Tyttöjen päivä

En onneksi kuulu niihin tyttöihin, jotka lapsena pakotetaan avioliittoon.

En ole joutunut pakenemaan sotaa enkä elinolosuhteita, jotka ovat elämiselle mahdottomat.

En ole vaiennettu sukupuoleni vuoksi.

Minulta ei ole evätty koulutusta.

Listaa voisi jatkaa. Minun mielikuvitukseni ei riitä kaikkiin niihin kohtaloihin, joihin monen tytön elämä on joutunut taipumaan. Minun suojattu mieleni ei taivu raakuuksiin, joiden kohteeksi on joutunut liikaa tyttöjä.

Nähdessäni pienen tytön, joka nostaa leukaansa uhmakkaasti sanoen napakasti mielipiteensä, minä hymyilen.

Nähdessäni pienen tytön, jonka otsatukka on leikattu vinoon, hymyilen.

Nähdessäni pienen tytön, joka tarttuu vanhemman käteen luottavaisesti turvaa hakien, hymyilen jälleen.

Tyttöjen ei tarvitse tykätä nukeista, mekoista eikä juhlia varten kiharretuista hiuksista.

Tyttöjen ei tarvitse olla kilttejä, sieviä ja tottelevaisia.

Tyttöjen ei tarvitse oppia leipomaan, virkkaamaan eikä harjaamaan maton hapsuja suoraan.

Tyttöjen ei tarvitse istua aloillaan hiljaa.

Tyttöjen ei tarvitse pitää mielipidettään itsellään ajatellen sen olevan vääränlainen.

Tyttöjen ei pitäisi miettiä kelpaavatko he omana itsenään.

Tyttöjen ei pitäisi joutua tarkastelemaan itseään peilistä miettien onko ulkonäkö sopiva ja toivotunlainen.

Ja kuten aina, niin tämäkin lista on sisällöltään köyhä kattaen vain hippusen tyttöjen maailmasta. Jos kirjoittaisi listaa tyttöjen maailmasta tehden sen siten, että jokainen löytäisi tuntemansa tytön, niin kukaan ei ehtisi elinaikanaan sitä listaa loppuun asti lukemaan. Niin moninainen on tyttöjen kirjo.

Rakkautta jokainen pieni tyttö tarvitsee.

Hyväksyntää

Kuulluksi tulemista

Nähdyksi tulemista

Asuinpaikan, mieluiten kodin

Ruokaa

Vettä

Turvaa

Lääkettä

Vaatteita

Hoivaa

Hellyyttä

Mahdollisuuksia

Koulutusta

Kehorauhaa

Näköalaa

Toivoa

Tietoa

Leikkiä

Mielikuvitusta

Ja taas lista voisi jatkua lähes loputtomiin.

Pienet tytöt tarvitsevat ihmisiä ympärilleen, jotta voivat kasvaa aikuisiksi, jotka kannattelevat vuorollaan toisia. Kun pienet tytöt saavat sen mitä tarvitsevat, niin he parantavat maailmaa monilla tavoin. Sinä voit olla jonkun pienen tytön tuki. Sinä voit olla esimerkki, että kannattaa kasvaa aikuiseksi. Voit näyttää suuntaa osoittaen, että empatialla ja tahdolla saa paljon aikaiseksi.

Pienet tytöt ovat ihan mahtavia. <3

 

 

 

 

 

 

 

Puheenaiheet Lapset Tasa-arvo Uutiset ja yhteiskunta

Kiitos Lea

Tänään on 21 vuotta Christinan kuolemasta. Melko pitkä aika sanoisin.

Muistan sinut Lea, kun istuit 21 vuotta sitten viereeni puisten kuormalavojen päälle. Istuin siinä kännykkä kädessä ja tungin taskuuni turhaksi jäänyttä sideharsoa. Sinä istuit viereeni, kun minä rukoilin Jumalaa säästämään lapseni hengen. Sinä istuit siinä samalla, kun poliisi yritti saada tarvittavia tietoja tapaturmasta. Siinä sinä istuit, onneksi. En muista puhuimmeko mitään, mutta muistan silti kehosi lämmön siinä vieressäni. Voi olla, että ehkä seisoimmekin, mutta silti sinä olit vieressäni, kun kukaan muu ei uskaltanut minua lähestyä.

En muista mitenkään kaikkea Christinan kuoleman jälkeisistä päivistä, mutta muistan sinun länsäolosi. Varmasti usea asia menee päässäni sekaisin, mutta sinun välittämisesi oli totta. En muista mistä puhuimme, mutta muistan äänesi.

Muistan sateisen illan, jolloin kävit hakemassa minut kävelylle. Me vain käveltiin illan hämärässä ja satoi. En muista sanaakaan keskusteluista, mutta muistan kun kuljimme kohden kirkonmäkeä. Olen tavattoman kiitollinen tuosta kävelystä. Minun ei tarvinnut tehdä päätöksiä, ei olla mitään, minun piti vain kävellä. Jos oikein muistan, niin toit myös ruokaa. Jos oikein muistan, niin keräsitte naapureiden kanssa meille rahaa. Jos oikein muistan, niin puhuitte tapaturmasta muiden kanssa hienotunteisesti, ja säästitte minut asian käsittelyltä. Taisit tuoda myös kukkia.

Hautajaisten jälkeen sinä ja muutama naapuri järjestitte pihalla kahvittelun. Te keititte kahvia ja te leivoitte. Kahvitilaisuudessa olivat läsnä naapurusto, lapset jotka olivat paikalla tapaturman tapahtuessa ja paikalla oli myös Timo Seppänen, haudankaivaja, joka omaa hyväntahtoisuuttaan tuli kertomaan järkyttyneille lapsille, mitä heidän ystävälleen tapahtui kuoleman jälkeen. En muista ketä oli paikalla enkä muista sanoneeni yhtäkään sanaa, mutta tunsin paljon.

Voi Lea. Apusi ei jäänyt muutamiin päiviin eikä muutamiin viikkoihin. Muistan monet kerrat päässeeni elossa olevien lasteni kanssa mökille. Sinä leikitit lapsiani, kun minä en jaksanut. Sinä annot yksinkertaisia askareita tehtäväksi, jotta pysyin kiinni jossain helpossa. Sinun kanssasi keitimme kotitalon pihalla kahvia, pannukahvia. Olimme ihan kuin kaikki olisi kuten ennen. Se piti minut kiinni elämän jatkuvuudessa ja sellaisessa toiminnassa, joka oli tuttua ennen lapseni kuolemaa.

Puhuimme vuosien aikana paljon. Olit monella tavalla minun suurin tukeni muissakin vaikeissa elämäntilanteissa. Olen ajatellut sinua paljon ja olen ymmärtänyt, että olit tukeni siten kuten oman perheen olisi pitänyt olla. Sinä olit perheeni, joka kannatteli minut eteenpäin.

Voi Lea. Kirjoittaessani tätä itken. Itken kiitollisuudesta. Itken tunteesta, jota lähimmäisenrakkaus parhaimmillaan saa aikaan. Tunnen ikävää. Tunnen ihan valtavaa kiitollisuutta, sillä sinun tekosi, sanasi ja varmasti usein sanomatta jättäminen ovat olleet suurta rakkautta sekä viisautta. En tiedä missä olisin ilman sinun suunnatonta vaikutusta elämääni.

Pyydän anteeksi, että en ole aiemmin kirjoittanut ajatuksiani näin auki. Olisit ansainnut kiitoksen jo aiemmin. Tahdon sinun tietävän, että en ole koskaan unohtanut sinua enkä sinun läsnäoloasi ja apuasi. Muistan sinut.

Ajattelen, että me kohtaamme ehkä vielä ja halaamme lämpimästi. Tiedän sinun tietävän, mitä olen käynyt lävitse.

Kiitos Lea. Kiitos, että olet ollut juuri sellainen, jota jokainen tarvitsee elämänsä synkimmällä hetkellä ja sen jälkeisenä aikana.

Kiitos rakas Lea <3

Suhteet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään Syvällistä