Parisuhteen alkaessa ollaan rakastumisen vaiheessa, jonka kuvitellaan tai toivotaan kestävän ikuisesti. Kumppani on juuri sitä, mitä aina haaveissan on ajatellut. Voi, kuinka aika matelee, velloo aivan turhissa aihepiireissä ja puhelin on epäkunnossa, sillä viestiin vastaaminen ei voi kestää näin pitkään. Eri mittareiden mukaan rakastumisvaihe kestää joistakin kuukausista muutamiin vuosiin. Tässä vaiheessa tehdään päätöksiä, joihin kumpikaan ei mahdollisesti ole valmis, sillä aivomyrskyn lailla vellovat hormonit tekevät tepposiaan, mutta ah, kuinka ihania tepposia. Päätetään hääpäivä tai vähintään muutetaan yhteen. 

Rakastuessani mieheeni ajattelin olevani tästä kaikesta tietoinen. Olinhan parisuhteillut, eronnut ja tehnyt niitä vääriä ratkaisuja. Olin treffaillut, selvittänyt taustoja ja olin ihailtavan ryhdikäs vaatiessani vastauksia kysymyksiin, jotka liittyivät rahankäyttöön ja uskonnolliseen vakaumukseen. Olin päättäväisesti päättänyt olla tekemättä virheitä, mokia ja erehdyksiä. Rakastuminen ei saisi minua raiteiltaan, se ei kerta kaikkiaan suistaisi aikuisen naisen järkeä ja tavoitteita. Ei, sillä naisena tiedän kaiken rakkaudesta, parisuhteista ja tunteista. Sitten minä tapasin mieheni, rakastuin, hullaannuin ja ajelehdin romantiikan luomilla aalloilla kohden auringon laskua. Kuinka pehmeästi mieheni valuikaan jokaiseen soluuni täyttäen tyhjät kohdat minussa. Hän loi olemuksellaan eheyttä, turvaa ja suloista lempeyttä. Huuma tuntui päässä ja se tuntui varpaissa keskellä päivää sekä yöllä lakanoiden välissä. 

Kaikissa suhteissa saapuu myös arki. Tarve olla itsenäinen, minä ja minun tavalla. Haihtuva rakastumisen tunne antaa sijaa ärsytykselle, realisimille toisen lähes sietämättömistä tavoista. Kuinka kummassa hän jo nyt viestittää olenhan töissä ja kuinka ihmeessä hän tahtoo jo tänään tavata? Aamukahvia juodessa joutuu väistämättä miettimään onko vastapäätä istuva ihminen todella sitä mitä sinkkuna ajattelit tehden listoja kaikista niistä puolista mitä ei ainakaan kumppanissa tule olemaan. Miten kummassa onkaan sitten ajauduttu tilanteeseen, jossa nukutaan väärällä puolella sänkyä, koska rakkauden alkuvaiheessa oli söpöä antaa hänen päättää. Itsenäistymisen vaihe vaatii tilaa, aikaa ja pohdintaa. Nyt mitataan tahtotilaa olla yhdessä tiedostaen parisuhteen haasteet. On toisenlaista katsoa kumppania silmiin, kun hänet on tiputtanut jalustalta ja asettanut hänet ihmisen kokoiseen tilaan ja asemaan. Tässä vaiheessa me päätimme mennä naimisiin. Me ”päätimme” siirtyä rakkausvaiheeseen. 

Ei pidä erehtyä luulemaan, että siirtymävaiheen jälkeen vaihdetaan silkaan tasapainoisuteen ja pysyvään onneen. Ei suinkaan sillä kumppani ei muutu takaisin rakastumisvaiheen kaltaiseen harhatilaan. Hänestä löytyy yllättäviä puolia kaiken aikaa, niinhän parisuhteen alussa toivotaan, sillä onhan salaperäisyys valloittvaa ja pitää yllä kipinää. Ehkä toivotaan, että yllätyksellisyys olisi ennalta-arvattavaa, jotta ei tarvitsisi oikeasti yllättyä, mutta näin ei elämä ja rakkauden henget ole asiaa tarkoittaneet olevan. 

Ollanko silloin perillä, kun on saavuttu rakkausvaiheeseen? Niinhän sitä toivoisi. Tässä vaiheessa on otettava käyttöön ne tiedot ja vinkit, joita lehdet ja parisuhdeohjelmat ovat meille tyrkyttäneet. Ne kaikki 5, 8 tai 12 kohtaa, jotka täyttyvät hyvässä parisuhteessa. On muutettava omaa käytöstään ja sopeutettava omia pinttyineita tapoa, sillä oikeassa ja aidossa parisuhteessa toimiva ihminen tekee niin. Helppoa, koska tietoa ja kokemusta on. Onhan suhteessa mahdollisesti selätetty suuriakin haasteita, joita luonnollisesti kohdataan kahden erilaisen ihmisen sovittaessa yhteen elämiään. Rakkaus on  kuitenkin sivutuote, joka ei kanna minnekään ilman tahtolitaa, kylmää ja aktiivista järjen käyttöä. Kaukana ovat huokailut ja silmiin katselut. 

Kuinka rakastankaan miestäni. Hän on valunut kaiken aikaa alas täydellisyyden kukkulalta. Hän istuu vierelläni ja kulkee samaan tahtiin, paitsi kun hän jää jälkeen jäädessään tutkimaan jotain pientä luonnon ihmettä. Mieheni on myös melko onnistuneesti murtanut jalustan, jolla jonkin aikaa vietin. Olen muuttunut ihmiseksi, jota hän rakastaa virheineen päivineen. Kaikkia virheitä ei tarvitse mainita ääneen, kyllä me ne tunnistamme. Me nauramme persooniemme eri puolille, lempeästi ja rakkaudella. Kuinka helpottavaa on olla ihmisen kokoinen. On riemastuttavaa nähdä toinen ilman vaaleanpunaisia laseja. Tuntuu siltä, että oppimisen tiellä ollaan yhdessä. Tuntuu siltä, että vasta nyt voi kunnolla rakastaa, kun on ensin tahtonut kapinoida, muuttaa toista- vaikkakin tahtoamattaan sekä ollut aivan varma siitä, että tästä ei ehkä tulekaan mitään. Vasta nyt olen rakkauden arvoinen ja vasta nyt osaan jo hiukan olla parisuhteessa. 

Ja onko hitonkaan väliä sillä mitä muut pohivat, mitä lehdet tuumaavat ja mitä ammattilaiset sanovat. Tunnustamme tietyt lainalaisuudet, mutta parasta on olla me meidän tavallamme.