Kuinka puhua seksistä punastumatta?

seksi.jpg

Pienen pieni lapsi napittaa silmiin ja kysyy -Mitä seksi on? Vastaaminen on helppoa. Se on kahden aikuisen ihmisen välistä läheisyyttä. Mies ja nainen, jotka rakastavat toisiaan haluavat olla iho ihoa vasten ja paijailla toisiaan joka paikasta. Ei siis tarinoita kukista ja mehiläisistä. Ei jaarittelua haikaran tuomista vauvoista. On vain kestettävä lapsen kauhistuneet ilmeet, kun hän kuulee tulleensa äitinsä ”sieltä” ja ällöävän ajatusta isän ”siitä” äidin ”siellä”. Yök. Tässä vaiheessa viimeistään lapsi haluaa lopettaa kyselyn. Tuumaa, että vähempikin olisi riittänyt. Ja aikuisena jäät miettimään. että traumatisoinko lapsen nyt loppuiäksi ja jäänkö ilman lastenlasta. Ja kiität kaikkia mahdollisia korkeampia voimia siitä, että kysymyksenä ei ollut kahden miehen tai kahden naisen välinen rakkauselämä-keskustelu.

 

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet kasvun paikkaa oman ajatusmaailman tarkistamisessa seksistä puhumisesta. Olen kohdannut viikoittain murkkulauman, joilla seksi on mielessä melkein kaiken aikaa. Ja jos ei ihan koko ajan, niin ainakin viikottain ja ainakin seurustelu kiinnostaa. Huomaat selittäväsi erektion tapahtumakulkua sekä naisen kiihottumista kostumalla. Kysyttäessä mikä on erektio, oli porukka lähdössä lääkäriin. Tuumasin sen olevan aiheetonta ja kun selitin syyn, niin näin useamman helpottuneen ilmeen. Muutama vuosi myöhemmin kukaan ei enää olisi varannut aikaa tohtorille, joten olin jossain määrin onnistunut opetuksessa. Huora oli nainen, joka on koditon parka ja asuu kadulla. Ei ihan oikeaan osunut arvio, mutta katu-osuus kyllä, joidenkin prostituiden osalla on käytännön läheinen paikka. Neitsyys menee vain kerran. Rinnoista ei tule maitoa loputtomiin, vaikka lapsen saisikin. Hellyys ja paijaaminen ovat mukavia juttuja ja samoin lupa olla kiinnostumatta seksistä kaiken aikaa. Vuosien varrella keskustelut syvenivät, suorin sanoin, jotka saattaisivat punastuttaa jossain toisessa ympäristössä. Tietoa etsittiin, haettiin ja pohdittiin. Seurusteluvinkkejä ja kuinka erotaan. Onko normaalia olla siten päin ja entäs sitten kun haluaa olla näin? Pornosta ei riitä yhden oppitunnin jutustelu. Ahdistusta, hihittelyä ja ällötystä. Jokainen jossain vaiheessa tähänkn genreen oli tutustunut. Opettavaisia hetkiä meille kaikille. En taasenkaan punastunut, en lasten enkä nuorten kanssa puhuessa.

 

Helppoa siis kuin heinänteko tuo seksistä puhuminen. Tyttöjen kanssa iltaa istuessa jutut ovat sellaisia, että miehet jäävät kakkoseksi. On harhaa luulla, että naiset juttelevat vain lapsista ja työstä. Hui hai. Ketä panisit tai kellä oli hyvä perse. Kuinka pian sänkyyn kun on tavattu ja saako antaa ekoilla treffeillä, jos haluaa? Saa, siis jos vain haluaa. Baarissa naiset eivät katsele miestä silmiin ja vaan takapuoleen, käsiin ja pohtii voisiko tuo uros ottaa minut kuin mies? Lupaa kysymättä, mutta kuitenkin ihanan hellästi. Kaikkea me naiset siiten haluammekin…Seksistä puhuminen on siis helppoa.

 

On se kauan kaivattu hetki arjen kiireiden keskellä. Hidas aamiainen, kiireetöntä jutustelua rakkaan kanssa. Suunnitteltua tai suunnittelematonta tekemistä. Päivä kulkee eteenpäin ja halu muistuttaa olemassaolostaan. Molemmat tietävät mihin koskettelu johtaa. Se näkyy katseissa ja viipyilevässä kosketuksessa. Pientä punastumista havaittavissa ja hengitys on pinnallista ja alavatsan kohdilla tuntuu värinää. Kuulet kysymyksen -Mitä haluat? Ja siihen sitten loppuukin helppo puhuminen seksistä. Sanat jäävät kurkkuun ja suu kuivuu kauhusta. Änkytät ja hengität syvään saadaksesi lisäaikaa vastaukseen. Pihiset ja mumiset epäselvästi -Juuh, no, emmä tiiä, ihan sama. Yrität keskittää huomion suuteluun, jotta tuo kummallisia puhuva mies lopettaisi tyhmien kyselemisen ja keskittyisi oleelliseen. Olethan laittanut yllesi silkkiset housut, jotka odottavat riisumista.

 

Iltapäivälehtien seksi- ja parisuhdepalstoilla seksuaalineuvojat antavat ohjeita kuinka seksistä pitää pystyä puhumaan. On kerrottava mitä toivoo ja mitä tahtoo. Ehdottavatpa vielä, että seksistä voisi keskustella kahvipöydässä kasvotusten. Eivätkö he ymmärrä, että on valoisaa, vastapuoli istuu ja kuuntelee. Eikö riitä, että naisena oletat miehen tietävän kaiken. Hän osaa lukea ajatuksesi, vaikkei osaa niitä lukea päiväsaikaan, mutta makuuhuoneessa nuo telepaattiset kyvyt tulevat esiin. Hän lukee kehonkieltäsi, joten miksi puhua ja kertoa. Sinähän hengität eri tavoin kun hän koskee kaulaan ja liikahdat käsien liikahdettua lanteiden alueelle. Kyllä se mies osaa.

 

Minä olen nainen. Erilainen nainen kuin mieheni aiemmat. Niitäkin kuulemma on. Ajattelen eri tavoin ja reagoin kosketukseen toisin. Haluan olla tämän miehen kanssa, jota myös haluan. Olen aikuinen, joten kasvunpaikka on taasen läsnä. Kuiskauksesta on hyvä aloittaa. Elekielestä ilman sanoja, hieman ohjaten. Kirjoittamalla. Puhelimessa änkyttäen, mutta ei aina ihan heti kasvokkain totutta julistaen. Harjoitellen meidän omaa kieltä ja ilmaisua. Opettelua puhumaan punastumatta, sanojen jäämättä kiinni kitalakeen ja katseen kiertämättä kattoja pitkin. Opin, koska haluan.

 

suhteet rakkaus seksi mieli
Kommentit (2)
  1. Itse käytän esim. kirjoittamista tai tekstaria. Asiasta on siis mainittu ja sen jälkeen se kestää ääneen puhumisen. 

    Mukavaa olla oppiva nainen. 

  2. Olipa tämä ytimekkäästi kirjoitettu. Se on hassua, miten joskus lähimmille on vaikea puhua intiimeistä asioista, tai edes niistä, joista tyttöjen saunaillassa retostellaan. 

    Itse olen huomannut, että jos nyt ei ihan kahvipöydässä niin ”jälkikäteen” on helpompi puhua. Ylipäänsä silloin kun ei ole tilanne päällä. On sitten helpompi tuoksinnassa viitata johonkin aiemmin sanottuun kuin alkaa kädestä pitäen selittämään.

    Vaikka kai sekin voisi toimia? En tiedä. Minäkin opin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *