Rakkaudesta

kukat.jpg

Väestöliitolla on rakkauskoulu miehille. Toivon, että joku sen löytää ja apunsa sieltä saa. Meille naisillekin sellainen olisi ehkä suotavaa enemmin kuin se, että luemme nettikeskusteluita ja uskomme niihin aukottomasti, ilman omaa ajatusta. Asiantuntijoiden lausunnot ovat jostain syystä epäuskottavampia kuin kanssasisarten purkaukset.

On kummallista, että olemme tehneet rakkaudesta niin vaikeaa, että sitä on meille opastettava televisossa ja eri verkkokursseilla. Lehdet pullistelevat artikkeleita, ohjeita ja vertaiskokemuksia. Kuinka voi olla niin vaikeaa rakastaa?

Vertaistuki on toki paikallaan, kunhan sen ei anneta vaikuttaa niin, että teen juuri niin kuin minulle kerrotaan. Olemmehan ihmisinä ainutlaatuisia ja se mikä toimii minulle ei välttämättä toimi sinulle. Minun antama neuvo saattaa ajaa teidän parisuhteen hulluden partaalle, joten en saattaisi sitä kontolleni ottaa. Tämän huomioon ottaen vertaistuki toimii oletettavasti parhaiten siten, että kuulija kuuntelee, pohtii ja toimii sitten omassa tilanteessaan kuten itse kokee parhaaksensa.

Jos tarkkaan mietin, niin on kyseessä sitten mikä tahansa suhde jossa on rakkautta, niin se perustuu kahden ihmisen väleihin. Ihmissuhteissa yleensä puhutaan, kuunnellaan ja jaetaan. Siinä välitetään, autetaan ja välillä ollaan autettavana. Huomioidaan ja kun ei jakseta, niin kiukutellaan ja ollaan hetki hiljaa ja ehkä vähän noloillaan. Sitten taas rakastetaan ja välitetään. Miksi me tarvitsemme tähän jatkuvasti neuvoja asiantuntijoilta? Kuinka kummassa ihmiskunta on säilynyt aikoinaan ilman opaskirjallisuutta?

Ehkä aikoinaan rakkaus ymmärrettiin myös käytännöntekoina. Huolehtiminen ja hoiva olivat osoitus suuresta rakkaudesta. Ruoka, suurta rakkautta. Lämpö, mitä huomaavaisinta välittämistä. Sairaan otsan viilentäminen, rakkautta. Puolison puolesta tehdyt arkiaskareet, rakkautta. Oli itsestään selvää, että omat lapset, läheiset ja puoliso olivat kaikkein tärkeimpiä, kaikkein rakkaimpia.

Ei tarvittu rakkauden lauseita ja runoja jatkuvasti todistamaan sanan voimalla suuria tunteita. Ei tarvinnut erikseen mainita, että minun rakas lapseni ja minun erittäin rakas puolisoni. Kaikki tiesivät, että läheinen on rakas ilman erillistä etuliitettä. Olemmeko nykyään niin epävarmoja, että meidän tulee mainita rakkaistamme puhuttaessa etuliitteenä sana rakas, erittäin rakas tai kaikkein rakkain? Tätä mietin siinä tilanteissa, kun rakkauden julistaminen tehdään julkisesti esim. facebookissa tai esitellessämme ystävän uudelle tuttavalle. Kaikki ystäväni ovat minulle rakkaita vai onko sinulla ystävää jota et rakastaisi. Kahden kesken hän saa kuulla olevansa rakas, mutta uusissa tilanteissa minun ei tarvitse liittää esittelyyn etuliitettä rakas. Voi olla, että olen tämän asian kanssa yksin ja hankalasti ajatteleva. En vain tahdo ymmärtää miksi pitää tuntemattomille mainita erikseen, että rakastaa lastaan. Hellittelysanat ovat asia erikseen. Niitä minäkin, jopa, viljelen ja se saa sydämen värähtämään, kun kuulet sanan rakas hiljaa kuiskattuna suoraan korvaasi. Kulta, muru, rakas ja kaikkein suloisinta on, jos kummppanilla on ihan oma hellittelynimi, juuri sinulle. Sanat rakastan sinua, tulee ilmaista läheisille aina silloin kuin siltä tuntuu ja toivottavasti tuntuu usein.

