Hei hei ruuhkavuodet

Heräsin tänään turhan aikaisin. Avasin telkkarin ja istuin syömään aamupalaa. Kahdeksan aikaan aamulla ohjelmatarjonta ei ole kovin monipuolinen ja selasin kanavia edestakaisin. Pysähdyin katsomaan Astral-tv:tä. Lusikoin jugurttia ja pureskelin pähkinöitä, joita myslin seassa oli. Jestas! Kuuntelin. Kuuntelin lisää. Nainen selitti toiselle naiselle elämää, jonka hän näki mielessään ja tietokoneen ruudulla. Hän käytti hyväkseen astrologista karttaa sekä intuitiivista selvänäkökykyään. Puhui ja maalaili kyselevälle naiselle maisemia tulevasta. Jugurtti loppui ja onneksi myös ohjelma. Menin saunaan, koska pidän sunnuntaisin aamusaunasta.

Lauteilla mietin, että olen ollut elämässäni muutaman kerran sellaisessa vaiheessa, jossa olisin halunnut soittaa ennustajalle, selvänäkijälle tai ihan kelle vaan, joka olisi raottanut tulevaisuuden verhoa. Kuuluisat ruuhkavuodet velloivat ympärillä ja olin osa isompaa kokonaisuutta, jonka keskellä en tiennyt kuka olen. Omia ruuhkavuosia sekoittivat avioero, lapsen kuolema ja masennus.Työ,opiskelu, lapset, koti-ja koulyhdistys, talohallitus, kauppa, pyykit, tiskit, ystävät…..Ei liene tarvitse enempää avata, sillä ruuhkavuosia elävät ja eläneet tietävät kyllä.

On vaikea sanoa mistä ruuhkavuodet alkavat ja mihin ne loppuvat. Tuntuu välillä siltä, että ruuhkavuodet alkavat jo lapsuudessa ja jatkuvat sulavasti läpi murrosiän, vain saavuttaakseen nuoren aikuisuuden kiiruhtaen kohden keski-ikää. Loppuun palaminen voi olla totta 20- vuotiaalla ja sairaseläke mielenterveyden haasteiden vuoksi 30- vuotiaana. Ulkopuoliset paineet ovat valtavat. Kuinka suorittaa oikein opiskelua, asunnon hankintaa, vanhemmuutta ja kodin sekä työelämän yhteensovittamista? Jossain yläpuolella on valvova silmä, joka tiirailee suoritustasi ja on valmiina ilmaisemaan, jos teet liian vähän.  Kaiken keskellä pulpahtaa mieleen kysymyksiä, kuka minä olen, miksi elän näin ja mihin ihmeeseen tämä kaikki suuntaa.

Olen elänyt ruuhkavuosien ulkopuolella jo pitkään ja sen ymmärtäminen on tapahtunut viiveellä. Olisi helppo jäädä kiinni ruuhkavuosien elämänrtymiin. Lisää uusia harrastuksia, mahdollinen isovanhemmuus, matkustelu, uuden kielen opettelu, enemmän ystäviä, teatteria, elokuvia ja pitkiä kävelyitä. Sama tahti jatkuisi, jottei jäisi keskelle tyhjiötä ja hiljaisuutta. Kuinka rakentaa uusi merkitys olla olemassa? Kuinka olla kokematta syyllisyyttä kaikesta vapaa-ajasta? Kuinka olla uudella tavalla minä? Ja lopulta, kuka minä oikein olen?

Ruuhkavuosien keskellä on helppo kadottaa tuntemus omasta itsestä. Kunnollinen ihminen jakaa kaiken itsestään pyytettömästi muiden käytettäväksi. Samaan aikaan hoetaan oikeutta omaan aikaan ja kehotetaan olemaan juuri sellainen kuin olet. Millä ajalla? Se pieni vapaa-aika, joka jää, sen haluaa käyttää nukkumiseen. Tutkailu omasta itsestä jää ohueksi ja pinnalliseksi. Pienet aavistukset omista tuntemuksista ja tavasta nähdä maailmaa ja elämää ovat toki totta, mutta ne peittyvät helposti aikataulujen alle.

Omalla kohdalla olen joutunut käymään pitkiä ja vakavia keskusteluita itseni kanssa. Lisääntynyt  vapaa-aika uhkaa täyttyä syyllisyydellä. Ulkomaailma hokee, että nyt on aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä ei aiemmin ehtinyt. Nyt voit olla sellainen kuin haluat. Mikäli on parisuhteessa, jää aikaa tarkastella myös kumppania. Jää aikaa miettiä elämän tarkoitusta ja lähes lamaantua pelosta, että kävelikö se ruuhkavuosien kanssa samaan aikaan ovesta ulos. Tuoko työ riittävästi merkitystä? Jää liikaa aikaa tarkastella ikääntyvää kehoa ja sen muutoksia.

Ruuhkavuosien jälkeinen elämä on mahdollisuus tutustua itseen uudelleen. Olen usein yllättynyt siitä, millainen olen. En ole ekstrovertti vaan introvertti. En juuri pidä isoista juhlista. Rakastan pitkiä keskusteluita joko puhelmiessa tai kasvokkain. Kykenen uppoutumaan televison ääreen pitkiksi ajoiksi. Pidän yksin matkustamisesta. Katselen ihmissuhteitani lempeämmin. Huomaan olevani nainen. Huomaan, että minulla olisi paljon annettavaa, mutta minun ei tarvitse ehtiä kaikkialle. Minun ei tarvitse todistaa olevani oikeassa ja vaikka jaankin ajatuksian mielelläni, niin ne ovat vain minun ja minulle sopivia. Huomaan näkeväni ihmisistä mahtavia puolia ja jokaisen elämä on mielenkiintoinen. Jos haluan vain maata sohvalla, ei elämä mene ohitse, vaan elämä on kanssani siinä sohvalla. En pelkää kuolemaa enkä ikääntymistä. Välillä koen itseni liian nuoreksi ymmärtääkseeni tarpeeksi. Olen kuitenkin tavallaan iätön. Tunnen lapsen kaltaista iloa ja uteliaisuutta elämää kohtaan. Koen edelleen isoja ja vakavia asioita, mutta ne ovat vain asioita, jotka järjestyvät ajan kanssa. Olen utelias. Haluan oppia. Haluan kehittyä. Haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Ajattelu vaatii aikaa. Ruuhkavuosien aikana en ehtinyt ajattelemaan tarpeeksi, sillä suorittaminen vaati enemmän. En väitä, etteikö jokaisessa iässä ja elämäntilanteessa oleva ajattele, mutta ajan puutteen vuoksi se jää väistämättä vähäisemmäksi. Tutustuminen itseen, uudelleen, vaati myös aikaa ja tilaa. Itsensä hyväksyminen uudessa elämäntilanteessa ja uudessa iässä tarvitsee aikaa. Ruuhkavuosien jälkeen on aikaa, jos ei täytä sitä uudella toiminnalla ja peloilla, että joku menee ohitse, jos ei tee koko ajan jotain.

Hei vaan ruuhkavuodet! Eläköön niiden jälkeinen aika!

Kommentit (5)
  1. Samaa mieltä, olet ihanasti kirjoittava tunteellinen ihminen 💗 jatka tielläsi olet hyvä siinä!
    Minä en ole ikinä kokenut sanaa omakseni, ympyrää olen kyllä pyörinyt töissä ja kotona,18-v yrittäjyyden, nykyisen työn  ja lasten takia liian kauan. Seitsemän vuotta sitten nykyisen miehen tavatessani opin hetkeksi hengähtämään ja rentoutumaan, laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja itseni top kolmoseen..kun aloin uudelleen suorittamaan lapsettomuushoitojen ja äitiyden merkeissä, palasin töihin jossa kiire oli lisääntynyt, yritin urheilla, harrastaa, samalla jakaen aikaani 14-v harrastukselle, antaen miehelleni aikaa ja tukea omalle joukkueurheilulleen..väsyin uudelleen. Ja vasta nyt kun kaikki kaaos elämässämme on saatu järjesteltyä, puheet on pidetty ja piilotetut tunteet näytetty..uskallan mennä pääsykokeisiin ja mahdollisesti ensi syksystä asti laittaa itseni uudelleen siihen topkolmoseen ja suorittaa asiat siinä järjestyksessä mihin voimavarani riittävät💓 tiedän että ymmärrät mitä tarkoitan, kiitos siitä!

    1. Voi kyllä ymmärrän.
      Omalla kohdalla hoidin aikoinaan kaiken yksin. Tukijoukot puuttuivat. Lapset, eron käsittely (monia haasteita), lapsen kuolema ja lopulta masennus.
      Minulla ei ollut kuin pakko tehdä ja jaksaa. No, nuo ajat ovat takana.
      Löysin itseni ja uuden miehen. Opin paljon ja uskallan olla minä. Silti melkein sorruin uusperheilyn alle….
      Uutta kohden rohkeasti, tuntien ja eläen.
      Uskon, että onnistut. Sinulla on kokemusta ja tahtoa repussa.
      Kiitos, kun luet ja kommentoit.

  2. Ihana sinä!
    Yllättäen minäkään en pidä sanasta ruuhkavuodet. Käytän sitä, koska mielikuva ja ymmärrys on laajempaa. Elämänvaihe olisi parempi sana.
    En myöskään pidä ilmaisusta – oma aika. Mikä hiton oma aika? Eikö lie omaa aikaa kaikki aika. Siihen en ole vielä keksinyt hyvää ilmaisua.

    Eletään vaiheita ja käytetään aikaa <3

    1. Pääasia että eletään!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *