Ihmisiä….

Kuvio.jpg

Istuessani bussissa, kahvilassa, ravintolassa tai odotusaulassa vajoan ajatuksiini, mutta en koskaan niin täysin, jotta sulkisin ohitseni kulkevan maailmaan täysin pois. Ollessani mieheni tai ystäväni kanssa liikeellä keskityn häneen, mutta silti ympäröivät äänet ja tapahtumat rekisteröityvät kovalevylleni. Rakastan ihmisten katselua ja pidän keskustelunpätkistä, jotka eivät ole minulle tarkoitettuja. jotka ajatuvat korviini. Arvailen, teen tulkintoja ja päätelmiä. Kuvittelen ihmisille elämiä ja asettelen heitä mielikuvitukseni mukaiseen muotoon. Ihmiset ovat loputtoman mielenkiintoisia. 

Lähdimme lauantaina mieheni kanssa Helsinkiin. Bussiin istuttuani korvani avautuivat kuulemaan ja näköaistini terästyi näkemään pieniä ohitse vilistäviä kohtauksia. 

..Selvästi isovanhemmat. Saattavat, jo aikuista lapsenalastaan, joka astuu bussiin vilkaisten taakseen. Hymyt ovat lämpimiä ja käsi heilahtaa hyvästiksi. Bussi on kaksikerroksinen ja nuori nainen kiipeää yläkertaan ja käytävän toiselle puolelle, joten hän ei näe isovanhempiensa etsiviä katseita. Isovanhemmat seisovat bussin lähtöön asti, ja yrittävät nähdä rapaisten ikkunoiden lävitse mihin heidän lapsenlapsensa asettuu. Bussi lähtee ja ikkunan lävitse vilkuttamiset jäävät väliin. Melkein tahtoisin käydä sanomassa nuorelle naiselle, että hän tietäisi isovanhempien seisoneen lähtöön asti ja etsineen häntä katseillaan. En kuitenkaan mene, vaan tartun hajamielisesti mieheni käteen. Käsi on lämmin ja vastaa kosketukseeni…..

….Puhelu ei ole miehen mielestä miellyttävä. Äänen jokainen sävy yrittää vakuuttaa häntä kuuntelevalle, ettei mies ole valmis tähän keskusteluun. Kertoo olevansa bussissa, mutta puhelun toinen osapuoli ei selvästi tätä tietoa noteeraa tärkeäksi. Äänensävy tummuu ja sanat ovat lyhyitä, mutta painokkaita. En tiedä sulkeeko mies lopulta puhelimen vai antaako keskustelukumppani periksi. Miehen astuessa bussista hän ottaa puhelimen esiin ja katsoo sitä pitkään, kuitenkaan soittamatta, vaikka jossain vaiheessa kuulin hänen lupaavaan. Mies siirtää puhelimen taskuun ja lähtee kävelemään. Mietin hetken häntä, joka odottaa puhelua…..

…..Perhe on suloiselta vaikuttava. Isovanhempia, vanhempia ja lapsia, selvästi reissuun lähdössä. Kuhinaa ja asettumista kahvin ja mehun ääreen. Pienen tytön puhetta, helisevää ja innokasta. Pienelle vastataan hajamielisesti, sillä aikuiset miettivät lippuja, maksun jakamista tasapuolisesti ja sitä onko sämpylä varmasti gluteeniton. Niin kuin aina, alkuhässäkän antaessa periksi kaikki rauhoittuvat. Pieni jatkaa höpinäänsä…..kakka, pylly, pieru ja kakkapökäle. Hihitystä. Kukaan ei kuule, ei puutu, joten pieni lisää panoksia. Kakka tulee kovemmalla äänellä, samoin hihitys. Katseet kiertävät tytön ylitse ja ilmassa leijuu hieman kiusallista tunnetta väärin valituista sanoista, mutta edes seuraavan pierun kovaan ääneen sanominen, ei kirvoita aikuisilta kieltoa ja muistutusta siitä mitä on soveliasta sanoa. Huomaan ärsyyntyväni, mutta keskityn sen huomatessani  mozzarellasämpylääni ja mieheni silmiin…..

……Tyttö istuu tärkeänä odotusaulan metallisella tuolilla ja lukee sanomalehteä. Voisi arvioida, että hän katselee enemmän kuvia ja tekee päätelmiään niiden perusteella. Hattu on iloisesti vinossa ja silmät ovat täynnä naurua. Hän kommentoi juttuja lehdessä ja nostaa jalan toisen ylitse istuen kuten aikuiset. Vieressä istuva nainen, ehkä äiti, istuu katsellen ihmisvirtaa. Tyttö juttelee ja nainen vastaa rauhalliseen sävyyn. Aihe, jonka tyttö kaivaa esiin on kovin ajankohtainen. Nainen kysyy tytöltä, että tietääkö hän mitä seksuaalinen häirintä oikeasti tarkoittaa. Ei tiedä pieni tyttö ja nainen kääntyy lapsen puoleen ja kertoo kauniisti, että jokaisella on oikeus omaan koskemattomuuteen ja oma keho on sellainen, johon kukaan ei saa ilman lupaa koskea. Tyttö nyökkää ja jatkaa lehden lukemista. Pidän naisesta, joka jatkaa ihmisvilinän seuraamista….

Kuulen reissun aikana kivaita äänenesävyjä, huutoja ja lempeästi lausuttuja sanoja. Kuulen saksaa, viroa, ruotsia, venäjää, englantia sekä kieltä, jota en tunnista. Näen väsyneitä kasvoja ja kasvoja, jotka pursuavat iloa ja innostusta. Kosketuksia, jotka ovat tarkoitettu vain kahden välille ja kiihkeitä suudelmia, jotka toisessa paikassa saisivat edetessään aikaan vaatteiden vähenemistä. Näen kerjäläisiä. Vierekkäin on kotimainen koditon sekä ulkomaalta saapunut kerjäläinen. En anna kummallekaan rahaa, vaan liityn heidät ohittaavaan ihmisvirtaan, joka näkee, mutta ei kuitenkaan näe. Tunnen syyllisyyttä ja huomaan selittäväni miehelleni, että olenhan ihan hyvä ihminen. Tahdon yhtäkkiä todistaa hänelle ja itselleni, että teen hyvää omalla tavallani ja osallistun rahallisesti ja vapaahetoisena ystävänä edes jollain tavalla. Ja silti, sanani tuntuvat tyhjiltä kantaessani samalla paperikassia, jossa on uusi takki, heräteostos. Koska olen ihminen, pääsen irti tuostakin tunteesta ja siirryn nauttimaan päivästäni mieheni kanssa. 

Kaiken vilinän keskellä huomaan olevani onnekas ja onnellinen elämästäni. Istuessani bussissa paluumatkalla huomaan haluavani kuulla vain mieheni ääneen ja vain hänen ajatuksensa. Siirryn kuplaan, jossa olemme vain me. 

Niin ja kävimme Kampissa ja Forumissa. Ostimme kaksi takkia ja joogatarvikkeita, mutta ne eivät olleet reissun tärkeimmät asiat, kivoja kuitenkin.  

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (1)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *