Uutta Netflixissä – The Crown

Tiedättekö, näin iltojen pimetessä ja talven tuivertaessa ulkona voisin vain käpertyä sohvalle viltin alle, ja tuijottaa Netflixiä! Ulkoileminen tai muut aktiviteetit ei jaksaisi innoistaa yhtään. Aikaisemmassa postauksessa brittisarjoista tulikin varmaan ilmi rakkauteni kaikkea brittiläistä kohtaan. Niimpä heti, kun huomasin, että brittiläisistä kuninkaallisista oli tehty uusi filmatisointi, kaivauduin syvemmälle sohvaan, ja napsautin Netflixin päälle. God save The Queen!

The Crown Netflixillä, kuningatar Elisabet, kuninkaalliset, Iso-Britannia

The Crown on Netflixin uusi näyttävä tuotanto, joka kertoo kuningatar Elisabeth II:sta. Tosi hyvä juttu sarjasta löytyy Variety Show -blogista! Brittimonarkiasta on tehty paljon filmatisointeja, mutta nykyisistä elossaolevista kuninkaallisista huomattavasti vähemmän. Sarjan on käsikirjoittanut myös The Queen –elokuvalla ihastuttanut Peter Morgan.

The Crown on visuaalisesti kaunista katsottavaa, kun pieninkin yksityiskohta on otettu huomioon, ja sarjan maailma on uskottava puvustusta myöten. Sarja on niin taidolla tehty, että se olisi huippu ihan fiktiivisenäkin tarinana, mutta hykerryttävän mielenkiintoisen siitä tekee tieto, että se perustuu oikeisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Kukapa ei haluaisi kurkistaa, mitä kuninkaalliset tekevät suljettujen ovien takana! Minkälaista on heidän elämänsä poissa parrasvaloista. Minkälainen on ihminen, joka on johtanut Britanniaa rautaisella otteellaan vuosikymmenien ajan. Ja minkälaista draamaa kulissien takaa saattaa löytyä.

Kuvahaun tulos haulle the crown netflix

Kuvahaun tulos haulle the crown

Kuvahaun tulos haulle the crown netflix

Kuvat Netflix.

Pidin valtavasti ensimmäisistä kuudesta jaksosta, enkä malta odottaa, että ehdin katsoa loputkin ekan kauden jaksot! Kiinnostaako sinua brittikuninkaalliset? Tsekkaa ainakin sarjan traileri!

P.S. Netflixistä löytyy myös koskettava Diana -elokuva sydänten prinsessasta!

Kulttuuri Suosittelen

Uusia asusteita – vanhaa roosaa ja kamelia

Uuden syvänsinisen talvitakin kaveriksi kaipailin jotain hempeän väristä pipoa sekä vaaleanruskeita asusteita. Kiertelin ensin netissä, ja alkuviikosta myös kaupoissa katsomassa sopivia tamineita. Söpö vanhan roosan värinen pipo löytyi H&M:ltä ja lämmin huivi sekä lapaset Gina Tricot:lta. 

Valoa alkaa olla päivässä enää niin vähän, että töistä tullessaan on hankala kuvata. Rakastan luonnonvalossa kuvaamista, enkä pidä keinovalosta tai salamsta ollenkaan. Otimme (tai yritimme ottaa) joulukorttikuvia taaperosta takapihalla ulkovalojen kanssa, ja samalla nappasin muutaman kuvan myös näitä uusista ostoksista. Taaperosta otettin varmaan sata kuvaa, joista ehkä kahdessa hänellä ei ole tyytymätön tai suorastaan kiukkuinen ilme kasvoillaan. Ei ole helppoa olla kahden kuvaajahullun lapsi 😀 ”Istu siinä iiiihan pikkuhetki, ja pidä tätä tähtilamppua kädessä, jooko.” ”Äiti ottaa vielä ihan muutaman kuvan.”

PB091943.JPG

PB091928v.jpg

PB091944.JPG

PB091945.JPG

PB091941.JPG

PB091927.JPG

Mitäs tykkäätte uusista asusteista? Sytyttääkö tupsupipot, vai jätätkö ne suosiolla lapsille?

Vielä ehtii käydä osallistumassa ihastuttavan kotimaisen MioSa. designin avainnauhan arvontaan! Arvonta päättyy 13.11.

Ja hei, se on viikonloppu NYT! Riemullista viikonloppua!

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit