Joutavaa höpinää, jestas sentään

Pää on tyhjä ja samaan aikaan melko täynnä. Ainakin ulos tulematonta räkää. Sinnittelee ihailtavan sitkeästi vasemmassa poskiontelossa ja käy kuin kiusakseen roikkumassa ulkona, juoksevassa muodossa ja juuri silloin kuin ei ole paperia lähellä. Niiskutus, tuo inha ääni, joka ärsyttää ketä vain. Kehtaako pyyhkiä hihaan, jos kukaan ei näe? Ei kehtaa, sillä aikuisuus on siinä vaiheessa, että moinen toiminto saa kaikki jurputtavat äidilliset ja ällö-aikuismaiset ajatukset liikkeelle. Huokaisu ja ylös, sillä en kehtaa enää niiskuttaa. Rasvaa kuivaan nenänaluseen ja kyllä vain naisellinen itsetunto nousee. Yskä lähtee yskimällä, mutta ei tässä tapauksessa. En ole kunnolla kipeä, joten käyn töissä muiden ilona huokailemassa. Kotona kotiväki näkee parempaa puoltani. Olen hiljaa ja nukun, ehkä vähän kuorsaan ja ähisen tuskissani. Vielä viikko lomaan. Päätän siis jaksaa, olenhan urhoollinen suomalainen. 

 

Liikunta. En jaksa, joten ei tästä sen enempää. Katsotaan ensi vuonna.

 

Olen singahdellut edes takaisin sijaisena, hyvin erilaisissa paikoissa. Kalenterissani lukee paikkakunta, johon suuntaan aamuisin. Toitsku kulkee, vielä ja maanteitä kulutan uusilla nastarenkailla oikein huolella. Ei säästy luonto eikä tuliterät nastat. Olen toistaiseksi osunut oikeaan työpaikkaan joka aamu ja vieläpä oikeaan aikaan. Asiakaskuntani on pääsääntöisesti ennalta tuntematonta. Olen monin tavoin pois mukavuusalueelta yrittäessäni ottaa haltuun kehitysvammaluokan openroolia, tourrettea ja psykiatrisia tyyppejä. Samaan aikaan luen noin 900 sivua tulevaan tenttiin, neljästä eri aihealueesta. Jep. 

 

Uusperheestä sen verran, etä vessan ovi oli taas lukossa ja vessapaperi loppu. En huutanut. Kiersin asunnon ja avasin vessan toisen oven lukosta ja lisäsin samalla vessapeprirullan telineeseen. Ja koska olen oppinut tavoille, tyhjä hylsy meni pahvinkeräykseen. En ajattele siirtyväni olkkariin, koska siellä on jo pehmonalle, laturi ja padi. Päätän siis lukea tenttiin oikein ajatuksella. Luonnollisesti on selvää, ettei se onnistu. Miksi? Koska ei huvita, 

 

Ruokavalio. Sama kohtalo kuin liikunnalla. Syön, jotta pysyn hengissä ja usein se tapahtuu näinä aikoina myös epätervellisesti.

 

Olen päättänyt kasvattaa otsatukan pois ja tällä hetkellä se tuntuu virheeltä, koska näytän kohtuu mielenvikaiselta, kun haron sitä korvan taakse, vaikka tiedän hyvin ettei sen mitta siihen vielä riitä. Onpahan tekemistä. Olen myös päättänyt olla värjäämättä hiuksiani ennen seuraavaa kampaajaa, joka on helmikuussa. Päivittäin saatan ihailla lisääntyvää harmaiden määrää. Esitän reipasta ja hyväksyvää asian suhteen. Helmikuussa on toisin, siihen asti haron ja ihailen. 

 

Menkat. Huoh. Tiestysti juuri nyt, kun on lievä flunssa, jukelittomasti töitä ja muutenkin vähän hatuttaa. Pms, ei ole leikin asia näin keski-iässä. Ei, en ärise ja enkä raivoa, mutta itken kyllä senkin edestä. Kaunis maisema tai joutavan päiväinen lallatus radiosta ja minä nielen kyyneleitä. Jopa Kaija Koo sai tänään aikaan jonkin asteista liikutusta. Lupaan parantaa tässä suhteessa tapani. Siis itken, niiskutan ja olen turvoksissa. Harmaita hiuksia unohtamatta. 

 

Kävin kotimatkalla ostamassa suklaata. tuliaisiksi äidille ja huomiseksi kotiväelle. En avannut rasiaa enkä pussia, vaan söin kaksi mandariinia. Ja kuten huomaatte, en ajattele kaapissa olevaa Brunbergin riisisuklaat yhtään. Ei kerta kaikkiaan tulisi mieleenkään. Syön kohta banaanin ja ehkä juon vähän vettä. 

 

Viikon verran kihlauksesta ja poden huonoa omaatuntoa tulevan aviomieheni vuoksi. Missä on se reipas ja hymyilevä nainen, joka sanoi tahdon ja punastui sitä sanoessaan? Tässähän se, mutta se pimeä puoli esillä. Tuleepahan totuus esiin, ennen kuin pappi sanoo aamen. 

 

Jos pystyisi, niin kaivaisin itselleni sellaisen kolon, johon kaivautuisin piiloon. Mukaan raahaisin peiton, tyynyn ja sen pussillisen riisisuklaata. Kevään tullen ryömisin esiin, hoikistuneena, harmaahiuksisena mutta otsatukka ulottuisi jo helposti korvan taa. 

 

suhteet oma-elama hyva-olo ajattelin-tanaan
Kommentit (4)
  1. Eikä voi moittia luomuomenoita tuosta lähikaupasta. Ja papin aamen on joku päivä tosiasia, joka tuon kihlautumisen ohessa minullekin valkeni 😉 

    1. Vielä enemmän kolahti se huonojen puolien selviäminen ennen sitä. 🙂 Mutta onnittelut kihlauksesta ja oivalluksesta! 

      1. Kiitos onnitteluista 🙂 

        Toisaalta, jos haluaa naimisiin asti, niin ei parane synkkiä puolia liikas paljastella. Tosin kumppanini sanoi kerran kauniisti; Jopa vaikeudet minun kanssani olisivst helppoja. Taidan pitää tämän miehen  

  2. Aika lailla samoja ajatuksia, ruoan, suklaan ja talviunille vetäytymisen suhteen (sekä vähän papin aamenestakin). Mandariinit/satsumat/klementiinit on onneksi parhaimmillaan tosi hyviä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *