Poikkeuksellinen vuosi. Uusi vuosi edessä. Suuntana joku, mutta ei ihan varma mikä.

Perjantaina kotiin tultuani, tipahti kaikki jaksaminen eteisen lattialle. Tuntui, että mitään ei jaksa, mihinkään ei pysty. Nyt kaksi vuorokautta myöhemmin, pysyn hereillä jo useita tunteja yhteen menoon.

Korona on vaikuttanut voimakkaasti ja ei siitä sen enempää, sillä se on vaikuttanut vahvasti monen muunkin elämään. Sitä vain toivon, että tästä ajasta jäisi ihmisille jotain ajateltavaa, sekä jotain muutoksia tapoihin toimia. Ihminen ei muutu kuin pakon edessä, ja nyt sitä pakkoa on asetettu koko maailman eteen purtavaksi. Olen pureskellut omaa osaani ja huomaan etten ole paljoa joutunut muuttamaan arkielämääni. En ole myöskään suuremmin ahdistunut. Olen miettinyt miksi. Oma lopputulemani pohdiskelun tuloksena on se, että entinen elämäni on valmistanut minut hyvin. Kaikki traumani, ajat  jolloin olin vähävarainen, ajat jolloin olin masentunut sekä ajat jolloin olin muiden vietävänä, ovatkin nyt vahvuuksia, ja saavat asettumaan ikään kuin johonkin tuttuun asetelmaan elämään nähden. En tiedä onko se surullista vai onko se vahvuutta. Olen teoden teolla miettinyt omia reaktioitani ja ajatuskulkujani. Kaikesta huolimatta en ole koskaan ollut näin lähellä omaa itseäni sekä oikeuttani rajata ja olla minä. Edes pandemia ei saa myöntymään yleiseen mutinaan ja valitukseen maskeista, rokotuksista tai matkustuksen rajoituksista. Oman pääni sisällä olen vapaampi kuin koskaan olisin kyennyt kuvittelemaan.

Jos luulet,että leijun vapauteni ymmärtäneenä jalat irti maasta, edehdyt, sillä joku lieka sitoo vielä kiinni maahan. Hyvä niin, sillä olisi sietämätöntä leijua täysin vapaana, uskaliaana irtautua maan päällä sitovista laeista ja rajoitteista. Ei suinkaan, kiinni olen minäkin. Kiinni olen työni mahdollistamassa elämässä. Ilman lottovoittoa suuntaan Skodan keulan jälleen 7.1. kohden työpaikkaani. Työtäni aion tehdä kuitenkin tavallani. Aion jatkaa omaa vapauttani sen suhteen, kuinka kohtaan lapset ja kuinka kohtaan työkaverini. Huomaan kuluneen syksyn tyhjentäneen akkuni melko loppuun. Syksy on ollut rankka ja se on saanut, jälleen kerran, arvostamaan toimivaa tiimityötä ja sen toivon toteutuvan uuden vuoden alkaessa. On helpompi jaksaa, kun ei tarvitse tehdä työtä vajaalla henkilökuntamäärällä. Tämä muuttunee, niin todella toivon.

Vuottani on määritellyt oman ajattelun muuttuminen minusta itsestä ja tavoistani toimia ja ajatella. Olen ottanut terapiastani kaiken irti. Terapeuttini istuu vakaasti nojatuolissaan ja ottaa vastaan. Olen onnellinen siitä, että minä puhun ja puhun, ja samaan aikaan jokin sisälläni muuttuu. Minä muutun suuntaan, jota en tiennyt olevan. En sittenkään ole täysin tuntenut itseäni, vaikka olen työstänyt ajatteluani jo aiemmassa elämässä. Uudenlainen ajattelu itsestä on tervetullutta ja se näpäyttää minua silleen sopivasti. Sopivasti olen joutunut pysähtymään ja totetamaan etten aina ole itseni paras asiantuntija vaan joku näkeekin asiat terveemmin ja minulle sopivammalla tavalla. Joudun siis harjoittamaan itsetutkiskelua ja hieman moitin ylimielistä puolta itsessäni, joka on kovin vakuuttanut minun olevan jotenkin jo ihan selvillä vesillä elämässä ja omasta tavasta ajatella. Ihan hyvä jo, mutta paljon on työstettävää. Olen joutunut polvilleni tajuamaan, että  en ihan vielä ajattele monesta asiasta itselleni edullisella tavalla. Kiltteys ja muiden huomioiminen ovat aika ajoin minulle haitallista, ja minä sitkeästi käännän sitä mielessäni hyveeksi ja hienoksi tavaksi toimia. Pyh, sanon itselleni ja pyydän kuuntelemaan viisaampiani. Kiitos ystävät, kiiitos terapia ja kiitos uskallus avautua.

Omaa ajatteluani on muovannut työskentely kokemusasiantuntijana sekä vertaisena. Rikkinäisten seasta löytyy viiisautta ja sydämellisyyttä, jotka ovat pysäyttäneet minut ja saanet osin haukkomaan henkeäni ja osin liikuttumaan ja tuntemaan suurta kiitollisuutta. Sain syksyn aikana käytyä kokemusasiantuntijakoulutukseni enkä olisi voinut kuvitella sen voimaa ja sen vaikutusta elämääni.Ehkä ensi vuosi tai sitä seuraava tarjoavat uusia lisämahdollisuuksia suunnata työni kokemuspuolelle enemmän, ehkä jopa pysyvästi. Voi kiitos aiempi elämäni, sillä tätä kohden se on minua suunnanut.

Olen ollut paljon yksin. Ajattelu vaatii paljon aikaa ja vain rauhassa ajattelu voi muuttaa jotakin, Sitten tarvitaan tekoja. Teot ovat osin työn alla ja prosessointi käynnissä. Nyt tarvitsee vain tuntea, ajatella ja antaa elämän tehdä tehtäväänsä. Ihan kaikkea ei tarvitse itse tietää eikä juuri nyt tarvitse edes tehdä mitään. Suunta saattaa olla yllättäväkin kivulias, mutta sitäkään en nyt murehdi. Nyt minä vain tunnen.

En tiedä kuka on laskenut akkujeni ja jaksamiseni määrän tälle vuodelle, mutta tarkkaan on laskettu. Olen juuri nyt ehkä eniten puhki, mitä muistan, mutta samaan aikaan tiedän väsymyksen menevän ohi.

On varmaan ihan viisasta ollut ihmiseltä luoda ajanlasku ja määrittää vuoden pituus ja tunnin sisältämät minuutit. Kun ymmärrän ajan kulun, osaan jotenkin sisäisesti jakaa jaksamiseni sopivaksi yhdelle vuodelle. Nyt meinasi laskut mennä sekaisin, mutta riittipä sittenkin voimat. Riittipä sittenkin ja hyvä niin.

Nyt minä nukun. Sitten minä vähän siivoan. Olen vähän yhteydessä ihmisiin. Syön. Hengitän. Ajattelen. Tunnen. Ja elän!