Kuvassa on Önskad, falmingo, jonka äitini osti minulle. Önskad on ollut mukana Tallinnassa, autoillut kanssani etupenkillä, luonnollisesti turvavöissä ja nyt hän on mukanani töissä. Olin ajatellut esitellä Önskadin oppilailleni jo alkusyksytä, mutta olen iloinen että seurasin vaistoani ja pidin flamingo parkaa kaapissa tähän päivään asti. Tänään Önskad otettiin vastaan hymyillen, ilman ivallisia tai hämmentyneitä ilmeitä, koska Önskadia esitellessä oli kaulassani Pörrö. Pörrö on viljakäärme ja se on viisivuotias ja se syö pakastettuja hiiriä. Pörrön omistaja on oppilaani ja hän esiintyi hienosti edukseen esitellessään lemmikkiään ja kertoessaan suurta käärmetietouttaan. Oli sydäntä lämmittävää seurata,  kuinka erityiset poikani vaalivat hellästi käärmettä, kohtelivat kauniisti elävää olentoa ja juttelivat keskenään ilman esiintymistä, jännittämistä tai estoja. Yhdelläkään ei ollut päässän lippistä eikä huppua. Jokaisen kännykkä oli jossain piilossa paitsi sen hetken, kun Pörröä ikuistettiin. Önskad ei, kumma kyllä, ollut suosittu kuvauskohde, joten siksi otin itse yhdenkuvan muistoksi näiden kahden eläimen kohtaamisesta. 

Alkuun Pörrö liikkui ja luikerteli vain isäntänsä harteilla. Hiljalleen hän uskaltautui myös minun käsivarrelleni. Kättä pitkin liukuva käärme aiheuttaa vaistomaisesti outouden tunnetta ja jännitystä. Kuinka pitää kiinni vai pitääkö? Ei tarvitse, sillä käärmeen vartalo on ihmeellisen vahva ja sen lihakset ovat sen hallinnassa kadehdittavasti. Jokainen lihaksen liike tuntuu ja pieni lipova kieli on soma. Pörrön siirryttyä lähemmäs niskaani tunsin kihelmöintiä ja taisin naurahtaa hermostuneesti. Pörrö jatkoi matkaansa pitkin niskaa ja se piiloutui kokonaan hiusteni sekaan. Se oli viidakossa, hihkuivat pojat ympärilläni, tulivat ihan lähelle ja yrittivät kurkkia näkyykö sen päätä. Pää näkyi ja se myös tuntui. Pää ilmaantui hiusteni seasta korvani vieressä samaan aikaan kun vartalo kiertyi kaulani ympärille. Järkeni hoki äänettömästi minulle, että se on vain pieni käärme, joka ei kykene minua vahingoittamaan. Eikä se pystynytkään. Riemullinen tunne. Elävä ja liikkuva käärme kulki ympäri kaulaani, harteitani ja pyrki kohti päälakea. Pojat nauroivat ja ihailivat rohkeaa opea, joka ei kirkunut eikä inhonnut suloista luikertelijaa. 

Parasta Pörrön vierailussa oli oppilaiden into ja rentous. Usea pääsi kokemaan miltä käärme tuntuu kädellä ja iholla. Kysymyksiä sateli ja niihin vastattiin. Kukaan ei huutanut, ei rynninyt eikä tömistellyt, jottei käärme olisi pelästynyt. Kamerasta otettin salama pois ja terraarion lasia ei koputeltu. Joskus on vaikea puhua, mutta käärmeen kautta sanat kulkivat vapaasti. Välillä on vaikea olla lähellä ja koskea, mutta ei silloin kun käärme on käsissä. Ei ole aina helppoa katsoa silmiin, mutta elävä olento saa katseen kulkemaan suoraan. Vetäytyvä tuli kuorestaan. Hiljainen puhui. Alakuloinen tunsi olevansa tärkeä. Käärme sai aikaan ihmeitä, jotka kantavat taas hetken matkaa.

Tänään oli hyvä päivä ja tänään oli onnellinen päivä. Minä niin pidän työstäni ja pidän siitä, että voin tehdä sitä monin eri tavoin. Sitten minä pidän myös erityisistä pojista.