Kaksi simppeliä juomasuositusta vapuksi

Huomenna on vappu ja näin opiskelijana (viimeistä kertaa tämän tutkinnon osalta) ajattelin esitellä muutaman lempijuomani, jotka sopivat mielestäni loistavasti myös vappujuomaksi. Kyseessä on hyvin ”perinteiset” ja simppelitekoiset juomat. Olen näitä juomia kotona testannut tässä pitkin kevättä ja kyseessä on: vanha kunnon Sangria sekä ah, niin suomalainen Napue gin!

Sangriaa saat kuvassa olevan määrän verran seuraavalla reseptillä (ja ”täyden” määrän tuplaamalla punaviinin ja virvoitusjuoman määrän).

  • 2 appelsiinia (kuorittuna ja valuta hieman pohjalle myös appelsiinimehua)
  • 1 sitruuna
  • Puoli pulloa punaviiniä
  • 0,5 l sitruuna tai sitruuna-lime virvoitusjuomaa
  • Jäitä.

Omaan makuuni ainakin sangria sopii kevääseen ja kesään oikein hyvin. On myös pehmeämpi ja raikkaampi kuin esimerkiksi pelkkä punaviini, koska sekaan tulee tosiaan virvoitusjuomaa sekä hedelmiä. Ja jos vapusta tulee kuuma, sopivat jääpalat joukkoon oikein hyvin.

Mikäli kaipailee vain paria drinkkiä vähän vahvempaa, suosittelen lemppariani, Napue giniä. Se on myöskin helppo valmistaa kotona.

Yksi Napue gin lasillinen sisältää:

  • 4 cl Napue giniä
  • 12 cl Tonicia
  • Rosmariininoksia
  • Karpaloita
  • Jäitä.

Napue gin on luonnollisesti hieman vahvempi juoma, joten pari lasillista riittää aivan hyvin. Juoma on kuitenkin suosikkini, koska se on aina yhtä raikas. Lisäksi Kyrö gin on suomalainen.

Vappuun kuuluu monella myös kuohujuoma, mutta mikäli haluaa kokeilla jotain drinkin puoleista, tässä kaksi takuuvarmaa ja erittäin helposti kotona valmistettavaa juomaehdotusta. Sangriaa saa nopeasti ja helposti isommallekin porukalle, siinä missä Napue ginin voi nauttia vaikka kaksin ystävän tai kumppanin kanssa.

Puheenaiheet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään

DIY: Kahvi-karitevoi -kasvonaamio

Tässä julkaisussa esittelen tapani tehdä itselleni kasvonaamiota ja yhden ohjeen. Tapa on hyvin yksinkertainen, koska teen naamioni itse kotona. Monesti kodin keittiöstä löytyy aineita, joilla pääsen kasvonaamiossa (ja hiusnaamioissakin) pitkälle.

Esittelen seuraavaksi yhden kehittelemäni kasvonaamion, kutsukaamme sitä Kahvi-karitevoi -naamioksi. Kyseinen naamio tekee ihosta aivan uskomattoman pehmeän; kiitos erityisesti kahvin kuorinnan ja e-vitamiinin ja karitevoin (=sheavoi, raffinoimaton), jotka tässä naamiossa yhdistyvät, unohtamatta tietenkin laavasavea, joka puhdistaa ihon epäpuhtauksia.

Kahvi-karitevoi -naamio

  • Karitevoita (=sheavoi) noin 1-2 rkl
  • Kahvia 2-3 rkl
  • Savea oman ihotyypin mukaisesti (esim. laavasavi soveltuu kaikille ihotyypeille, mutta parhaimmillaan sopii rasvaiselle- ja epäpuhtaalle iholle. Keltainen savi (Illite) taas sopii parhaiten herkälle iholle). Itse käytin tällä kertaa laavasavea, jota on kuvassakin
  • Hieman kädenlämpöistä vettä
  • E-vitamiinia 10-20 tippaa
  • Halutessaan jotain eteeristä öljyä (kahvi kyllä antaa itsessään jo hyvän kahvisen tuoksun).

Kannattaa sekoittaa ensin keskenään kahvi ja savi. Tämän jälkeen näihin kädenlämpöisen veden avulla ”mössätä” karitevoi. Lopuksi sitten e-vitamiini.

Annan naamion olla yleensä joko saunan ajan kasvoilla tai muuten ehkäpä 15-20 min. Luonnon aineita ovat kaikki, joten mitään todella pahaa ei pitäisi päästä käymään. Sheavoi toki on melko rasvaista, mutta se takaa todella pehmeän ihon, kun naamion pesee pois. Alhaalla kuva kun ”mössään” sheavoita kahviin ja laavasaveen.

Kahvi tuo naamioon paitsi ihanan tuoksun, sen tarkoitus naamiossa on myös kuoria ihoa. Kun hierot naamiota kasvoillesi, kahvinporot myös kuorivat ihoasi. Sama muuten toimii hiuksiin, eli ennen hiuspesua voi laittaa kahvinporoja hiuksiin ja hieroa niiden avulla päänahkaa; tuntuu hyvältä, mutta tämä kannattaa tehdä ennen siivouspäivää, koska puruja huuhtoutuu helposti veden mukana kylppärin lattialla. Kahvin kerrotaan myös tuovan hiuksiin kiiltoa.

Laavasavea on mahdollista myös käyttää niin kasvo- kuin hiusnaamioissakin. Laavasavi käy siis kaikkiin ihotyyppeihin, mutta erityisesti epäpuhtaan ihon hoitamiseen, koska se tasapainottaa ihoa. Savi meinaa sitoo likaa ollen kuitenkin hellävarainen iholle.

Ihonhoidosta lukiessa ei voi välttyä e-vitamiinin peräänkuuluttamiselta. Erityisesti jos on kuiva iho, on e-vitamiini tärkeä ainesosa. Se on antioksidantti, joka kosteuttaa ihoa ja suojaa esimerkiksi ihon vanhenemiselta. Jos huulet ja kynsinauhat ovat kuivat, kannattaa niihin kokeilla myös e-vitamiinia.

Kauneus Oma elämä DIY Iho