Onko ok lähteä ihan hyvästä avioliitosta?

Päässäni on pyörinyt viime päivinä eräs avioliittoon liittyvä ajatus. Tai oikeastaan useampikin mutkikas ajatus. Avioliitto on mutkikas, ja loputtoman kiehtova instituutio. Ja ehkä todella olen keski-ikäistyvä, kun kirja keski-ikäisten avioliiton kasvukivuista kuulosti kiinnostavalta.

Hyvän kirjan merkki on paitsi se, että sen lukee (tai kuuntelee) yhdeltä istumalta, niin myös se, että se herättää ajatuksia. BookBeat* on ollut minulla tauolla, mutta aktivoin tilaukseni taas, kun tuli tämä korona, ja kirjastotkin ovat kiinni.

En oikeastaan etsinyt mitään luettavaa, mutta muutama päivä sitten törmäsin Veeran Tyyliä metsästämässä-blogissa kirja-arvioon, joka herätti kiinnostukseni. Ja niimpä kuuntelin Philip Teirin Neitsytpolun melkein yhdeltä istumalta. Se todella tempaisi minut mukaansa. Ja koska opin juuri, että tällä viikolla vietetään lukuviikkoa, jaan tämän kiinnostavan kirjan teidänkin kanssanne. Jos vaikka samaistutte, tai kaipaatte hienoa pohdiskelevaa luettavaa.Kuva: Otavan kuvapankki

Tarina kertoo 35-vuotiaasta suomenruotsalaisesta Richardista, joka on aivan hyvässä avioliitossa. Hänellä ja vaimollaan Sonjalla on kaksi lasta, ja he ovat onnellinen perhe. Tilanne mutkistuu kuitenkin, kun Richard tapaa työpaikan juhlissa lumoavan Paulan. Richard huomaa, ettei saa Paulaa mielestään. Hän haluaisi nähdä Paulaa koko ajan. He käyvät viattomasti kaverillisilla lounailla ja keskustelevat. Ja tästä alkaa Richardin sisäinen kamppailu. Antautuako uudelle, pyytämättä saapuneelle rakkaudelle, joka tuntuu siltä kuin saapuisi kotiin? Toisaalta hän rakastaa Sonjaa, ja heillä menee hyvin. Hän ei halua loukata vaimoansa ja lapsiansa, ja repiä perhettä hajalle.

Lukukokemus laittoi pohtimaan teemaa omalta kannaltani. Olen itse pitkässä hyvässä suhteessa, jossa on lapsi. Hyvin tukevalla pohjalla siis. Mitä vaadittaisiin siihen, että rakastuisin niin täydellisesti, että jättäisin rakentamani elämän? Voisiko sellaista edes tapahtua? Vaatiiko toiseen rakastuminen kuitenkin aina sen, että nykyisessä suhteessa on tilaa jollekin uudelle? Joku pieni rako, josta ihastuminen pääsee sisään.

Ja jos niin kävisikin, että ihastuisin toiseen, en osaa kuvitella, että murentaisin kaiken, mitä olen huolella rakentanut viimeisen 19-vuoden aikana. Tiedän, miten paljon se vaikuttaisi mieheeni ja poikaani. En usko, että päästäisin ihastumista kehittymään rakkaudeksi.Mielestäni rakkaus on kuitenkin aina valinta.

Tai en voi tietenkään tietää, miten käyttäytyisin, koska minulla ei ole asiasta kokemusta. En kuitenkaan näe rakkautta sellaisena luonnonvoimana, jolle ei vain voi mitään, ja jolle on vain antauduttava. Jonka mukaan on pakko hypätä. Keski-iän lähestyminen laittaa kuitenkin ihmisen puntaroimaan elämässään tekemiään valintoja, ja siksi ymmärrän kyllä tavallaan Richardia. On silti eri asia lähteä avioliitosta, jossa on ongelmia kuin avioliitosta, joka on hyvä. Lähteminen on aina itsekästä, mutta onko se aina väärin?

Neitsytpolku perustuu Philip Teirin omiin kokemuksiin, ja ehkä juuri siksi sen pohdinta ja kerronta on niin aitoa ja kiinnostavaa. En malta odottaa, että pääsen lukemaan Teirin muutkin teokset.

Mitä lukemista sinä suosittelisit lukuviikolle? Kiinnostaako Neitsytpolku? Oletko muuten huomannut, että BookBeatiin* on tullut uusi basic-paketti, jolla pääsee kuuntelemaan kirjoja edulliseen 9,99 euron kuukausihintaan? Vaihdoin oman tilaukseni tähän edullisempaan pakettiin.

Lue myös: Kun kumppanisi ei ole sitä, mitä luulit

Kulttuuri Kirjat

Ajatukset kesässä ja kesäasussa

Tämä huhtikuu ei tunnu kääntyvän kevääseen millään. Välillä aurinko ehtii hetken lämmittää, mutta sitten lumituisku iskee vasten kasvoja. Aivan kuin huhtikuu pitäisi kiinni tasaisilla lumituiskuillaan siitä, ettei kevät saa vielä tulla. Kuin luonto käskisi meitä pysymään sisällä. Vielä ei ole aika ilotella kesähepeneissä ravintolan terassilla tai viettää aikaa ulkona ystävien kanssa. Mieleni kaipaa jo kuitenkin lämpimiä tuulia ja jäätelötötteröitä. Sitä, kun saa keinua hiljaa riippukeinussa auringon säteiden lämmittämänä kesäillassa. Kaipaan sitä, kun päivä tuntuu jatkuvan yöhön saakka, ja kun sukkia ei enää tarvita.

Lasken päiviä kesälomaan, ja mielessäni kesälomalla asiat ovat palautuneet takaisin normaaliksi. Tai niin normaaliksi kuin se koskaan enää palaa. Kesälomalla toivottavasti saa tavata ihmisiä, ja nauttia yhteisöllisyydestä. Saa saada energiaa vastaantulijan lämpimästä hymystä. Saa nauttia lasten yhteisistä puistoleikeistä. En ole halailija, mutta olen vakavasti harkinnut sellaiseksi ryhtymistä, sitten kun se taas on sallittua. Niin, että varokaa vaan kaikki ystävät ja tutut. Kuvat: Hanna

Luotan siihen, että sää kyllä lämpenee, ja että asiat palaavat uomiinsa. Olen jo silitellyt kesävaatteita vaatekaapissa ja haaveillut festareista. Näissä kuvissa minulla on päällä varsin kesäinen asu. Hurmaava paita ja Luotto culottes housut sain siskoltani kesäksi, ja ne ovat siis tietenkin Kanto designin kevätmallistosta. En tiennyt tykkääväni tuollaisesta persikkaisesta toffeen sävystä, mutta tämä Ilo-kuosi on todella kaunis! Olen ihan ihastunut tähän pehmeään sävyyn! Mitä sinä tykkäät Ilo-kuosista tai toffeen sävystä?

Culottes housut on nimetty mielestäni nerokkaasti. Ainakin omaan kesävaatekaappiin culottesit ovat tulleet jäädäkseen, ja ne todella ovat kaikessa rentoudessaan luottohousut! Culottesit käyvät kaiken kanssa. Kanto designin Luotto culottesit ovat itselleni hieman liian pitkät, mutta pienellä lyhennyksellä niistä tulee juuri passelit tälle 161cm pätkälle. Uskoisin, että minua pidemmälle tyypille nämä on just hyvät.

Haluatteko kuulla hauskan jutun näistä kuvista? Koska minulla ei ollut aikaa tai taitoa lyhentää itse näitä housuja, niin pikaisena patenttiratkaisuna näitä kuvia varten, käänsin lahkeita noin 5cm, silitin taitokset ja teippasin ne jesarilla 😀 Kaikki ei siis todellakaan ole kuvissa aina sitä, miltä näyttää. Pikaratkaisuna tämä toimi mainiosti, mutta en malta odottaa, että saan lahkeet oikeasti lyhennettyä.

Mitä tykkäät tästä asusta? Joko sinä odotat kesää?

Kivaa perjantaita! Kuka muu on tänään valvomassa ja bongailemassa superdiilejä Vaatteiden yössä? Minä en ole aikaisemmin tapahtumassa käynyt, mutta tällä kertaa ajattelin kurkata. Psst! Myös Kanto design on tänä vuonna mukana 😉

Lue myös: Tältä näyttävät loppuunmyydyn suosikkimalliston uutuudet ja Kanto design – uusi urbaani mallisto, jolla on tärkeä sanoma

*vaatteet saatu

Muoti Ajattelin tänään Päivän tyyli