Näyttää siltä, että joudun naimisiin….

Onhan tästä ollut puhetta. On toki. Hyvän matkaa toisen sadan puolella vaeltaa pulssini. Se laukkaa epämääräisesti löytämättä kuitenkaan perille. Vimmassaan se palaa takaisin, vain päätyäkseen lähtöpisteeseen ja joutuen rynnimään taasen määräämättömälle tielle. Sen seurauksena verenpaine kohoaa, punaa posket ja saa kädet väpäjämään. Huoletonta onnellisen morsiamen hymyä joudun vielä kauan harjoittelemaan. Toivon, että luonnollinen hymy löytää tiensä kasvoilleni ennen häätilaisuutta. 

Hyvä syy jatkaa salilla käyntiä. Muokkauksessa unelmien vyötärö, sulavat kaaret, joitaa hääpuku kauniisti myötäilee. Hääpuku. Ei perinteistä, ei valkoista eikä oikein mitään, mikä muistuttaa morsiamen oloista. Siirrän ongelman tulevaisuuteen ja syön suklaata. Suklaa ei tosin edesauta vyötärölinjaani, mutta tasoittaa paniikinomaista oloa. Puoli vuotta aikaa jumalaisen vartalon metsästykseen. Jotenkin, näin punaviiniä nauttiessani, luulen että tavoitteesta joutuu hieman tinkimään. Mekko-ostoksille siis vasta viimetipassa ja korsetti tiukasti uumalle vyötettynä. Meinaa ihan ajatuksesta päästä hihitys, joten siemaisen lisää punaviiniä.

Tuleva aviomieheni on ihana, minulle täydellinen ja sopiva. Olen aiemminkin kertonut, että sisäinen rauha on hänen vieressään tosiasia ja itsestäänselvyys. Miksi siis painkoin? Miksi onnentoivotukset saavat minut myhähtelemään ja vaivoin saan myönettyä olevani onnellinen ja muistan myös kohteliaasti kiittää onnittelijaa? On outoa joutua huomioin keskipisteeksi myönteisen asian edessä. Draaman ja kriisin osaan kohdat oikeinkin hyvin. Rakkauden ja sen todentamisen äärellä olen täysin urpo. 

Vieraslista. Huoh, kamalaa. Sitä luodessa vahvistuu päätös, ettei juhliin määritetä istumajärjsestystä, koska menisi melko varmaan muutama pullo punaviiniä, levyllien suklaata sekä pussillien chili-pähkinöitä ja nyt pitää muistaa linjat. Isä, kummalle puolelle, minun vain mieheni. Mihin asetan äitipuolen, biologisen äidin. melkein isäpuolen, siskopuolen, poikani, heidän siskonsa joka ei ole minun biologinen lapsi ja entä kaikki ystävämme jotka eivät tunne toisiaan? Juu ei. Meidän häissä kukin istuu siellä missä tahtoo, mutta toivon kaikkien viihtyvän sisäpuolella ja suht samassa tilassa. Rakastan ajatusta siitä, että miedän värikkäät ja moniulotteiset ystävät saavat kohdata toisensa ja juhlia meidän kanssa. Mutta ketä kutsutaan ja kuka mahdollisesti loukkaantuu? Lisää viiniä. 

Paikkavalinta, helppo. Juhlien kulku ja sisältö, helppo. Miehen ja minun maun yhdistäminen, helppoa. Bändi ja Dj, ihanan helppoa. Laulava ystävä, helppo, Valokuvaaja, helppo. Kaasot ja bestman, helppoja. Yhteinen onni, helppoa. Yhteinen tavoite ja halu, helppoa! Toisin sanoen, häät melkein valmiit, nyt vain odotetaan puoli vuotta….!

Nyt naiseilen, panikoin ja toivon saavan pulssini normaalille tasolle. Poden valtaisaa huonoa omaatuntoa silloin, kun en muista vartalotavoitetta. Rouva….omg. Uusi sukunimi, jaiks. Oikeasti vaihtuva siviilisääty…..Tahdon ja julkisesti silmiin tuijottelua ja pussailua. Hääkuva, voi luoja. Pappi, mutta ei kirkkohäät. Korkokengät vai balleriinat. Se on varmaa, etti yhtään hääleikkiä ja minua ei saa ryöstää…ja ja ja…..Apua, minä menen naimisiin.

suhteet oma-elama rakkaus mieli
Kommentit (2)
  1. Hiii – ihanaa! Onnea! <3 

    1. Niiiin on! Paniikissa huolimatta ❤

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *