Jatkuvaa oppimista

Parisuhteeni on kestänyt yli neljä vuotta, josta reilu kaksi vuotta olemme olleet naimisissa. Repuissa kulkevat entiset avioliitot, parisuhteet, käydyt terapiat, luetut artikkelit sekä televisiosta katsotut ohjelmat, ja silti tunnen olevani noviisi parisuhdetta ajatellen. 

Pelkään riitelyä. Vältän sitä parhaani mukaan. En tahdo aiheuttaa pahaa mieltä itselleni, mutta vielä vähemmän toiselle. Eniten pelkään olevani väärässä ja tulevani jätetyksi. Entä jos mielipieteeni onkin väärä ja entisen elämän sävyttämä sekä kieroon muotoon muokaama? Entä jos kumppani näkeekin heikkouteni, kiukusta vääristyneet kasvot ja olemukseni muuttuu rumaksi ja vastenmieliseksi?

On paljon helpompaa olla reipas ja joustava. On jopa helpompaa olla heikko ja heittäytyä toisen kannateltavaksi, mutta vain hetkeksi, jottei tehdä tulkintaa heikosta turhan narisisjasta ja toisen siivellä kulkijaksi. On helpompaa olla hiljaa, ja toivoa siitä huolimatta tulevansa kuulluksi ja oikein tulkituksi. On niin paljon miellyttävämpää ilmaista ajatukset ja tahtonsa vihjaillen, odottaen, että tulee oikein nähdyksi.

Oikeata parisuhdetta ei kuulemma ole ilman riitoja. Olen vastustanut tuota ajatusta, sillä olen pelännyt riidellä. Olen vakaasti kannattanut avointa keskustelua, omien ajatusten auki avaamista sekä toisen kuuntelua ja ymmärtämistä. Olen ajatellut, että sielun paljastaminen toiselle on avain täydelliseen ja onnelliseen suhteeseen. Ei tarvita kovia sanoja, ei itkuisia tunteenpurkauksia, eikä sanoja, jotka toista taatusti loukkaavat. Ei tarvita sysimustaa mieltä, joka pikkulapsen lailla piipittää tulleensa väärin nähdyksi ja kuulluksi. 

Yksi syy aiempien parisuhteiden kariutumiseen on ollut riitelemättömyys. Olen ollut epärehellinen ja pelkuri. En ole uskaltanut haastaa itseäni ja kumppaniani menetyksen pelossa. Syitä riitelyn pelkäämiseen on varmasti monia ja osan niistä tiedosta. Pelkkä tiedostaminen ei auta, vaan on tehtävä muutoksia käyttäyttymiseen ja toimintamalleihin. On otettava homma haltuun ja otettava riski ja annettava tulla niin, että sielu lepattaa ja itkusta punaiset silmät haittavaat hetken näkökenttää. On annettava hankalien tunteiden vapautua ja oltava rehellinen ihminen, jonka sisimpään kuuluvat myös negatiiviset tunteet. Ei pidä padota kiukkua eikä harmia, sillä ne maalavaat mielen mustaksi ja kasvattavat synkkyyden piikkipensasta, jonka kitkeminen juuriltaan on haastava homma. 

Olen kyllä ensimmäisessä avioliitossani riidellyt, joten siitäkin on kokemusta. Ei siitä sen enempää, kuin se, että olin epäreilu ja huono riitelijä. En osannut olla asiallinen ja asiassa pysyvä ja lopputuloksena oli ero. Ero tosin johtui muista syistä, mutta en auttanut liittoani lainkaan syyttelyllä ja itkupotkuraivareilla. Lapsuuden kodissa ei ollut soveliasta ilmaista negtiivisia tunteita, niitä ei vain yksikertaisesti ollut. Eli, ei kannata riidellä. 

Olen kuitenkin ollut kohtuullinen kumppani miehelleni. Olen ollut avoin toiveistani, peloistani, haaveistani ja menneisyydestäni. Olen tuskallisen avoimesti avannut heikot puoleni ja röyhistellyt sopivasti hyvillä ominaisuuksiltani. Osaan sanoa kyllä, ja osaan sanoa ei. Osaan heittäytyä lakanoiden väliin, ja kykenen ilmaisemaan rakkauttani sanoin ja teoin. En hiilly helposti. Kumppanin ärsyttävät puolet voin kietoa lempeän huumorin peittoon ja ottaa myös vastaan itseeni kohdistuvaa naljailua. Osaan antaa tilaa osaten myös ottaa omani. Olen rento ja joustava. Saan olla omanlaiseni enkä pyri vaikuttamaan siihen, että kumppanini muuttuisi. 

Luulisi jo riittävän, mutta ei. Olen joutunut opettelemaan riitelemään ja se on varmaan parasta mitä parisuhteeni kohdalle on voinut tapahtua. Riitely vapauttaa. Riitelyn jälkeen on helpompi hengittää. Pystyn katsomaan itseäni ja kumppaniani silmiin, ja kykenen rakastamaan molempia aidommin. Rehellisyyden nimissä on niin, että onnellinen parisuhde tarvitsee myös negatiivisia tunteita.

Olen siis muuttanut ajatukseni riitelyn tarpeellisuudesta ja pahoittelen aiempaa jääräpäistä ajatustani siitä, ettei hyvä ihmissuhde tarvitse riitoja. 

Olen onnekas, että mieheni on harjoituskappaleeni ja tekee minusta hiljalleen parempaa kumppania. Olen onnellinen, että muutamista riidoista huolimatta rakastan häntä syvemmin ja olen hänelle ihmisempi. 

Riidelkää hyvät ihmiset, mutta riidelkää rakkaudella tavoitteena aito yhteys kahden erilaisen ihmisen välillä. 

Kiitos mieheni siitä, että olet tässäkin osa-alueessa minulle sopiva ja kiitos siitä, että näet minut <3