Hyvää syntymäpäivää lapseni, sinne jonnekin…..

24- vuotias nuori nainen on opiskeluissaan hyvässä vaiheessa. Hän jaksaa kiittettävän hyvätahtisesti pysyä suunnittelemassaan ja rästiin jääneitä tehtäviä ei ole. Kaikki on ajan tasalla, sillä nuori nainen on pienestä pitäen ollut päättäväinen ja niin tahtoessaan tehnyt sen mitä haluaa. Hiukset ovat hieman tummenneet lapsuudesta, mutta vaaleat ne edelleen ovat. Letit, jotka ovat nyt kovin muodissa, sopivat nuoren naisen päähän. Ovathan hiukset paksut ja hyvin hoidetut. Vaatetus ei seuraa ehkä ihan päivän trendejä, sillä tämä nuori nainen kulkee omia polkujaan. Hän käyttää värejä, hameita jos siltä tuntuu, sillä pikkutyttönä prinsessavaihe jäi väliin. Katse on utelias ja valpas. Nuoren naisen vierellä kulkee koira ehkä jopa kaksi. Nuori itsenäinen nainen on ihastunut, mutta pohtii vielä ilmaistako tunteensa vai vieläkö katsella kaukaa. Näin minä kuvittelen lapseni. En tiedä, enkä koskaan saa tietää, sillä sinä olet kuollut.

 

Tänään on syntymäpäiväsi. Täyttäisi 24, joten kävin haudallasi sytyttämässä kynttilän. Pakkasta oli 20 astetta, joten en jäänyt pidemmäksi aikaa. En siis kiirehtinyt pois, mutta palelin. Sinua ei enää palella, ainakin näin luulen.

 

Luulin aikoinaan, että en selviä surusta. Luulin, että muistosi jahtaa minua unissani, mutta vierailet niissä toivottaman harvoin. Pyydänkin sinua käymään unien maassani, sillä aina käytyäsi, on minun hyvä olla. Herään ja kuluu henkäyksen kokoinen hetki, kunnes tajuntaani tulevat sinun kasvosi. Ne ovat pienen tytön, koska en kykene niitä aikuiseksi muuttamaan. Olen kuitenkin pyrkinyt kasvattamaan sinua ikäsi mukaan, sillä olethan jo 24. Pahoittelen, että käännän pääni välillä pienten tyttöjen perään heidän ohikulkiessa, mutta katson vastapainoksi myös nuoria naisia ja haaveilen. Luulen näkeväni häivähdyksen siitä millainen ehkä olisit. Väliin haaveilu tuntuu kuitenkin pahalta, sillä tajuan sen myötä menetykseni. Pallottelen tunteitani ja kuvitelmiani näiden kahden iän välillä ja epäonnistun melkoisen vahvasti. Tiedän, että sinä et siitä pahastu. Voin kuvitella sinun hymyilevän tälle tuumailulleni, ehkä jopa nauravan. Luulen liikaa.  Luuleminen on siis aivan turhaa, mutta voin kertoa lapseni, että näin me maan päällä kulkevat aika ajoin teemme.

 

Pyydän sinulta välillä apua. Tuntuu jopa lohdulliselta tietää, että sinä olet siellä jossain, kuiskauksen päässä. Puheeni sinulle on äänetöntä. Kuulet minut silloinkin, kun en ehkä tahtoisi. Veljiisi verrattuna taidat tuntea minut hyvin, jopa läpikotaisin. Veljiesi taipaleelle apua usein pyydänkin. Äitinä en riitä kaikkeen ja tiedän, että he ikävöivät sinua. En tiedä, mutta luulen, että heidän ikävänsä on myös sanatonta ja pysyvää, joten on hyvä, että olet taitava lukemaan äänettömiä viestejä. Pyydän sinua kulkemaan myös  siskosi rinnalla. Hänen, joka ei sinua muista, mutta tuntee syvästi. Siskosi kysyi erään kerran, että onko hänellä lupa surra sinua, vaikkei tuntenutkaan sinua. Olihan hän pieni ja asui eri perheessä, sinun lähtiessä maallisesta vaelluksesta ajan toiselle puolelle. Tuon kysymyksen edessä olin hetken hiljaa, sillä en kyennyt puhumaan. Nielin itkuani ja toivoin äänettömästi sinua paikalle. Tulitkin, näin uskon. Olen tuon kysymyksen jälkeen, aina siskosi tavattuani, pyrkinyt puhumaan sinusta kaiken sen, minkä hän tahtoo kuulla. Sinua kaipaa moni muukin ja muistaa, mutta apuasi pyydän eniten sisaruksillesi, sillä he sitä eniten tarvitsevat. Kuljethan siis heidän rinnallaan. Moittiakin saat, jos siihen on tarvetta, mutta muista myös kannustaa. Tunnet ajan kanssa myös heidät paremmin, kuin me aikuiset, joten ole oppaana.

 

Voin hyvin. Olen pitänyt lupaukseni ja kulkea eteen päin liikaa surematta. Suruni on haikeaa. Ihan erilaista kuin aikoinaan, mutta sen sinä jo tiedätkin. Yllätät kuitenkin välillä ja saat minut pysähtymään, itkemään ja vaipumaan polvilleni. Noina hetkinä hengityskin sattuu. Ehkä teet sen siksi, että muistutat minua siitä, mistä olen lähtenyt ja mihin olen päässyt. Ehkä nuo hetket ovat tarpeen, jotta tajuan suruni muuttuvan ja elämän vievän eteen päin. Kiitos, että olet auttanut matkallani. Kiitos, että henkäilet välillä poskeni vasten ja äänettömästi saat näkemään kuinka kaunista ja hyvää elämäni onkaan.

 

Hyvää syntymäpäivää lapseni. Minun tyttäreni.

 

Rakkaudella äiti.

 

suhteet oma-elama syvallista vanhemmuus
Kommentit (4)
  1. Olen monta kertaa eri tilanteissa miettinyt tuota ”elämä kantaa”, koska monta kertaa sitä on pudonnut monttuun polvilleen eikä tuo lause ole tuntunut missään… En tosin ole kokenut tuota mitä sinä olet kokenut, en uskalla edes ajatella miten pärjäisin, en varmasti mitenkään…Voimia Sinulle!! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *