Sana sammal on kaunis, kuten on myös kyynel
Pidän sanasta sammal. Se on pehmeä ja sitä ei voisi käyttää voimasanana. Sammal tuntuu jalan alla pehmeältä ja sateen jäljiltä siitä puseruu vettä, joka kastelee. Sammal peittää metsiä ja ne näyttämään satumaisilta, taikametsiltä. Pihanurmen kasvanut sammal jakaa mielipiteitä, pois vai onko se vain viehtättävä lisä? Kuinka suhtautua hautakivessä kasvavaan sammaleeseen?
Googletin sanan sammal. Wikipedia tarjoaa tietoaan, samoin Ylen Oppimissivut sekä seurakunnat. Eniten pidin viittauksesta Aleksis Kiveen ja oravan sammalhuoneeseen. Hautakiven hoito-ohjeissa lukee, että sammal kasvaa kivessä, jonka pintaa ei ole puhdistettu ja pidetty tarttumattomana ja kiiltävänä. Lasta haudatessaan ei tule ajatelleeksi, että muistoksi hankittu kivi toden totta sammaloituu ja olipa kiven takapuolelle sammaleen seurana myös pienen pieni jäkälä.
Olenko ollut huono vanhempi ja jättänyt oleellisen teon tekemättä ja jättänyt kiven pesemättä? Kehnoa lapsen muiston huomioimista ja valtavaa välinpitämättömyyttä. Muistan miltä tuntui ensimmäisen kerran huomata orastava sammalkasvusto. Tuntui että sydämeni pysähtyisi. Lakkasin hetkeksi hengittämästä ja itku purskahti voimallisesti, en kyennyt estämään. Jouduin pyyhkimään nenäni hihaan nenäliinan puuttuessa, tietysti. Istuin nurmelle ja hengitin. Hyvä luoja sentään. Tuo pieni sammal merkitsi ajan kulumista, vuosien vierimistä ja sitä, että jokainen muisto oli hatarampi ja jokainen kosketuspinta kaukaisempi. Koskin sammalta. Hivelin sitä varoen ja ajattelin sen olevan luonnon luomaa ja paikkansa ansainnut. Kuiskuttelin tyttärelleni ja yritin kysyä neuvoa. Mitä tehdä sammaleelle? Vastauksena oli hiljaisuus, ohitse kulkevan maantien tuottamaa huminaa sekä variksen surumielinen raakkuminen.
Tänään nypin sateesta raskaita jo aikansa eläneitä kukkia. Kuolleita kukkia pois elävien tieltä. Katsoin kiveä tarkasti. On tehtävä valinta, pestä vai antaako kauniin pinnan muodostua todentaen ajan kulumista ja sitä, että elämä jatkuu tavalla tai toisella. Pohdin asiaa ja luulen vastauksen saapuvan.
Sateen jäljiltä sammal on kaunis ja pehmeä. Samoin on muistoni tyttärestäni, kaunis ja pehmeä. Lähtiessäni vein nyppimäni kasvit biojäteastiaan ja kävelin hetken pitkin rahisevia hiekkakäytäviä. Jotenkin oli helppo hengittää sateen puhdistamaa ilmaa ja hautausmaa on kaunis katsella. Sää oli hyvä ja variksen raakkuminen kuulosti kauniilta. Tyttäreni vastasi ajatuksiini jälleen hiljaisuudella, mutta se oli täynnä sanoja ja täynnä tunnetta.
