ei enää ole jäljellä kuin muutama päivä! Joulukuun aion aloittaa puhtaalta pydältä terveenä(olen päättänyt olla terve joulukuusta alkaen). Uusi kuukausi, ja uudet mahdollisuudet. Ja joulukuu ei voi olla kovin paha, koska joulukuussa saa virallisesti aloittaa kaiken jouluhössötyksen. Joululaulut soimaan, joulutortut uuniin ja joulun odotus voi alkaa. Jotenkin siinä, missä marraskuun pimeys tuntuu masentavalta, tuntuu joulukuun pimeys maagiselta(varsinkin, jos on lunta). Joulukuussa saa rauhoittua. Aika melkein pysähtyy joulunpyhinä. Ihmiset ovat rennompia, ja hyvällä tuulella. Näin ainakin toivon.

Mukavaa tiistaita!

Hyvinvointi Mieli Terveys Vanhemmuus