Mantelia oli jäänyt hampaiden väliin. Tonttu katkaisti sopivan oksan, veisteli sen kärjen sopivan teräväksi ja varovaisesti kaiveli mantelin murut pois. Tämän jälkeen tonttu venytteli ja vanutteli lyhyttä varttaan. Lapikkaat olivat jo kärjistään kuluneet samoin nutun helma. Jos tarkkaan katsoi, niin saattoi havaita muutmia hätäisesti harsittuja paikkoja kyynärpäissä ja yhden housujen takamuksissa. Tonttu ei vaatetuksensa tilasta juuri piitannut, suoristipa nuttunsa kuten parhaiten taisi ja pipalakin asetteli jota kuinkin suoraan. Parran suki viisipiikkisellään ja samalla kaiveli suurimmat liat pois kynsien alta. Oli tämä Tonttu ehkä ulkomuodoltaan rääsyinen, epämiellytäväkin, jos katsoi postikorttien somia punanuttuisia ja punaposkisia tonttuja. Korvatunturin edustusosastolla näkyi kiiltäväpartaisia ja – lettisiä tonttuja, joiden kielitaito ylsi useisiin, eksoottisiinkin kieliin. Mutta tämä tarinamme Tonttu ei ollutkaan pr-väkeä. Ei ollut. Olipa puurtaja pimeillä kujilla ja yksinäisten asuinsijoilla. Tämän Tontun katseesta saattoi nähdä ymmärrystä, välitämistä ja aitoa joulunhenkeä, jos Tonttu vain vielä jaksaisi uskoa siihen.

Vielä hetken tahdon levätä, ajatteli Tonttu. Venyttely ei aivan vielä vakuuttanut pientä kehoa olemaan valmiina toimintaan. Tonttu tarkasti, oliko glögi-mukin pohjalle jäänyt vielä tippasta, olipa hyvinkin ja sen Tonttu hyvillä mielin ryysti. Pullean perunanenän päälle tippui kuusen oksalta pisara. Ei ollut alas tippuva sade ollut aikoihin lumen muodossa. Entisaikaan olisi Tonttu lähtenyt reissuun ja tuonut tullessaan lumen, mutta enää se ei jaksanut. Eipä juuri välittänytkään, olivathan ajat surkeat ja saivat iloisemmankin tontun asettumaan maltillisempaam mielialaan. Takamuksessa sijaitseva, kehnosti harsittu paikka, falskasi vettä iholle asti. Oli siis vihdoin noustava ylös ja aloitettava matka, joulumatka.

Tällä matkalla ei tarvinnut tarkistella tavanomaisia lahjalistoja, ei joutavanpäiväisiä ulkomaalaisesti kirjoitettuja Eu de le-toilet asioita. Tällä matkalla Tonttu olisi toivonut olevansa Jumalan kaltainen, siis jos Hän olisi olemassa tai ainakin maailman rikkaimpiin kuuluva ja näillä valtuuksilla ja varannoilla olisi Tonttu muuttanut maailmaa. Vaan mitäpä voi pieni rähjäinen Tonttu maailman kurjuuksille. Saattaapa vain tarkistaa tilan ja Pukille informoida kurjuuden pysyneen ennallaan. Pukki oli jo muutama vuosi aiemmin ehdottanut Tontulle piirin vaihtoa. Viisas Pukki oli havainnut Tontun katseen hiipumisen ja hartoiden valahtamisen. Tonttujen työnohjauksessa asiasta oli myös puhuttu ja ymmärryksen ilmapiiri oli käsin kosketeltava. Mutta katsopas vain. Siinä kohdassa, kun kaikilta kysyttiin, ei löytynyt yhden yhtää vapaaehtoista, joka Tontun piirin olisi itselleen ottanut. Ei edes se vasta-alkaja, joka ensikauttaan työtään teki. Ei suinkaan. Myös hänen katseensa kiersi tuvan seiniä ja kengänkärjissä tuntui olevan sitkeästi kiinni tarttunutta likaa. Niin Tonttu jatkoi piiriään ja Pukki huokaili huoltaan Muorille iltakaakaolla istuessaan.

Miksi oli Tontun piiri niin ei-toivottu ja hankalaksi koettu? Kukapa haluaisi, vuosi toisensa jälkeen, havaita köyhyyttä, määrätöntä juopottelua ja syvälle sieluun käyvää yksinäisyyttä. Tontun piiriin kuuluivat myös muutama vankila, yömaja sekä vastaanottokeskus. Kyllä, myös noissa paikoissa oli käytävä, tehtävä havaintoja ja viedä viestiä Korvatunturille. Käytävä oli myös hautaustoimistojen ovilla kurkkaamassa, kuinka monta surijaa olisi tämän vuoden listassa. Ja aina niitäkin oli. Narkomaanit ja heidän perheensä vaativat erityistä asennoitumista. Tonttu ei työskennellyt lastensuojelussa vaan olipa Korvatunturin virkamiehistöä, joten valtuudet asiantilojen ollessa kehnosti, olivat olemattomat. Nykyään Tonttu kiersikin kaukaa kauppojen kulutukseen pohjautuvat hälinät, pienten lasten joulujuhlat ja kirkkokonsertit, joissa kauniisti puettu väki kokoontui herkistymään joulunsanoman äärelle. Tonttu oli huono kestämään mitään hyvää ja kaunista. Tontun seuraama maailma oli synkkä ja ikävä.

Tontun iltavuoro oli tältä erää jo lähes lopuillaan. Ja kyllä. Saldo oli ollut lähes yhtä lohduton, kuin viime vuonnakin. Yksi perhe oli muuttanut hieman paremmalle asuinalueelle, mutta isä oli heti muuton jälkeen jäänyt työttömäksi, joten saa nähdä kuinka kauan tuo toivoa tuova muutos pysyisi. Lisäyksenä listaan oli 45 yksinäistä ja pari leskeä. Lahjatoiveet olivat yksinkertaisia ja pohjautuivat ihmisten perustarpeisiin. Itkuhan siinä taas Tontulla tuli lukiessaan pienten lasten toiveita. Kuka toivoi selviä vanhempia ja kuka työpaikkaa äidilleen. Hiljaisuuden määrä piiriä kiertäessä oli korvia huumava ja sen katkaisi ainoastan syvät huokaukset, itku ja pahimmillaan kirosanat.

Taas tippui jotain Tontun nenälle. Ei valunut suoraan uurteita pitkin paidan kauluksesta sisällä, vaan jäi kauniisti kimmeltämään, ennen kuin suli pois. Lunta. Lunta, vaikka säätiedotuksen mukaan se ei olisi mahdollista. Tonttu katsoi ylös ja huomasi taivaan seljenneen ja tähtien tulleen esille. Vanha tuttu Pohjantähti iski Tontulle silmää. Lunta sateli hiljalleen lisää ja sai alas tullessaan maiseman näyttämään kauniilta ja jotenkin pehmeältä. Tonttua hymyilytti, ainakin melkein. Jatkoi vielä viimeisen tuvan tarkastakseen.

Ikkunalla paloi kynttilä. Se valutti steariinia ja savutti hieman, mutta täytti tarkoituksensa kuitenkin arvokkaasti. Tuvan piipusta tuli savua ja sisältä kuului vienoa hyräilyä. Hyräilijä oli nuori äiti, sen Tonttu juuri muisti. Nuorella äidillä oli aina ollut pipareita ja lasi maitoa tuvan rappusilla Tonttua varten. Hyräily oli kuitenkin uutta, samoin kuin kynttiläkin. Pihalla näytti olevan lyhde lintuja varten ja pihapolku oli siistitty. Tonttu lähestyi tupaa uteliaana ja hiukkasen kummissaan. Portailla oli pipareita, maitolasi ja pieni tyttö.

Lumi tarttui tytön takinkaulukseen ja pienet töppöset tekivät liikkuessaan jälkiä vastasataneeseen lumeen. Tyttö kohotti katseensa ja hymyili. Tonttu yllättyi. Yleensä sitä ei nähty, ei havaittu, vaikka Tonttu olisi ihan vieressä. Tämä tyttö näki. Tonttu pysähtyi ja pohti. Se oli kuullut ihmisistä, jotka näkisivät tonttuja, mutta ei ollut 100- vuotisella urallaan itse sellaista vielä nähnyt. Oli siis usko ihmeisiin hävinnyt ja nyt sellaisen ollessa edessä, ei siihen oikein tahtonut uskoa eikä ymmärtää. Tonttu siirtyi varovasti istumaan tytön viereen ja molemmat olivat hiljaa. Tyttö ojensi piparin ja otti itse toisen. Hiljaisen illan täytti kahden erilaisen, joulunajan ihmeen nakerrus. Maitolasi jaettiin puoliksi, hiljaisuuden edelleen vallitessa. Tyttö joi sievästi, mutta Tonttu ryysti. Sellainen oli tapana tonttujen kesken. Tyttöä vähän nauratti ja Tonttu ymmärsi nolostua, punastuikin hieman.

Niin istuivat vierekkäin kaksi erilaista. Köyhä tyttö, isänsä menettänyt ja sairaudestaan toipunut. Tyttö, joka kaikesta huolimatta uskoi ihmeisiin ja hyvään. Hymyili kaikille ja oli päättänyt olla onnellinen. Tyttö auttoi äitiään. ahkeroi koulussa ja auttelipa naapurin leski-rouvaakin. Hyräili ja nyt tuo hyräily oli tarttunut äitiinkin. Tyttö uskoi ihmeisiin niin kovin, että näki jopa pienen rähjäisen Tontunkin. Tonttu istui ja ihmetteli sisällään tuntuvaa lämpöä. Kyyneleet sekoittuivat lumihiutaleisiin ja huuhtoivat surun samalla pois. Tyttö tarttui Tontun kyhmyiseen käteen ja sanoi -Kiitos. Kiitos, siitä, että vuosi toisensa jälkeen olet käynyt tupamme ikkunan takana, vaikka oli näyttänyt kaiken olleen jo menetettyä. Kiitos, kuiskasi pieni tyttö ja suukotti ryppyistä poskea.

Korvatunturia kohti kulkiessa Tonttu mietti pienen päänsä puhki. Hiljalleen hän ymmärsi, että sitkeä työ ja läsnäolo saattavat olla avuksi, lohduksi ja tuottaa hyvää mieltä. Kurjuuden keskeltä voi syntyä jotain kaunista, jos siihen joku uskoo.

Kukaan ei tiedä, kohtaavatko nuo kaksi jouluihmettä enää koskaan, mutta se ei haittaa. Molemmat tietävät toistensa olemassa olon. Tieto riittää. Tonttu haki pajalta uudet housut, uuden nutun ja vaihtoipa jopa rakkaat lapikkaat uusiin. Kampaa takkutukkansa ja siistii partansa. Tyttö hyräilee ja on avuksi ihmisille ja tietää olevansa arvokas. Kaksi joulunihmettä, erilaisia, ihmeisiin uskovia.