Kurkistus sisään

ekstrovertti.jpg

Jäin miettimään, itse asiassa kovasti pohtimaan, introvertti vs. ekstrovertti asetelmaa. Kuinka sitten määritellään, kun on molempia? Ulospäin näkyy ekstroverttius, mutta kun koputat oveen, niin sisään sinut kutsuu introvertti. Tervetuloa tuumaa molemmat.

Jos tutustuisit nykyiseen minääni julkisella paikalla, työpaikalla tai illanistujaisissa viinilasin ääressä, sinä määrittelisit minut oikopäätä ekstrovertiksi. Puhelias, hyvin sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut. Puhe soljuu nopeaan tahtiin ja vaikuttaa siltä, että sen sisältöä ei ehditä suodattaman, eikä juurikaan pohtimaan ennen sen ulos tuloa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ajatukset ja sanat ovat tottuneet asettumaan sopiviksi kokonaisuuksiksi, joten niiden takana on vankka mielipide ja jos ei  ole, niin kuulet kysymyksen, joka tahtoo vastauksia. Vastauksen saatua voit valmistautua nopeaan analyysiin, nauruun tai uuteen kysymykseen. Asian laidan varmistuttua saat vastaan ottaa pyrähdyksen minun näkökannastani. En ole kuitenkaan aina oikeassa, vaikka varma ulosantini saattaa sellaisen vaikutelman antaakin. Rakastan vääräsää oloa, melkein, mutta ainakin opin ja uskallan sen myös myöntää, nykyään. Vilkkaat ja uteliaat silmät tarkkailevat ja harhailevat tutkien ympäristöään ja tehden havaintoja ihmisistä. Katse on myös intensiivinen ja suoraan vastakatsojan silmiin kohdistuva. Katse tahtoo nähdä, jotta se saisi irti tunnetasoja, ymmärtäisi vastapäätä istujaa. Oi kuinka ihanaa on olla suulas ja nopea. Rakastan sosiaalisuutta ja sen tuomia virikkeitä, ajatuksen aiheita ja varastoon laitettavia muistoja, joita introvertti minussa kummastelee ja pureskelee hitaasti pienemmiksi annoksiksi. 

Jos introvertti minussa saa vallan paikassa, jossa ekstrovertti puoleni on usein niskan päällä, minulta kysytään – Mikä hätänä, onko kaikki hyvin? Introvertti minussa on suurempi kuin luuletkaan. Se täyttää minut sisältä ja on se kotoisampi puoli, jonka seuraa kaipaan. Katseeni tahtoo levätä, tuijottaa kattoon tai pihalla näkyvää yksityiskohtaa, kauankin, jotta katsoja saattaa luulla minun nukkuvan valveilla ollen. Korvani sulkevat pois kaiken, mitä ne eivät tahdo kuulla. Aivoni huokaavat onnesta, kun ympäristö rauhoittuu. Lataan itseäni ollen vain itseni kanssa. Ahdistun ruuhkassa ja olkapäitäni hipovista vieraista olkapäistä. En pidä ostoskeskusten hälinästä ja siitä, että on otettava huomioon täysin tuntemattomia. Olen onnellinen seurastani ja saattaisin viihtyä itsekseni päiväkausia ollen hiljaa. Pääni sisällä on vilkas ajatusmaailma ja jäsentyäkseen järkeväksi se vaatii oloa ilman virikkeitä. Ekstrovertti minäni on varastoinut paljon jäsennettevää ja introvertti minussa työstää, poistaa turhia tiedostoja ja nauraa ääneen osalle kerätylle materiaalille. 

Olenko kaksijakoinen? Olenhan horoskoopissa kaksonen. Tunnistan tuostakin määritelmästä osan, mutta osaa en allekirjoita vaikka pakotettaisiin. Ensimmäiset 14 vuotta olin introvertin mallikuva. Johtuiko se kuitenkin ympäristön tuomasta alisteisesta asetelmasta ja lastenkodin kasvatin huonosta itsetunnosta? Kupilko ekstrovertti minussa ja huusi lupaa ulos päästäkseen? Ja kun se vapautui, niin se otti vallan ja viiletti sellaista vauhtia, että introus minussa vaipui varpaisiin asti. Ja niin kuin moni asia, tekivät nämä kaksi puolta minussa suuren heilahdusliikkeen ja ehkä nyt jo hiljalleen ne asettuvat kultaiselle keskitielle. Molemmat puolet minussa tuntevat toisensa, ne tietävät, että molemmat ovat yhtä tärkeitä ja molemmilla on oma tilansa ja paikkansa loistaa. Joskus ne menevät vuoroissaan sekaisin ja tuolloin vastapuoli, joka on tottunut näkemään ehkä vain toisen puolen, hämmentyy ja saa tilaisuuden tutustua minuun paremmin. 

En tahdo luopua kummastakaan. En edes pystyisi. Usein uudessa sosiaalisessa tilanteessa olen tehnyt päätöksen antaa introvertin olla pääosassa. Voin kertoa, ettei se useinkaan onnistu. Ajan kuluessa huomaan puhuvani enemmän, huomaan puhuvani eturivissä ja ennen pitkää olen todennäköisesti jossain vastuutehtävässä, jota en olisi ajatellut vastaanottaa. Introvertti minussa huokaa ja valmistautuu keskusteluun ja tekemään johtopäätöksiä siitä, että onko valinta ollut hyvä ja kestääkö meidän siivet yhdessä kantaa valittu tehtävä. Usein kestää, sillä myös ekstrovertti puoleni on jo tottunut hillitsemään itsensä, eikä toimi yltiöpäisesti. On melko viihdyttävää elää näiden kahden kanssa, yhdessä me kolme. Rakastan niitä molempia ja itseäni.

Jos tahdot tutustua minuun paremmin, niin ole valmis molempiin puoliin. 

Kumpi puoli sinua hallitsee, vai oletko laillani molempia, mutta kaikki eivät sitä vain tiedä?

suhteet oma-elama hyva-olo ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Hyvä kirjoitus, joka jättää pohtimaan. Luulisi jokaisessa olevan kumpaakin, paitsi sisäänpäin täysin kääntyneissä (mieleltään sairastuneet). Kuka nyt jaksaisi toisten seuraa aaaivan koko ajan.
    Hm? Just my opinion.

    -Isla

    http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/you-are-perfect.html

    1. Totta on, että mieleltään sairastuneet ovat oma lukunsa sinänsä. 

      Ehkä on merkki kohtuu terveestä mielestä, kun kykenee erottelemaan ajatuksiaan ja puoliaan. 

      Olen samaa mieltä kanssasi siitä,  että harva jaksaa muita kaiken aikaa,  mutta kaikilla ei ole tarvetta suureen vetäytymiseen. 

      Mukavaa päivää sinulle. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *