Mitä mahtaa miettiä ihminen, joka ei tunne minua ja lukee blogiani? Jos minut tuntee vain työminänä tai juttelen tulevan anoppini kanssa, niin näkee minusta vain osan, sen hillitymmän ja diplomaattisesti toimivan. Mikäli tapasit minut nuorena tai lapsena, niin voin kertoa, että en ole enää se joksi minut muistelet. Luettuasi face-päivityksiäni, muodostat ehkä käsityksen joka joko vastaa todellisuutta tai sitten ei ole sinne päinkään. En tahdo, että minua asetetaan mihinkään lokeroon sen mittarin  mukaan, joka vastapuolella on käytössään. Minä, niin kuin kaikki muutkin, ovat kokonaisuuksia, joiden kaikki puolet eivät näy kaikille. Osin tämä on hyväkin juttu, varsinkin kun ajatellaan uuden parisuhteen alkua tai ensitapaamista työpaikan kahvihuoneessa. 

Ulkoisesti minusta ei saa juuri mitään irti. Tavis keski-ikäinen nainen. En provosoi varmastikaan ketään vihreässä takissani ja silmälaseissani. Siitä huolimatta en tahtoisi, että minut sivutetaan ja lokeroidaan hiljaisten ja tavallisten joukkoon, johon ei tarvitse kiinnittä huomiota toista kertaa. 

Mitä minä sitten tahdon? En tiedä itsekään kunhan jutustelen. Kerronpa väläyksiä viimeisestä viikostani sen kummemin suodattamatta ja ihan sekalaisessa järjestyksessä, sillä olenhan kaikessa järjestelemällisyydessäni välillä täysin tuuliajoilla ja sekaisin.

Nauran melkein kaikelle. Pieru, naurattaa, varsinkin jos se ei ole oma. Pidättelen julkisilla paikoilla sekä pierua, että sille nauramista. kuluneella viikolla olen nauranut äitini kanssa pellolla olevalle paskakasalle. Olen sitä seuraanut työmatkoillani ja se sentään jaksaa höyrytä. Viikkojakin kuulemma, näin minulle kerrottiin. Olen haaveillut ottavani siitä kuvan, mutta paikka on haasteellinen, on risteyskohdassa. Vauhdissa en usko onnistuvani ja vastaan tuleva poliisi ei välttämättä pidä minun omasta kevätseurannastani ja kyseenalaistaa sen kuvaamisen ajon aikana. 

Joskus minua ällöttää söpöily ja kaikki ihanat tuumaukset auringon paisteesta ja siitä, että kaikki jaksavat huomauttaa hyvästä ulkoilukelistä. Se suorastaan hatuttaa aika ajoin, paitsi tietysti silloin, kun itse hehkutan luonnon heräämisen kauneudesta. Silloin kun hatuttaa, vedän peiton korville enkä hitokseenkaan tahdo lähteä ulos. Katupöly on haitallista. Pääsiäisen seutu oli hehkutusta tulvillaan ja koska omaan melkoisen juhlapyhäallergian, niin jouduin puhisemaan useammankin kerran. Piilotin kuitenkin bonuspojille pääsisäimunia ja hymyilin, kun he niitä ilokseen löysivät. Ne mitä en jemmanut heitä varten, söin itse ja niitä oli paljon. 

Otin uusperhekohtauksen, Sellaisen keskivaikean, joka purskahtaa ihan varoittamatta. Kohtaus on ohimenevä ja siitä ei  jää haavoja, jotka eivät millään suostu umpeutumaan. Keskivaikean kohtauksen seurauksena oli lapsetuskohtaus, jonka vuoksi kiukuttelin, pistin kädet puuskaan ja poljin jalkaa. Sanat olivat jotakuinkin seuraavia: niin kerta, siksi koska. mullakin on paha mieli, ihan sama. ei kiinnosta ja kohta mä lähden. No niin lähdinkin ja uhmapäissäni otin tietokoneenkin mukaan, onhan se hitto soikoon minun. Lähtiessä jo itketti ja kadutti. Jatkoin tunteesta huolimatta matkaa ja ylläri pylläri suuntana oli ädin sohva. Kohtausten hellittäessä ja kotiin palattuani oli odottamassa hyvät ja avartavat keskustelut. Lähtiessä jo tiesin, että palaan takaisin ja kotini on minulle ainoa oikea paikka. Tiesin senkin. että mikäli en olisi poistunut olisi lapsetus vaihtunut piruiluun ja sitä ei kukaan olisi ansainnut. Bonuslapset ovat ihaneja, mutta joskus näemmä piiputtaa kärsivällisemmälläkin naisella. 

Olen lukenut tenttiin ja lukenut tenttiin. Tein tentin ja sen jälkeen nukahdin kuolapäikkäreille sohvalle. 

Olen kokenut piinaavia kipuja naisvaivojen vuoksi ja olen kironnut sukupuolemme. 

Olen rajannut yhden läheisen sen vuoksi, että hän liittyi äärimmäiseen joukkoon. 

Kiroilen välillä kuin rantarosvo ja ajattelen kaksimielisesti. Ajattelen niin usein, mutta en kehtaa kaikkea ääneen tuottaa. Teen päässäni sanamuunnoksia ja niiden lisäksi päässäni on sijoitettuna jukeboxi. Se tuottaa kohtia lauluista, mutta yhtään se ei soita alusta loppuun. 

Olen tehnyt hitoksen töitä, isolla sydämellä ja tunteella.

Olen tajunnut, että mies jonka kanssa asun, on todella rakas ja minulle se oikea.

Haaveilen päiväkänneistä.

Olen ajatellut syvällisiä ja kun kirjoitan syvällisyys ja eri sanat saavat vallan. Kun juttelen kaverin kanssa, niin puhun täysin joutavia, käytän muotoja sä ja mä ja tiedäksä. Kirjoittaesssa nuo sanat tahtovat jäädä sivuun.

Yritin varata kosmetologin. Jännitti, koska olen sen suhteen neitsyt. Menetin tämän melkeinvarauskäynnin myötä seuraavan neitsyyteni. sillä jouduin ensimmäistä kertaa erityislääkärin pakeille. Tuloksen ruusufinni, kassillinen lääkkeitä ja loppuelämän krooninen vaiva. Palaan joku päivä sinne kosmetologille, jotta se neitsyys viedään kunnolla. Kiitos heille lääkäriin passituksesta.

Olen haaveillut häistä ja tyttöpuhellut aiheesta muutaman kanssa,

Olen ollut väsynyt ja ärtyisä, mutta useimmiten valoisa ja positiivinen.

Ärsyttänyt on uutisointi ja sorruin katsomaan Suomen poikamiestä.

Olen itkenyt ikävää ja tuskastellut ihmisten siirappisuutta. 

Olen suihkuttanut lemmikkikotilon terraariota, jotta sinne istuttamani rairuoho jaksaisi kasvaa. 

En tiedä mitä teen työksen kesän jälkeen ja toisaalta se ei kiinnosta hittojakaan.

Lista on loputon…..Tässä hajatelmia yhdeltä viikolta. 

Haluan laittaa sukkahousut jalkaan ja hameen päälle, mutta sittenkin farkut olisi ihanat

Olen orastava feministi, mutta ajattelen välillä kuin sovinisti…ei vaiskaan.

En tahdo lokeroon, koska en mahdu yhteen. En mahdu kahteenkaan ja tahdon että leikkikenttänäni on koko universumi, josta saan kirjoittaa runollisesti tai sitteen ihan vaan jaaritella. 

Lokeroon en mene ja nyt tarvitsen punaviiniä.