Olen nainen

2016-05-20 14.13.16.jpg

Havaitsin eräänä päivänä, että isovarpaani päällä kasvoi karvoja. Hyvän tähden sentään. Tiukka ote karvasta kynsien väliin ja nyhtäisy. Sattui. Kihelmöi ja vedet kirposivat silmiin. Karvoja varpaissa, tähän on siis tultu, niiden karvojen lisäksi, joita olen löytänyt rintakehästä ja leuan alta. Varpaissa olevat karvat voi poistaa useammalla tavalla kuin muilla alueilla esiintyvät. Pitihän se kokeilla, että vieläkö varpaat yltävät suuhun ja todeta, että yltäväthän ne. Sanottakoon, että en kuitenkaan kehdannut käyttää hampaitani, vaikka olinkin yksin kotona. Riemua siis notkeudesta, mutta lievä epäuskoinen harmitus varvaskarvoista. 

Harmaantuvat hiukset ovat masokistisen ihailun kohteena. Käyn itseni kanssa kamppailua siitä säilytänkö ne vai taistelenko vastaan. Tilanne on sekava. Tykkään ja hyväksyn, harmittelen ja en hyväksy. Jotenkin kuitenkin siistiä, että ikääntyminen tekee selvää jälkeä, joten sen aiheuttamat muutokset eivät jää huomioimatta vahingossakaan. Harmaat, sekoittuneena oikeaan ja sävytettyyn sävyyn, ovat ansainneet paikkansa, vain ensi tiistaihin asti, jolloin luottokampaajani käyttää taikojaan. Se siitä itsevarmuudesta ja aidosta ikääntymisen hyväksynnästä. Toisaalta, kun olen harmaisiin valmis, niin ne ovat jo saapuneet ja esiin kasvamista odottamassa. Siksipä en sure, koska en tuhoa mitään katoavaa. 

Rypyt. Muutamia, mutta vähäisesti kuitenkin. Turhamaisuuteni ei kuitenkaan kestänyt poskillani kasvavaa ruusufinniä, joten alistuin käymään lääkärissä. Nyt olen tyytyväinen ja nielen antibiootteja…..Tätäkin kohtaa joudun vielä pohtimaan, mutta nyt naiseuteni ei siihen vielä ole valmis. 

Kehoni muistuttelee ikääntymisestä. Paisuu vääristä kohdista ja muhkuroituu. Kasvaa karvoja epämiellyttävissä paikoissa, mutta toistaiseksi niitä jaksan poistaa ja taivunkin vielä toimenpiteitä vaativiin asentoihin. Liikaa siellä ja vähän täällä. Liikunta ja ruokavalio. Huoh! Tuttua juttua, mutta noudattaminen vaihtelee. Taivun erilaisiin asentoihin ja jaksan kantaa itseni. Hartiat valittavat rintojen painosta ja oion ryhtiäni, mutta vielä en ole valmis mahdolliseen leikkaukselliseen muutokseen. Miehenikään ei ole, joten kaksoset saavat jäädä. 

Ulkoiset asiat ovat vain ulkoisia. Parasta minussa on aivot. Aivoissa tapahtuu valtava määrä elämääni määritteleviä asioita. Aivot saavat minut toimimaan tahtomallani tavalla ja tekemään tekoja, joiden ansiosta kykenen katsomaan itseäni peiliin. Aivoni ohjaavat sanojani ja säätelevät käsiäni, jotta voin kirjoittaa ja koskettaa. Aivoissai kasvaa hyvä, siellä asuu arvomaailmani. Aivoni ovat parasta pääomaani ja ilman niitä olisin hukassa. Millään ulkoisella tekijällä ei olisi minkään arvoista merkitystä. ellei aivoni olisi kumppaninani elämässäni. Aivoihin olen voinut tukeutua missä vain elämänvaiheessa. Myönnän, että aina en ole niihin luottanut ja olenpa epäillyt niiden olemassaoloakin, mutta takuuvarmasti ne ovat olleet paikalla. Onneksi olen oppinut kuuntelemaan mitä niillä on sanottavana. Ajatellaan ehkä, että sydän, toisena tärkeänä määrittäjänä, on ehkä osalle merkitysellisempi. Saattaa olla, mutta ilman aivojani, järkeäni ja loogista ajattelua, olisi sydän vain eri tunnetiloja tuottava sykkivä elin. Aivoni toimiessa oikein on sydän hyvä ottaa mukaan. Vai asuuko sydämen tuottamat tunteet sittenkin aivoissa? Onko vain ihmisen luomaa ajatus, että sydän ja järki olisivat erilliset?

Aivojeni avulla rakastan. Aivojeni avulla koen intohimoa, naisellista hyrinää, joka saa kehoni antautumaan järjen rajamaille. Aivojeni avulla suren ja järjestän ajatukseni sellaiseen järjestykseen, että kykenen olemaan nainen. Ulkoiset naiseuden merkit voidaan saada aikaan leikkauksilla, meikeillä tai vaatetuksella. Elämässä tapahtuvat muutokset ja määritelmät voivat olla naiseutta alleviivaavia juttuja esimerkkeinä usein käytetään mm. äitiyttä. Onhan se yksi osa-alue niin kuin on tyttöystävänä olo, tyttärenä olo tai siskona olo. Itse ajattelen, että nuo ovat vain ikään kuin ”rooleja” ja naiseus on olotila, joka on mahdollista ilman mitään mainitsemistani rooleista. 

Aivoissani asuu siis naiseuteni. Siellä asuu se mikä ja kuka minä olen. Aivoni saavat kehoni toimimaan kuten haluan ja haluan, että se myös näyttää naiselliselta, niin kuin me suurin osa sen käsitämme. Siksi huollan kehoani, sävytän hiuksiani, nypin karvoja ja keinutan lanteitani. Hykertelen odotuksella siitä mitä naiseus tuokaan vielä eteeni. Kuinka moneen uuteen se vielä kääntyy ja mitä se opettaa minusta. On ihanaa olla nainen!

Kommentit (3)
  1. Mulla ei ole edes säärikarvoja ja käsivarsissakin vain muutama hullu haituva. Mikä lie geenivirhe, ikinä ole ollut.

    Paitsi leuanpielessä kasvavat kaksi karvaa ihan teinistä asti. Äidillä ja tädillä myös, ihan samassa paikassa. Tyttärelle ei enää karvakaksikko jatkanut 🙂

  2. Isovarvaskarvoja on täällä löytynyt jo pitkään. Uutena tulokkaana pikkuvarvaskarvat. Tai no, yksi karva oli männäviikolla. Ehkä se oli eksynyt väärään varpaaseen.

    Odotan vanhenemistani hobittina. 

    1. Ne siis lisääntyvät ja laajentavat elinpiiriään. Tunnustan tappioni ja jään seuraamaan minne kaikkialle niitä vielä ilmeneekään. 

      Tykkään hobiteista, joten saanen liittyä heimoon?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *