Muistutus

Olen ollut kiireinen. Tai niin luulen, tai annan itseni ajatella. Olet käynyt mielessäni vain arkisesti ja niin on hyvä, mutta tänään pysähdyin keskusteluun tuntemattoman ihmisen kera ja puhuimme sinusta. Tuntui hyvältä sanoa nimesi ääneen. Se ei tuntunut samalta kuin sinun ollessa pieni, mutta tutulta, ja edelleen näen sen usein kirjoitettuna; Christina, voi kuinka kauniilta se näyttääkään. Siellä missä sinä olet, ei ehkä käytetä nimiä vaan jokainen oleva on itsessään, ilman nimeä tai erittelyä, tärkeä ja tunnistettava. En tiedä ja tuumaukseni tuntuvat varmasti hulluilta, mutta kuolemanjälkeisestä elämästä minulla ei ole kuin mielikuvitukseni. Sama kun kirjoitan fiktiota, niin maailma aukenee, ei ole rajoja eikä sääntöjä. Siihen asti kunnes kuolen, saan ajatella sen jälkeisestä olemisesta ihan mitä vaan. Saattaa olla niinkin, ettei mitään ole, mutta tahdon sen sulkea pois. Jos mitään ei ole kuoleman jälkeen, niin sinäkin lakkaisit olemasta ja se olisi liian vaikea asia ajatella. 

Tuntui erilaiselta puhua sinusta. Erilaiselta osin seni vuoksi etten ole aikoihin käynyt lävitse tapaturmaasi ja aikaa sen jälkeen. Antauduin muistoille ja tuntemuksille ja arvostan kuulijan arvostavaa osallisuutta ajatuksilleni ja sinun kuolemallesi. On maanantai ja puhun sinusta aivan tavallisesti. En hae kuvaavia sanoja, vaan kerron sen miltä tuntui. On melko vaikeaa kertoa päävammasta ja siitä aiheutuvasta kuolemasta niin, etteikö kuulija näe kauhukuvia mielessään ja kuvittele tilannetta omalle lapselle tapahtuvaksi. Kerroin kuitenkin ja hyvä niin. 

Kiireeni keskellä olen ehtinyt epäröidä omaa osallisuuttani ihmisten elämään. Osa epäröinnistäni on kohdistunut veljiisi. En ole riittävä ja on lähes absurdia kuinka kerjään vastausta viesteihini, ihan kuin voisin jotain elettyä ja koettua korvata ja eheyttää. En eheytä heidän elämäänsä, mutta jokainen peukku tai yksittäinen saatu sana saavat oloni tuntumaan tärkeältä. Sinä olet jossain, ehkä joka puolella, mutta veljesi ovat naapurikaupungissa. Etäisys ei ole kummoinen, mutta menettämisen pelko valtaa minut välillä, vaikka ajattelen rationaalisesti ja jyrähtelen itselleni moittivasti ja käsken lopettaa hössöttämisen. Muistan miltä tuntui päästää veljesi ulos kuolemasi jälkeen. Pelkäsin niin hirvittävästi, että kynteni tulivat huolellisesti pureskelluiksi ja tupakkaa kului holtiton määrä. Vaikeinta oli esittää huoletonta oven avauduttua ja piilossa huokaisin helpotuksesta, kun veljesi asettuivat omiin sänkyihinsä ja nukahtivat. Olivat turvassa, mutta huoleni ehti jo seuraavaan päivään ja minä en nukkunut kovin hyvin. 

Tänään sain muistutuksen tärkeydestäni tai ainakin osallisuudestani jonkun muun elämään, kuin oman lapseni. Sain kaveripyynnön, hyväksyin sen ja sain viestin, jonka luettuani huomasin lähes itkeväni bataatteja valitessani. Entinen oppilaani kysyi muistanko häntä. Muistan. Hän kertoo voivansa nykyään hyvin ja pyytää anteeksi aikoja, jolloin hänen sisäinen maailmansa aiheutti myllerystä koulussa. Sanaton olo ja samalla kiire loppuu. 

Voi mitä tunteita lapseni. Mieleeni tulvivat muistot sinusta, veljistäsi ja useaan entiseen ja nykyiseen oppilaaseen, joiden elämään minulla on osallisuus. Se mitä teen ja mitä sanon vaikuttavat. Kiireen hälvettyä ja oloni asettuessa jälleen tärkeimpiin asioihin, eli ihmisiin, huomaan olevani onnekas ja oleellinen osa tätä palettia, jota elämäksi kutsutaan. 

Mietin sinua taas levollisemmin eikä haittaa vaikka oletkin arkinen ajatus kaupassa käynnin ja työmatkan välillä. Olethan osa elämääni, joten arkisuus on vain hyvä. 

Kiitos, että muistutit minua tärkeistä asioista ja ehkä juuri sinä saat aikaan asioita, jotka osoittavat, vaikka viestin kautta, että minulla on edelleen tärkeä osa elämässä. 

Kommentit (1)
  1. Voi elämä ja sen merkitys 🙂

    <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *