Aikahyppy

Sain ystävältä viestin, jonka sisältönä oli kuva sekä teksti. Minun tuottamaa 15- vuotiaana. Minun ajatuksia. Tunnistan käsialan ja tunnistan osin ajatteluni, mutta en omaa mitään muistikuvaa tekemisestä tai tilanteesta. Joka tapauksessa liikutuin, hymyilin ja muistelin.

Haluaisin muistaa syytä miksi olen alleviivannut sanan me. Haluaisin muistaa tunnelmia piirtämisestä, sillä se ei ole juurikaan kuulunut harrastuksiini missään vaiheessa. Selvästi kuitenkin olen piirtänyt pitkään ja hartaasti. Ihailen melko selvää käsialaa kaunokirjoituksella, joka tänä päivänä on lapsille kummallista ja kirjoittamiseen kuulumatonta. Oletan, että aiheena on ollut harrastukset.

Erityisesti pidän otsikon luovasta korjaamisyrityksestä. Kumittaminen tai uudelleen tekeminen eivät ole olleet vaihtoehtoina, kuten ei vielä tänä päivänäkään ihan helposti. Korjaan edelleen mielummin kuin pyyhin pois. Huomaan, että näissä blogikirjoituksissakin vilahtelee säännöllisesti kirjoitusvirheitä, vaikka muka tarkastan ne. Johtunee siitä, että ajatus juoksee nopeammin kuin kynä tai sormet. Omaan myös sen verran kärsimättömyyttä, että tahdon tuotoksen olevan nopeasti valmis ja siksi isompi tarkastelu on turhaa. Nykyään pelkään, että jään kiinni sanamuotoihin ja ehkä myös peruuttaisin alitajunnan tuottaman ajatuksen, ja en siksi lue kirjoittamaani liian tarkasti. Tulkoon ajatukset virheineen päivineen sellaisina kuin tulevat ilman liian tarkkaa sensuuria.

Omassa terapiassani olen käsitellyt jonkin verran nuoruutta ja sen vaikutuksia tämän päivän minuun. On merkillisen vaikeaa muistaa vaiheita, tapahtumia, ihmisiä ja osin myös ajatuksia nuoruuden vaiheilta. Nuoruus oli kummallinen vaihe. Kiiruhdin sitä eteenpäin ja sen muistan ettei se tuntunut etenevän. En omannut mitään vahvaa suuntaa sillä aikuisuus oli jokon kaukainen asia, jolla ei ollut mitään annettavaa. Nuoruudessani oli ensimmäinen masennusjaksoni, jota ei missään vaiheessa diagnosoitu. Oireilin kuitenkin niin, että sen on täytynyt näkyä myös ulospäin. Olen ollut varmasti ns. ongelmanuori. Olen tehnyt asioita, joista näin aikuisena huolestuisin taatusti. Aika oli toisenlainen ja painotusta ammattilaisten parissa sai enemmän aikuisten havainnot kuin nuoren ajatukset ja mielipiteet. Muistan tiukassa paikassa kuulleeni havainnon, että olen harvinaisen kypsä ja ajatteleva nuori. Joku näki ja kuuli ja huomioi ettei aikuisten antamat määritykset ehkä pitäneetkään paikkaansa. Tuossa vaiheessa harkittiin kodin ulkopuolelle sijoittamista. Ei kuitenkaan minun pahan oloni vuoksi vaan aikuisten tuntemusten.

Olen paljon pohtinut sitä miten pieleen elämässäni on asioita mennyt jo varhaisessa vaiheessa. Lastenkoti, ja sieltä sijoittaminen isän ja hänen puolisonsa luokse asumaan. Äidittömyys ja hänen poissaolonsa elämästäni on ollut iso asia. Noihin vuosiin liittyi paljon ja vielä vähän päälle. Ymmärrän nyt paremmin sitä nuorta joka kipuili ja kapinoi. Tuntui vain siltä että kukaan muu ei ymmärtänyt. Ihan kuin traumoja, joita olin kokenut, ei olisi ollut olemassa. Ihan kuin hylkäämiset ja tahdosta riippumattomat muutot ja vaihtuvat ihmiset eivät olisi vaikuttaneet syvästi. Muistan ajatelleeni ettei kukaan ymmärrä, ei näe eikä kuule. Toisaalta en nuorena itse ymmärtänyt tapahtumien vaikuttavuutta. En tiennyt että olin traumatisoiutunut. En tiennyt mielen tavoista toimia. Kuulin lapsuuteni ja nuoruuteni ajan vain olevani huonosti käyttäytyvä, hankala ja jopa paha.

Olen 20 vuotta työskennellyt ns. erityisihmisten kanssa. Olen itse ollut erityisnuori, mutta en sitä tiennyt. On kummallista määrittää itseään ja elämäänsä näin jälkikäteen, mutta se on myös todella tärkeää sekä merkityksellistä. Opettelen tuntemaan itseäni uudella tavalla. Ymmärrän elämääni jälkikäteen. Tunnistan ja tunnustan, että minulla on ollut vaikeaa. Minulla ei oikeastaan vointukaan olla muita keinoja toimia ja tuntea. Annan siis itselleni anteeksi. Annan itselleni myötätuntoa ja hiukkasen myös suren. Katson hyväksyvämmin itseäni ja tunnen itseäni paremmin.

Käytän tätä kaikkea työssäni ja tavassani nähdä ihminen. Jokainen pieni hylätty lapsi, joka itkee ja raivoaa, saa minulta ymmärrystä. Jokainen kiroileva teini, joka piilottaa epävarmuutensa kiroilun ja hupun alle, saa minun myötätuntoni. Jokainen hiljaisuuteen vetäytyvä ihmislapsi saa minun kannustukseni. On valtavan kurjaa havaita, että vielä tämän päivän aikuistekin tekevät asioista mustavalkoisia. Tämän päivän tiedoilla ihmismielen toimimisesta sekä traumojen merkityksestä, pitäisi lapset ja nuoret kohdata aivan toisin.

Toivon hartaasti, että jokainen aikuinen pysähtyisi hetkeksi lapsen ja nuoren äärelle ja katsoisi häntä hieman toisella tavalla. Pieni yritys nähdä muurin taakse, voi avata ihmeellisen maailman. Ihmislapsi on aina arvokas ja syytön siihen mitä hänelle varhaisvaiheissaan on tapahtunut.

Onneksi olen nyt tässä. Hieman risaisena, mutta riittävän eheänä ja tuntevana. Minulla on nyt hyvä elämä.

Kommentit (5)
  1. Aikahyppy | Urheilu Uutiset
    11.5.2020, 05:02

    […] Aikahyppy – Naislaif | Lily – Aikahyppy. 4 Sain ystävältä viestin, jonka sisältönä oli kuva sekä teksti. Minun tuottamaa 15- vuotiaana. Minun ajatuksia. Tunnistan käsialan ja tunnistan osin ajatteluni, mutta en omaa mitään muistikuvaa tekemisestä tai tilanteesta. Joka tapauksessa liikutuin, hymyilin ja muistelin. […]

  2. Jaan ajatuksesi monin tavoin.
    Parasta on säilyttää kyky vieläkon välittää ja säilyttää myös pyrksimys tekemään asioille jotakin.
    Hyvin me vielä vedetään <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *