Arvasin, mutta en silti ymmärrä

Annettuani haastattelun Iltalehteen, arvasin, että sisältö, jutun lyhyys, sekä siitä johtuva niukkuus, johtavat kommentointiin. Jutussa oli linkki blogiini ja kommentoinnista päätelleen, ainakaan osa ei ole sinne vilkaissut. Juttu on lyhyt ja ytimekäs ja siitä puuttuu äänesävyt sekä vivahteet. Siitä puuttuu myös taustat ja kokonaistilanteen puuttuminen. Jutun tarkoituksena onkin olla keskustelun avaus ja yksi näkökulma uuspeheeseen. Jutun luki ennen julkaisua mieheni sekä yksi ystäväni. Totesimme, että asiallinen ja tanakkasisältöinen, mutta myös mieheni kykeni sen allekirjoittamaan. Hänen hyväksyntänsä oli minulle tärkeä, joten annoin luvan julkaisuun. Toimittaja Emma Oksanen oli lämminhenkinen ja asiallinen. Kävimme hänen kanssaan lävitse sitä, että on hyvä esiintyä vain etunimellä, sillä kommentointia todennäköisesti ilmenee. Näin kävikin.

Osa kommentoinnista vaikutti, minun mielestäni siltä, että juttu on luettu ajatuksella ja haluttu löytää siitä sen tarkoittama sisältö. Osa kommentojista teki päätelmän minun olevan ajattelemaan kykenemätön, omaa etua tavoitteleva, kylmä, laskelmoiva ja jopa narsisti. Nettilehden linkin kautta näkyy osa kommenteista ja Iltalehden apin kautta osa. Osa kommenteista oli samankaltaisesti asiaa katsovien ja ymmärtäviä. Kuten arvelinkin, aihealue aiheutti risteäviä ajatuksia ja suuria tunteita. Itse kiinnitin huomiota varsinkin kahteen asiaan. 

Kun nainen ilmaisee, ettei halua vanhemman asemaa uusperheessä, on se osan mielestä väärin. Jos lukee haastattelun ja siihen lisäksi muutaman aiheesta tekemäni blogipäivityksen, niin mielestäni niistä välittyy järkevä aikuisen vastuu ja ymmärrys siitä, että miehelläni on lapset ja he ovat hänelle prioriteetti numero yksi. Muistan, kun olimme menossa naimisiin, niin mieheni nuorempi lapsi kysyi, etten minä vain ole naimisiin mentyä äitipuoli. Vastasin, että en ole ja sain palkkioksi hymyn ja tokaisun, että asia on sitten ihan okei. Noudatan asemassani siis myös lapsen tahtoa. Tuntuu siltä, että nainen ei saa ilmaista haluaan pysyä sivussa. Nainen ei saa vaatia omaa tilaa ja omaa aikaa, vaikka niiden kautta hän samalla tarjoaa miehelle ja hänen lapsilleen mahdollisuutta olla niin kuin ennekin, ilman vierasta naista. Naisen tulee olla äidin kaltainen ja vanhemman tapainen, muuten hän itsekäs ja kylmä. Tässä kohdassa toivoisin, että kunkin uusperheen tilannetta katsottaisiin yksilöllisesti ottaen huomioon taustat sekä ex-kummppaneiden ja lasten toiveet. Tuntuu, että naiselta edelleen odotetaan tietynlaista käyttäytymistä uusperheessä. Olisi mielenkiintoista saada enemmän tietää, että oletetaanko uusperheeseen astuvalta mieheltä isän kaltaista asettumista.

Toinen mitä pohdin on, että kirjoitetussa tekstissä, ilman laajempaa kontekstia ja taustojen avaamista, on se puoli, että jokainen lukee sitä omalla ymmärryksellä ja omilla taustoilla. En silti lakkaa ihmettelemästä sitä, että nimimerkin takaa on luvallista tehdä analyysiä ihmisen älykkyydestä ja persoonallisuudesta. Myönnän, että itsekin luen joskus väsynein ajatuksin ja teen päätelmiä. Luettuani jutun uudelleen saatan muuttaa ajatuksiani. Minulle ominaista on aloittaa pohdinta siitä, että mitähän haastateltavan elämässä on aiemmin tapahtunut ja mikä on rakentanut hänen elämänsä. Mikäli minua harmittaa, tai en jaa samaa näkemystä kuin haastateltava, niin pidän tiedon itselläni. En kirjoita sitä julkiseksi, sillä haastateltava on ihminen ja häneltä on saattanut vaatia paljon rohkeutta avata ajatuksiaan. Kummallisesti osa meistä pitää edelleen oikeutenaan ilmaista kaikki ajatuksensa julki ilman suodattamista. Haastattelun takana on aina ihminen, jolla on tunteet. Haastattelut on tehty ajatuksia avamaan ja luomaan monimuotoista kuvaa ihmisten elämästä. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä eikä ymmärtää, mutta muutaman kirjoitetun rivin pohjalta ei voi tehdä kovin syviä päätelmiä, varsinkaan koskien ihmisen kykyä ajatella, tai analysoida hänen persoonallisuuttaan. Kommentointi on hyväksi, mutta sen soisi olevan asiassa pysyvää ja ajatuksena se, että sen saattaa lukea haastateltava. Olisiko keskustelu ja kommentointi toisenlaista kasvokkain? Luulen, että olisi. 

No, en tämän jutun ja sen kommentoinnin vuoksi menettänyt yöuniani. Myönnän, että luettuani ne ensimmäisen kerran, niin sydänalassani jysähti. Koin hetken tunnetta, että minun täytyisi todistaa kommentoijalle, että olen ihan hyvä ihminen. Koska olen minä, niin tunne meni hetken päästä ohitse ja mietin, että millä lähtökohdilla kommentoija ajatuksiaan kirjoitti. Onko hänet hylätty omien lasten vuoksi tai onko hänen lapsiaan kohdeltu huonosti uuden kumppanin taholta? Pohdin, että usea ihminen omaa vahvoja kokemuksia uusperheestä ja näkivät nyt mahdollisuuden ilmaista omia ajatuksiaan ja Maarit, joka ilmaisee haluavansa pysyä kaukana vanhemman vastuusta, avasi kaiken kokemusten arkun jälleen auki. Olen iloinen, että osa ymmärsi näkökulmani tarkoittamallani tavalla ja tärkeintä on, että mieheni, läheiseni, ystäväni ja tuttavani, jotka tuntevat minut, tajuavat jutun oikein. Ajatelen myös niin, että uusperheellisyydestä tulee pystyä puhumaan eri näkökulmista. Naisen asemasta uuseperheessä on avattava myös eri ajatuksia. 

Näin loppuun ihan pienesti taustastani. Olen synnyttänyt kolme lasta, joista yhden olen haudannut. Olin usean vuoden ajan myös yksinhuoltaja ja tein lopulta päätöksen, etten lähde uusperheilyyn heidän kanssaan. Omien lasteni pikkusisko on bonustyttäreni ja tapaamme edelleen säännöllisesti, vaikka biologisuus puuttuu. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja ehdin elää yksin muutaman vuoden ajan. Tapasin nykyisen mieheni ja tiesin hänellä olevan lapsia. Kävimme keskusteluita ja sovimme, että olen ikään kuin assari, tämä on myös lasten toive. Mieheni lapsilla on mahtava äiti, joka hoitaa äitiyttään täysillä ja yhdenvertaisesti mieheni kanssa. Työskentelen erityisluokanopettajana. Olen Spr:n kautta ystävä ihanalle mummolle. Kuljetan mieheni lapsia, siskoni lapsia ja hänen miehensä lapsia erilaisiin kokemuksiin mm. museoihin ja elämyksiin. Yhteenkään heistä minulla ei ole biologista suhdetta. Näin lyhyesti.

Kun itse summaan tätä juttua, niin olen ihan mukiin menevä tavallinen nainen, joka yrittää elää omalla tavallaan uudenlaista elämäänsä. Tämä tavallinen nainen pyrkii ottamaan huomioon muidenkin ajatuksia ja tunteita, mutta haluaa samaan aikaan oikeuden omaan aikaan ja mahdollisuuden myös omaan tilaan. Tämä on onneksi ok miehelleni ja läheisilleni, joten toisaalta on ihan sama, mitä joku random kommentoija ajattelee. 

 

suhteet oma-elama vanhemmuus uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (16)
  1. Hei! Olipa kiva, että Iltalehdessä oli tuo juttu, niin löysin blogisi. Itse olen ollut samanlaisessa uudessa elämäntilanteessa reilun vuoden ja koko ajan haen paikkaani. En ole äitityyppiä, eikä itselläni ole lapsia. Mieheni lapset asuvat pääasiassa meidän kanssa. Täytyy sanoa, että en etukäteen tajunnut, mihin ryhdyin. Paluuta ei kuitenkaan enää ole, miestä en
    pois vaihtaisi. Mukava päästä lukemaan ajatuksiasi!

    1. Hei ja kiitos viestistäsi.

      Vaikka olen ollut omilleen äiti, niin en halua olla sitä mieheni lapsille.  Naiseus ei ole yhtä kuin äitiys. 

      Osin minullekin on tullut yllätyksiä vastaan, mutta kuten sinäkin ajattelet, niin näin nyt on. Minulla on mahtava mies ja joka kaiken lisäksi myös ymmärtää nämä ajatukseni ja kannustaa niistä myös kirjoittamaan. 

      Ja vielä…Lapset kasvavat ja elämä muuttuu jälleen. Pidä kiinni hyvästä miehestä ja oikeudesta sinun omiin ajatuksiin ja tunteisiin. 

  2. Minä olen seurustellut 3 vuotta, miehellä on vuoroviikoin 3 lasta. Ne on ihan okei, mutta olen valinnut lapsettomuuden, enkä myöskään halua elää lapsiperhearkea. Seurustelemme siis kumpikin omasta kodista käsin, toki välillä vietän aikaa myös lasten kanssa. Ja autankin, tai joskus vien elokuviin, matkalle yms. Ei kaikki tätäkään ymmärrä, ja pitävät itsekkäänä ja kylmänä. Miehelle tämä on kuitenkin ok. Se on meidän oma asia. Ollaan +40.

    1. Tärkeintä onkin se, että elämäntapanne on miehellesi ja sinulle sopiva!

      Pidä vain pääsi ja vaienna muiden äänet. Tuntuu, että nainen ei edelleenkään saa olla parisuhteessa itsellinen, varsinkaan jos miehellä on lapsia.

      Itse en halua vanhemman kaltaista roolia, etenkin kun olen omani jo aikuiseksi kasvattanut. 

      Olemme myös puhuneet, että jos jostain syystä lasten vuoksi aiheutuu pitkäaikaista haastetta, niin muutan väliaikaisesti omaan asuntoon. Ei ole vain yhtä oikeaa ratkaisua.

      Kiitos, kun kommentoit! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *