Näistä haaveilen juuri nyt

Maailma kaipaa juuri nyt enemmän haaveilua ja pientä vaaleanpunaista hattaraa kaiken keskelle, eikö? Oma mielialani on viime aikoina ollut hieman matala. Olo on ollut väsynyt ja kiukkuinenkin. Mitta on ollut täynnä. Minua haaveilu piristää ja motivoi. Näistä jutuista haaveilen juuri nyt. 

Palju viikonlopuksi

Somessa silmien edessä vilahtelevat vuokrapaljut ovat saaneet minut kaipaamaan lämpöistä kylpyhetkeä omalla takapihalla. Miten luksusta se olisi! En vielä hetki sitten edes tiennyt, että sellainen voisi olla mahdollista! Paljun voi siis vuokrata vaikka viikonlopuksi. Se tulee peräkärryssä, ja sitten se vain istutetaan sopivaan paikkaan. Voi että, miten nauttisin paljussa lillumisesta viikonlopun ajan! Rakastan lillumista! Ja koska vesi on lämmintä, ei haittaisi, vaikka ilma olisi viileämpikin.

Mies valitettavasti torppasi ideani, sillä raskas ja isokokoinen palju olisi hankala (jos ei jopa mahdoton) raahata meidän rivaritakapihalle. Ja vaikka paljun vuokraaminen itsessään taitaa olla alle parisataa euroa, niin Jyväskylän vesi on niin tyyristä, että monta sataa litraa maksaisi varmasti maltaita. Pidän silti kiinni haaveistani ja paljuviikonlopusta. Ehkäpä vuokraamme tänä kesänä mökin, josta löytyy palju!

Oma vapaapäivä

Saisin nukkua niin pitkään kuin haluaisin. Heräisin aamulla auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun. Kukaan ei kaipaisi minua sinä päivänä. Nauttisin aamupalan pitkän kaavan mukaan aurikoisella takapihalla kuunnellen jotain kiinnostavaa äänikirjaa. Niin paljon kuin perhettäni rakastankin, niin täytyy myöntää, että kaipaan heistä kunnon taukoa. Naamat vastakkain monta viikkoa on tehnyt tehtävänsä.

Oma vapaapäiväni jatkuisi aamu-uinnilla järvessä. Raukea fiilis jatkuisi koko päivän. Lounaan jälkeen kuljeskelisin päämäärättömästi kaupungin katuja, tai tekisin jotain spontaania. Iltapäivästä vetäytyisin leffateatterin hämärään iso popparikulho kainalossani ja iso irtokarkkipussi toisessa kainalossa. Leffateatterin sali olisi melkein tyhjä, ja omat kamat saisi levittää viereiselle penkille. Leffa olisi joku hämmästyttävän kaunis ja uusia oivalluksia herättävä ihmissuhdedraama, jossa saisi pyyhkiä poskia kyyneleistä. Leffan jälkeen huokailisin onnesta koko loppuillan.

Ilta jatkuisi terassille ystävien kanssa. Ja tästä hypätään kätevästi seuraavaan haaveilun kohteeseen.

Ilta ystävien kanssa

Lämmin kesäilta terassilla ystävien ympäröimänä olisi tällä hetkellä unelmien täyttymys. Auringon viimeiset säteet lämmittäisivät kasvojen ihoa. Pöydän ympärillä olisivat kaikki ne rakkaat ystävät, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan, ja halaisin heitä kaikkia pitkään ja antaumuksella. Pöytä notkuisi hyvästä ruuasta ja juomasta. Lämmin ilma saisi kylmän viinilasin hikoilemaan. Minnekään ei olisi kiire, ja valoisa kesäyö tuntuisi jatkuvan ikuisesti. Ilta täyttyisi niin naurusta kuin maailman parantamisesta. Ah, ehkäpä tämäkin haave vielä toteutuu!

Ei mitenkään mahdottomia haaveita. Jokainen ainakin jossain muodossa toteutettavissa. Olen ilmeisesti vähään tyytyväinen 😀

Mistä sinä tällä hetkellä haaveilet?

Näissä ihanan haaveellisissa kuvissa minulla on päällä Neulomon mukava Anneli-mekko uudessa Hella-kuosissa. Yksi haaveiden täyttymys on myös tämä tänä keväänä ja kesänä tapahtuva Neulomon brändilähettiläs pesti. Olo on niin kiitollinen ja hemmoteltu, että saan edustaa Neulomoa. Tämä Anneli-mekko on muuten aika imarteleva päällä, vai mitä sanot? Aivan kuin sillä olisi ihmeellinen hoikentava vaikutus.

Kivaa keskiviikkoa!

Lue myös: Minut valittiin Neulomon brändilähettilääksi!, Mustavalkoinen päivän asu ja sunnuntain fiiliksiä ja Neulomon Virta-tunika ja kuulumisia

*mekko saatu

Hyvinvointi Ajattelin tänään

8 x äitienpäivälahjaidea

Tämän viikon sunnuntaina juhlitaan taas äitejä, mummoja ja tärkeitä äitihenkilöitä. Minusta on ihanaa suunnitella lahjoja ja muistamisia. Äitienpäivälahja-asioita tulee mietittyä myös siksi, että mies kyselee, mitä he pojan kanssa voisivat ostaa minulle äitienpäivälahjaksi. Kokosin yhteen kahdeksan kivaa kotimaista lahjaideaa äideille. Ja saa tästä toki napata lahjaideoita myös muihin muistamisiin.