Yhtä kaikki. Tuntuu, että ihmisinä olemme kaukana perusasioista. Ehkä siksi meitä tulee opastaa rakkauden tiellä. Ehkä todella tarvitsemme neuvon siitä kuinka ja missä suhteen vaiheessa on sopivaa sanoa -Minä rakastan sinua. Ehkä tarvitsemme apua siihen, että käsitämme mitä rakkaus tarkoittaa. Niin, mitä se tarkoittaa? Jatkuvaa onnea? Jatkuvaa todistelua sanoin ja teoin? Jatkuvaa tietoisuutta rakkaudesta ja jatkuvaa mainintaa siitä julkisesti, käyttäen etuliitteitä, jotta kaikki varmasti ymmärtävät, että tässä nyt rakastetaan niin maan perhanasti.

Käyn omaa rakkauskouluani mieheni kanssa, joka on erittäin rakas, ihan vaan mainitakseni. Häneltä sain kuvassa näkyvät kukat naistenpäivänä ja kuvassa on tämän aamuinen jatkojalostus. Romanttista. Rakkautta. Ja niin kuin huomaatte, jaan sen täällä teille kaikille. Ehkä vain siksi, että todistan, että kyllä täällä rakastetaan. 😉

Rakkautta kaikille <3

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ajattelin tänään

Matkalla tasa-arvoon itsen kautta.

MinnaCanth.jpg

 

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. Näin ajatteli aikoinaan Minna Canth nainen, johon olisi ollut hieno tutustua. Ajatellessa hänen elämäänsä, on sanottava, että me nykyajan naiset olemme aika ajoin turhan narisijoita. Arvokasta on ajatus siitä, että naisen on itse oma tiensä raivattava, eikä odottaa, että se ulkopuolelta hänelle annettaisiin. On uskallettava luottaa omaan päähän, luotava oma elämä ja tavoitelta unelmiaan. Suurin harha on se, että tätä kaikkea tehdään vain itselle, odottaen, että näin elämäni järjestyy ja minua arvostetaan. Pohdin itse niin, että huomioitaessa pienemmät ja vähäväkisemmät saamme enemmän tasa-arvoa edistetyksi. Se on meidän moraalinen velvollisuus. Ei pidä odottaa valmista vaan on tehtävä itse uutta. 
 

 Suuri este edistymiselle on kulkea tietämättömyyden kahleissa. On siis vapauduttava ja uskallettava ottaa asioista selvää. Tieto lisää tuskaa, joten siksi arvatenkin, usea jättää polun raivaamisen muille. Ehkä miettien, että oma elämä on riittävän hyvä ja mitä se oikeastaan minulle kuuluu, jos en vaivaudu ajamaan muidenkin etua. Onhan minulla asiat ihan ok.  Kukin voimavarojensa mukaan. Heikkona nojaten olkapäähän ja kulkea mukana, mutta vahvistuttuaan, kulkea eturintamassa tukien itseä heikompaa. Kuljettava on kuitenkin. Maailma ei ole vielä valmis. Minä en ole vielä valmis.   
Meille on raivattu auki tietä, jota meidän on helppo kulkea. Saamme toteuttaa itseämme kenekään sitä rajoittamatta, vaikka osan asenteet tätä vielä vastustaakin. Hiiteen ahdasmielisyys, Eteen päin, sanoi mummo lumessa. Uskon, että me itse olemme itsemme suurimmat rajoittajat ja epäilijät. Uskon, että tajutessamme oman vastuun edistymisestä, avautuu sen myötä uusi ajatusmaailma, Koko maailmaa emme voi pelastaa, mutta ehkä voimme auttaa naapurin rouvaa tai ystävän pikku tytärtä. Ei huutamalla ja möykkäämällä. Ei raivoten ja toisten ajatusmaailmaa väheksyen ja sitä vääräksi tuomiten.    Rauhaa ja rakkautta. Itsetuntoa ja vaivaa itsensä kehittämiseen. Ajatuksia muuhunkin, kuin vain omaan. Hyväksyntää erilaisuuteen. Ponnistelua paremman vuoksi.   

Ja kun ei jaksa, niin olla vaan ja arvostaa sitä mitä on jo saavuttanut. Olla lempeä itselle ja antaa lupaa nauttia oikeuksista. Ehkä kuitenkin antaa äänensä hyvän asian puolesta sellaiselle ihmiselle, joka ajaa asiaa heikompien puolesta.

  Arvostan Minna Canthia ja sitä mitä hän on saanut aikaan aikana, jona taival oli haasteellisempi taivaltaa. 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta