Kuvan puu käy vuoropuhelua ympäröivän luonnon kanssa. Sen kertoma riippuu vuodenajasta, tuulesta ja sateesta. Syksyllä sen sanoma saattaa jäädä lyhyemmäksi, jos sään haltija niin tahtoo. Sanottavaa puulla silti on. En tiedä sen valmiudesta kuunnella, mutta uskon sen siihen pystyvän yhtä vakaasti kuin se paikoillaan seisoo.

Olen miettinyt paljon ihmisten välistä puhetta. Kun minä puhun sinulle, kerron elämästäni, niin haluan sinun tietävän sen, minkä sinulle kerron. Kun sinä puhut minulle, niin olen valmis kuulemaan sen, minkä haluat minulle kertoa. Uusien ihmisten kanssa puhe ja sen sisältö ovat usein pinnallisempia ja tunnustelevampia. Näin on hyvä olla, sillä kuka tietää voiko toiseen luottaa. Mistä tietää, haluaako paljastaa itsestään jotain, mikä saattaa väärässä paikassa vastaantullessa satuttaa. Vanhan ystävän kanssa puhe on erilaista ja silti vuosien jälkeenkin löytyy uusia piirteitä ja myös syviä salaisuuksia. Ihmisten kanssa saattaa ajatua ansaan, jossa mietitään liikaakin sitä, mitä voi sanoa.

Kuvitellaan, että sinä tahdot kertoa minulle jonkun elämäsi kipeän kohdan. Minä kuuntelen ja saan kiinni jostain omasta kohdasta elämääni. Mietin, että maltanko olla sen sanomatta. Rikonko jotain, jos sanon ajatukseni ääneen? Vienkö tilasi? Kuuntelen ja nyökkäilen ymmärtävästi. Sitten keskusteluun se luonteva tauko, jossa totutusti odotetaan, että minä vastaan jotain. Ensin pyrin sanomaan mielipiteeni joka pohjaa puheenvuoroosi. Sitten malttini pettää ja ilmaisen oman, ehkä vähän vastaavan, kokemukseni sinulle. Tarkkailen reaktiotasi. Joskus havaitsen, että sinä menet takaisin suojakuoreesi ja minua kaduttaa, että kerroin väärässä kohdassa oman ajatukseni. Joskus keskustelumme lähtee lentoon ja ajatukset sinkoilevat edestakaisin saaden voimaa toisen kokemasta. Näin käy helpoiten silloin, kun jaettava asia on ikään kuin tasavertainen. Mutta miten käy silloin, kun minun kertomani onkin raskaampi ja vaikeampi kuin sinun?

Usein käy niin, että sinä vaikenet. Saattaa käydä niin, että kertomani sulkee sanasi sinun sisääsi. Näen sen ja usein sinä saatat myös sanoa, että jäit sanattomaksi. Ja taas minua kaduttaa. Miksi sysäsin sinun tietoosi asian, joka on raskas ja saa sinut vaikenemaan? Miksi katsoin oikeudekseni tuottaa suurta tunnetta, joka vaientaa sinut? Seuraavaksi sinä alat helposti vähättelemään sinun kokemaasi, vertaat sitä minun kertomaani. Pyydät anteeksi ja alat keventämään tilannetta ja sanot, että mikään sinun kokemastasi ei ole millään tavalla verrattavissa minun kokemuksiin. Keskustelu saa hieman kiusallisen sävyn ja molemmat miettivät ulospääsyä tilanteesta. Sinä pyrit reippauteen ja minä alan keventämään kertomaani ja todistelen, että kaikki on todella hyvin. Tämä keskusteluasetelma voidaan kääntää myös toisin päin ja minä vaikenen vaikeana ja sinä koet kertoneesi jotain, minkä arvelet minulle olevan liian vaikeaa.

Ajattelen, että on harmillista tapa, jolla vaiennamme toisiamme. Se, jolla on isoja kokemuksia ei tohdi niistä puhua, koska ei tiedä kestääkö toinen sen kuulla. Se, jonka kertoma olisi keveämpää lajia, ei tohdi siitä puhua, koska kokee sen olevan vähemmän arvoista eikä millään tavalla verrattavissa toisen kokemaan. Lopputuloksena on, että molemmat vaientavat itsensä ja sen myötä myös toisen. Arvokas keskustelu, joka hyödyttäisi molempia, jää käymättä ja puhe jää kepeäksi. Kepeässä puheessa ei ole mitään vikaa ja sillekin on sijansa. Jos kuitenkin on ajatuksena mahdollinen ystävyys, parisuhde tai tiiviimpi ihmissuhde, niin se ei voi loputtomasti pohjautua vain kepeyteen.

Huomattavaa on myös se, että keskusteluaiheen ei tarvitse aina olla raskas eikä täynnä elämän varjopuolia tai synkkiä sävyjä. On mahdollista, että elämän onnelliset tapahtumat, ilon ja rakkauden tunteet jäävät myös vaikenemisen taakse. Saattaa olla, että sinä ajattelet minun olevan keskellä surullista vaihetta elämääni, ja sinä haluat olla aiheuttamatta pahaa mieltä ilmaisemalla onnesi. Minä saatan suojata sinua ilolta, koska tiedän sinun matkavaan keskellä masennusta tai ahdistuksen polkuja. Ja jälleen jää arvokas keskustelu pois, koska molemmat haluavat suojata toista.

Halu ottaa toisen tunteet huomioon sulkee joskus keskustelua. Ajatus, että oma kokemus ei ole verrattavissa toisen kokemukseen sulkee keskustelua. Jokaisen kokemukset ovat yhtä arvokkaita tulla kuulluiksi. Vertaaminen sulkee molempien suut ja sisälle jää sellaista, jonka pitäisi päästä ulos. Ja ulos päästeessään se vie parhaimmillan molempia eteenpäin suoden tilaa ilolle ja naurulle. Ja se iloinen asia kerrottuna surevalle, tuo toivoa ja näköalaa tulevaisuuteen. Hienotunteisuus ajaakin meitä erillemme.

Emme ole vastuussa toisen elämästä, emme tunteista, emmekä myöskään siitä kestääkö toinen minun tarinaani. Jos minä en ymmärrä sinun kokemaasi, niin saan mahdollisuuden yrittää ymmärtää. Jos sinä aiheutat minussa monia tunteita tarinallasi, niin se rikastuttaa minun ajatteluani.

En tahdo vaientaa itseäni suojatakseni sinua. En myöskään tahdo tulla suojatuksi, sillä tahdon sinun kertovan sen, mikä on sinulle nyt tärkeää. Ei verrata, vaan kuunellaan ja myötäeletään, annetaan puheen virrata suojaamattomana ja sallittuna.