Tekstiviestissä lukee: ….toipumassa rankasta syöpäleikkauksesta…..

Selvisi miksi puheluihini ei ole vastattu. En ole epäillytkään, että ystävyydessämme olisi jotain vialla, joten olen antanut ajan kulua ja odottanut vastausta, viestiä tai puhelua. Viestin sisältö vain oli surullisempi kuin odotin, vaikka salaa sen kaltaista pelkäsin. Luin viestin työpaikalla kesken armottoman aivomyrskyn ja tuloksena tyhjä katse eteenpäin ja esiin puskevat kyyneleet. Tuntuu pahalta. Ymmärrys, että ystävän voi menettää noin vaan, ihan tavallisena päivänä, sellaisena jona itse kiroat aamun ruuhkaliikennettä ja sukkahousuissa ilmenevää reikää. Ymmärrys saavuttaa ja jään pohtimaan ikää ja sitä todellisuutta, että vastaava viesti on joku päivä sisällöltään vielä surullisempi. 

Ystäväni on elossa, toipumassa ja hoidossa. Lähetän hänelle sydämen ja viestin, että puhutaan kun hän jaksaa. Toivon totisesti, että tuo odottamani keskustelu tapahtuu, eikä jää vain haaveksi ja puheeksi. Toisaalta en voi oman ahditukseni vuoksi vaatia ystävääni puhumaan, jotta minun oloni helpottuisi. Olen siis läsnä ajatuksissa ja toivon hänen sen tuntevan ja tietävän. 

Kaksi muuta ystävääni kamppailevat kaiken arjen keskellä kroonisten, vaikeiden ja vakavienkin sairauksien kanssa. Puhun puhelimessa, kuuntelen jaan elämääni. Olen läsnä edes tuon puhelun ajan. Käyn myös kahvilla. Puhumme niitä näitä, jauhamme ihan höpöhöpöä ja välillä vaihdamme vakavmpiin aiheisiin. Ystävyys on kantanut muutaman vuosikymmenen, joten ei tarvitse kruusailla eikä varoa sanomisiaan. Uskallan sii valittaa flunssaani tai hehkuttaa salilla käymisestäni. Nämä kaksi eivät siihen enää pysty ja näyttää siltä, etteivät koskaan pystykään. 

Iän myötä askel lyhenee itse kullakin ja kehosta tulee entistä tietoisemmaksi. Meistä jokainen tietää, että kehosta tulisi pitää huolta. Pitäisi syödä tervellisesti, nukkua, juoda vettä ja liikkua. Lääkäri jankuttaa, lehdet pullistelevat ohjeita, naapurin rouva jakaa auliisti omat opastuksensa ja viimeistään äiti kertoo kuinka tulisi toimia. Helppoa. Ja kun noudatat kaikkia ohjeita pilkulleen itseäsi piiskaten ja armottomasti syyllistäen, olet terve, kunnes kuolet vanhana onnellisena ja täysin terveenä. Jep. Tasan eivät mene nallekarkit tässä terveyden jaossa. 

Lehdet, naiset, oppaat ja kaiken maailman aforismist hokevat: Elä hetkessä, muista rakkaitasi, ole läsnä nyt, koska huomenna voi olla myöhäistä ja jos haluat olla hyvä ihminen, niin älä hitossa keskity vain itseesi. Toisaalta hokevat samaiset ohjeet, että muista itsesi ja rakasta ensin itseäsi, jotta voit rakastaa muita. Muista sanoa, että rakastat, mutta muista ilmaista myös se, että olet vihainen. Muista aina, että kuolema korjaa joka tapauksessa, joten elä henkesi edestä. 

Entäpä, jos tekee kaiken ohjeiden mukaan ja elää henkensä edestä, niin onko lopputulos taasen onnellinen kuolema, täysin itseensä ja muihin tyytyväisenä ihmisenä?

Jos olisi vain ihminen ja unohtaisi välillä olla kunnollinen. Unohtaisi soittaa ystävälle, joka puhelua odottaa, mutta kun muistat tai ehdit soittaa, niin olet satasella silloin läsnä. Yritän olla hyvä ystävä. Pidän yhteyttä, mutta olen ihan tavallinen erehtyväinen, joten en soita aina silloin, kuin mielessä käy. Olenko siis itsekäs ja huono ihminen? En tunnusta. Rakastan kaikkia kolmea edellä mainittua ystävääni ja jos he tarvitsevat niin olen olemassa. Olen olemassa myös silloin, kun en näy enkä kuulu. Olen silloin olemassa itselleni ja jollekin muulle.  Syön suklaata, olen liikkumatta ja uhmaan tietoisesti terveellisiä elämäntapoja. Tulisiko minun näin tehdä, koska saatan kuolla huomenna tai siksi, että ystäväni on sairastunut? Saako näin ajatella?

Voi hyvän tähden. Voi kuinka voisinkaan ilmaista suruni ystävieni puolesta. Kunpa voisin, jollain ihmeen taikasauvalla taikoa terveyttä, loputtomasti, koska se mahdollistaa asioita, joita lehdissä hoetaan. Kunpa saisin arjen keskellä lähtemään ajatuksen ilmojen halki, aina silloin kun tuo ystävä käy mielessä. En ole taikuri, en ole ihmeiden tekijä. Olen nainen, joka tajuaa, että ystävät ovat menetettävissä ja sen myötä kohtaa myös oman kuolevaisuuden. Olen hieman surullinen ja tämän purkauksen jälkeen taas hieman hiljainen.