Menen huomenna naimisiin. 

Valitsin työmatkakseni maisemareitin. Reitin varrella ovat kaikki ne värit jotka sykähdyttävät, saavat haukkomaan henkeä ihastuksesta ja jotka ovat olemassa vain meitä varten. Puhelinlankoja venyttelevät muuttolinnut, istuvat rivissä somasti ja keräävät voimia muuttomatkaan. Omenapuun oksat viistävät lähes maata ja omenilla on punaiset posket. Pihlajat kantavat marjojaan ja maamies pui viljaansa. Luonto tarjoaa siis kaikkein kauneintaan ja runsainta aikaansa. Kaikki on valmiina kerättäväksi, talteen korjattavaksi ja aurinko jaksaa edelleen lämmittää. Metsän eläimet keräävät ruokaa ja osa kasvattaa rasvakerrostaan, mutta yksikään ei ole vielä asettumassa levolla. Kaunista, runsasta ja vielä viipyvä häive kesästä. 

Uteliaille tiedoksi. En ole katunut, en epäröinyt päätöstäni ja valintaani. Olisi hassua, juuri ennen vihkimistä, tuntea suurta epäilystä. Voi kyllä minä tiedän senkin että me saatamme sairastua, muutumme ja kehitymme ja joskus käymme toistemme hermoille. Me myös kuolemme joskus, kumpi ensin, emme onneksi tiedä. Miksi heittäisin hukkaan onnen joka haluaa asumaan meille. Se tahtoo tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se kuiskaa lemmenloruja korvaan ja jos sivutan ne, niin kuiskaus vaihtuu huudoksi. Havahdun varmasti ja tajuan sen mikä on kaikkein tärkeintä. Rakkaus tietenkin. Sen voi saada vai ottamalla sen vastaan. Se jää pysyvästi luokse, jos sitä vaalii ja antaa sille sen ansaitseman arvon. Onneksi se kestää myös kiukun ja vastustuksen, joten en ota paineita mikäli tahdon kapinoida ja kiukutella. Minä rakastan. Juuri niin yksinkertaista se on.

Työmatkan aikana siirryin riemukkaaseen tunnetilaan. Vapaus viihtyi apukuskina ja ihailin maisemaa ja päivittelin onneani. Hyvä minä. Tajusin sanoa tahdon. Uskalsin uskoa, jonkun mielestä kuluneeseen juttuun kuin avioliitto ja tehdä tietoisen päätöksen, sitoumuksen. On aivan sama mitä on ollut ja mitä tulee olemaan. Tulevaisuus on meiltä salattu, siksi keskitynkin tähän hetkeen. Siemailen onnea runsain mitoin ja hengitän rakkauden täyttämää ilmaa. Hymyilen typerästi vastaantulijoille. Sisäinen hehku puskee ulos, tahtoo vapaaksi ja osallistua juhlaan. 

Sitten se tulee. Biisi, joka on me. Odotus, jännitys ja epämääräiset tunteet purkautuvat itkuna. Voi Beibe! Huomenna räjähtää. Siistiä mennä naimisiin, ottaa ilo irti juhlapäivästä. Ihmisiä, ruokaa ja juomaa. Musiikkia  jonka tarkoituksena on saada lanteet liikkeelle. Kuhisee ja kihisee. Nauru puskee esiin ja kaikki hempeily siirtynee toisiin hetkiin. On ilon juhlan aika. On naurun, huonon huumorin ja punastuttavien vitsien aika. Korkkareita ei heitetä kattoon vaan pois jaloista, jotta tanssiminen on helpompaa. Ei istuta nurkassa eikä pohdita elämän tarkoitusta. 

Ellin jälkeen Antti kertoo että peto on irti. Niin on ja me ei flipata!

Huomenna juhlimme iloa, elämää ja onnea.

Nauramme ja muutama liikutuksen kyynel on sallittu, mutta vain onnesta annettuina. 

Huomenna menen naimisiin, koska rakastan. 

https://www.youtube.com/watch?v=CyMpHXAjosA