Olen kovin pohdiskeleva ja aika ajoin jopa syvällisesti ajatteleva. Vaivun ajatusten syvyyksiin ja luotaan itseäni ajatusten avaruudessa. Missä milloinkin ja kaikkea analysoiva asetus on päällä. Hyvä niin, mutta aika ajoin alkaa tympäisemään.
Tänään on hyvä päivä olla nainen. Naiseuteni alkoi iltapäivällä oven mentyä kiinni. Bonuslapseni lähtivät äitinsä kanssa syyslomareissuun. Mies on töissä ja ta daa….minä yksin kotona.
Yleisenä oletuksena on, että olisin tänään opiskellut. Kuunnellut professorin jupinoita internetin avustuksella. Tehnyt asiallisia muistiinpanoja ja yrittänyt vieläpä keskittyä erityspedagogiikan maailmaan. Niinhän sitä luulisi. Toinen vaihtoehto olisi ollut lukea kirjaa, tenttikirjaa. Voin sanoa, että en edes raota sen sivuja tänään. Postiluukusta vilahti kirjaston muistutus myöhässä olevista kirjoista, mutta koska tänään olen kapinallinen, niin palautan kirjat sitten joku muu päivä. Oletan, ettei poliisi olen tämän vuoksi ovella. Tänään olen muuta kuin järkevä aikuinen.
Kävin aamulla ostamassa astianpesuainetta. Samalla ostin pussillisen kovia ja väkeviä salmiakkeja. Vilahdin ikkunasta näkyvän parkkipaikan yli juuri ja juuri pukeutuneena. Jalassa osan inhoamat leggarit ja hätäisesti sidotut lenkkarit. Haroin rappusia alas mennessä viisipiikkisellä hiuksia johonkin kuosiin. Tosiaalta kaupunki on minulle vielä niin uusi, että kukaan ei minua tunne, joten ihan sama. Luulen, että ikääntyessäni vilahdan kauppaani vielä joku päivä sukkahousuissa ja paplarit päässä.
Ovi kiinni. Telkkari auki ja samoin salmiakkipussi. Kaukosäädin hakeutuu helposti ohjaten kohtaan tallenteet. Miltä tuntuu tänään? Hmmm…hieman vakavammalta, joten valitsen kantaa ottavan yhteiskunnallisen elokuvan. Harrison Ford toimii aina, vaikka hänkin näyttää jo vanhentuneen, joten ei kuuluisi Haluan-osastoon. Näyttelijänä toimii hyvin. Leffan loputtua on suu hellänä salmiakista ja silmkulmat kyyneleiden pyyhkimisestä. Loistava fiilis.
Tämän päiväinen ei kuitenkaan vielä riitä. Naiseuteni on ollut kiltisti taka-alalla ja odottanut kynsiä naputellen vuoroaan ottaa johtoasema. Tuo sisäinen naiseni vaatii ajelemaan säärikarvat, huolittelemaan kulmat ja pohtimaan vakavasti hiusvärin ostamista. Naiseuteni pistää lanteiden seudulle liikettä ja se keinauttaa kauniisti askeleitani kulkiessani katsellen muuta kuin siivottavia kohteita. Ja en todellakaan halua ajatella kuinka hoitaisin suhteitani muihin ihmisiin ja mikä olisi rakentava tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Pohdin ottaako selfie, jonka voisi lähettää miehelle joka töissä raataa keskellä arkisen aheruksen. Kuvan ottaminen vain vaatisi asettautumista ja en taidan jaksaa keikistellä kameralle. Keho kuitenkin on valmistautumassa muuhun kuin levossa olemiseen. Tunne saa hymyn hiipimään huulille ja niiden kautta silmiin asti.
Kaipaan myös kevyttä humalatilaa. Sellaista joka vapauttaa kaikesta maata syleilevästä ja ylevästä viisastelusta. Pieni nousuhumala saa musiikin kuulumaan tarkemmin ja saa hetkittäin aikaan illuusion, että osaisin laulaa. Olen hurmaavan leikkisä ja sopivasti tuhmaan naiseen vivahtava. Näen kaiken kirkkaammin ja ainakin päihitän mieheni suuressa itsetunnossani Trivial Pursuitissa. Ja aamuyöllä väsyneenä maistuvat makkaraperunat, kaikilla mausteilla luonnollisesti. Tästä osiosta kuitenkin pidättäydyn vielä muutamiksi päiviksi mieheni iloksi joka käy töissä, Tosiaalta voisi olla virkistävä yllätys kumppanille hänen saapuessa kotiin, jos minä hiprakassa häntä olisin vastaan ottamassa.
Listasta puuttuu tyttöpuhelut ja kahvihetket, mutta onneksi syyslomaa on jäljellä ruhtinaallisesti. Näillä avuilla ja keinoilla sisäinen naiseni hyrisee ja saa tyydytyksensä. Järjen pieni ääni huutelee ja muistuttelee pakollisista toimista, joten lupaan tyhjentää tiskikoneen, pestä pyykkiä ja huolehtia ravinnon saamisesta. Ja kyllä kuuntelen myös luentoja, koska poistuvat näinän päivinä verkosta. Mutta, mutta kaikissa muissa hetkissä olen ensisijaisesti nainen. Ehdin pohtia syvällisiä ja osallistua järkeviin asioihin sitten myöhemminkin. Nyt olen vain nainen.