YO ZENin uutuusmallisto Halaus on kuin tehty äitienpäivää varten hempeän ja lempeän muotokielensä ja sanomansa ansiosta. Valitsin tähän kollaasiin upeat Future-mininappikorvakorut. Kelpaisi ainakin minulle 😉 Korut ovat aina loistava valinta, sillä ne on helppo sujauttaa postiin.

Kotimaisen luonnonkosmetiikkamekki Flow cosmeticsin Arctic Beauty Oil on varsinainen ihmetuote äidin hemmotteluun. Terapiaöljy kosteuttaa, suojaa ja elvyttää ikääntyvää ihoa. Arktisten marjojen siemenöljyt yhdistettynä kallisarvoisiin ruusun, nerolin ja frankinsensin eteerisiin öljyihin kerrotaan olevan todellisia ihonhoidon luksusraaka-aineita, jotka ravitsevat ihoa, palauttavat sen elinvoiman sekä tekevät ihon sileäksi ja pehmeäksi. Tämä seerumi sopii erityisen hyvin myös herkälle ja punoittavalle iholle sekä auttaa rauhoittamaan ihoärsytyksiä. Aromaterapeuttiset eteeriset öljyt rentouttavat mieltä ja kasvojen lihasten kireyttä sekä lisäävät kokonaisvaltaista hyvää oloa.

Yöpaidat ovat itselläni mielessä erityisesti sen vuoksi, että omani alkavat olla puhkikulutettuja. Tarvetta olisikin muutamalle uudelle kauniille yöpaidalle. Ihastuin kotimaisen NOSHin LIITO yöpaitaan orkidean sävyssä. Yöpaidat ovat tällä hetkeelä NOSHilla alessa äitienpäivän kunniaksi! Tykkään itse helposta pitkän t-paidan mallisista yöpaidoista. Vinkkinä tämä sinne kotijoukoille 😀

Toinen omalla ostoslistalla jo pidempään ollut hyggeilyvaate on kaunis aamutakki. Puuvillatehtaan kauniin harmaa vohvelikankainen kylpytakki olisi ihana lahja kaikille rennosti kotona hengaileville saunaihmisille. Itsehän en ole saunaihmisiä, mutta aamutakki olisi ihana luksustuote.

Kotikokeille ihana idea voisi olla kaunis ruukku tai astia, jossa olisi mukana kaikki oman pienen yrttitarhan perustamiseen. Keittiö tuoksuisi aina yrteiltä, ja ehkäpä ne innostaisivat kokeilemaan uusia reseptejä! Tämä cdon.comista löytämäni kaunis Kitchen garden ei ole kotimainen, mutta idean voi helposti toteuttaa itse marssimalla paikalliseen puutarhamyymälään, ja kokoamalla setin itse.

Herkkusuut saattaisivat ilahtua Fazerin kesäisestä uutuusboxista, joista löytyy kaikkia ihania Fazerin uutuuskarkkeja. Täytyy myöntää, että jouduin ihan pidättelemään itseäni, etten klikannut tätä boxia samantien omaan ostoskoriin. Erityitsesti tuo uusi vadelmaa ja lakua sisältävä suklaalevy kiinnostaa! Boxin saa lähetettyä äidille ihan kotiovelle saakka.

Lahjakortti saattaa tuntua tylsältä, mutta jos ei ole varma, mistä lahjansaaja erityisesti ilahtuisi, niin lahjakortilla äiti pääsee itse valitsemaan. Lahjakortin summan voi valita itse. Neulomolla on tällä hetkellä paljon kauniita ja kestäviä tunikoita ja mekkoja, joista moni äiti varmasti tykkäisi. Myönnän, että Neulomo valikoitui lahjalistalle sen vuoksi, että neulomolähtettiläs-tittelini vuoksi olen viime aikoina päässyt testaamaan niin paljon heidän tuotteitaan. Laatu ja mukavuus todellakin kohtaavat Neulomon tuotteissa, joten voin niitä lämpimästi sydämestäni suositella <3

Lahjan ei tarvitse olla iso tai näyttävä. Pienikin muistaminen ja lämpimät sanat tuntuvat varmasti hyvältä. Kanto designin ihanat hiusdonitsit piristävät äitiä, joka tykkää pitää hiuksiaan kiinni. Ne ovat pieni ja kätevä lahja. Hiusdonitsin kaveriksi voi laittaa lupauksen päähieronnasta, tai yhteisestä kampaamopäivästä tulevaisuudessa. Tänä äitienpäivänä emme pääse äitienpäivää juhlimaan äitien kanssa, joten siksikin muistaminen tuntuu tänä vuonna erityisen tärkeältä.

Iloa uuteen viikkoosi!

Lue myös: 10 x äitienpäivälahja

Perhe Ystävät ja perhe