Tiedätkö tunteen, kun muutos vei mukanaan. Vastuttamattomasti virraten, mutta näkymättömissä. Vastaantulija näkee ainoastaan naisen, joka kulkee arkisilla asioilla. Viisammat sanovat, muutos on varmaa ja näin tiedän sen olevan. Kuinka siihen suhtautua? Suurin osa tuntuu niitä vastustavan, jopa jääräpäisesti. Aikaa kuluu ja paljon energiaa, jonka voisi muuhunkin käyttää. Jääräpäisesti muutoksia vastustaessa jää osa elämästä elämättä. Jääräpää istuu selkä seinää vasten, jurottaen mutisten samalla turhautumistaan kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella. Ja toki kuunteleekin, mutta ei loputtomasti. Kun keski-iässä huomaa edelleen kertovansa sankaritarinoita muinaisesta nuoruudestaan kerta toisensa perään, saattaa huomata kuulijakunnan hälvenevän. Kysyttäessä, mitä olet viimeisten vuosien aikana tehnyt, on vastauksena hiljaisuus. Kohdalle on saattanut tulla ero, mahdollisuus työpaikkaa,mahdollisuus oppia jotain uutta. Jäärpäisesti muutoksen vastainen puhkuu ja puhaltaa vain huomatakseen sen hukkuvan tyhjyyteen, eikä kaiku edes vastaa. Sekään ei enää jaksa toistaa turhia mutinoita. Ei, se haluaa keskittyä vastamaan sille, joka antaa lausuttavaksi jotain muutakin, kuin muinaista mutinaa.

Kuinka helppoa on hyväksyä muutos? Eipä ollenkaan. Usein muutos tehdään vain pakon edessä. Olisihan somaa saada olla ainaisesti hoivattava, pieni ja avuton vailla tietoisuutta maailman tapahtumista. Ei huolta rahasta, ei töistä saatikaan vastuuta toisesta ihmisestä. Onneksemme luonto on tämän ratkaissut laiskan ja mukavuudenhaluisen ihmisen puolesta.

Naisen ensimmäinen pakottava muutoksen aika osui hormonimyrskyiseen murrosikään. Voi mikä ruuhka sisällä olikaan. Sairaan paljon ajatuksia, jotka olivat uusia ja tuntemattomia. Kun kuunteli muita, ei saattanut lausua omia ajatuksiaan ääneen, koska ne olivat itsellekin vielä uusia ja ymmärtämättömiä. Minuus puski väkisin läpi täysin säälimättä ja huomioon ottamatta kehittymätöntä nuorta. Se pakotti riisumaan lapsen viitan ja ottamaan askeleita kohti jotain uutta. Kaiku vastaili voimakkaammin, se oli tyytyväinen ja riehakas ja vastasi uuteen näkökulmaan suureen ääneen. Hyväksyen hiljalleen muuttuvan mielen ja tutustuen uuteen kehoon, uppoutuen sen tarjoamiin salaisuuksiin. Pinnan alla kihisi malttamattomuus.

Vaan kuinka vastaa aikuisuus. Ei suinkaan niin kuin nuori nainen kuvitteli. Yhtä muutoksen sumaa, muutos toisensa jälkeen. Järjestys oli oikea, ainakin alkuun. Tuli mies, lapset ja hieman oikeasta järjestyksestä poiketen avioliitto siunattiin kahden ensimmäisen lapsen välissä. Tuohon aikaan muutokset jylläsivät antamatta tilaa sisäistää sen merkitys. Suorastaan väkivalloin muutos muistutti olemassa olostaan. Minuudesta ei tietoakaan. Ulkopuolinen maailma toitotti onnen toivotuksia, hehkutusta oikeista valinnoista ja pysyvyydestä jotka nämä muutokset tuovat tullessaan. Valheellinen illuusio muuttumattomuudesta. Lapset pyörivät ympärillä ja yhteinen keinutuolivanhuus siinsi jossain kaukana edessä. Toisin oli suunniteltu, mutta kauan jaksoi nainen olla uskossa, että näin kuului olla ja näin tämä olisi, ikiaikaisesti.

Nainen osoittautui joksikin aikaa jäärääpääksi. Hän piti avioliitostaan kiinni, roikkuen sen repaleisessa helmassa kuin hukkuva. Herätessään sen raunioilla ja pelkäsi hypätä tuntemattomaan, muutokseen, joka oli väistämätön. Minuuden rippeet nousivat barrikaadeille ja päättivät pitää orastavasta tunteesta kiinni ja sysäsivät vastustavan naisen muutoksen virtaan. Virta virtasi uomassaan ja se oli pitkä. Pidempi kuin malttamaton minä olisi halunnut. Vihaisena, koska oli hyväksynyt muutoksen, mutta koska hitossa se olisi valmis. Mutkan jälkeen tuli uusi mutka ja aika ajoin virta yltyi koskeksi ja kaikukaan ei kannustavana kuulunut. Alkoi loputon matka, jonka jossain vaiheessa lakkaa odottamasta valmistumista ja kaiku hiljeni lopullisesti.

Vaan eipä tiennyt, että hiljaisuus voi syventyä loputtomaksi syvyydeksi, jonka keskellä kuiskauskin on huuto. Jokainen minuutti kulki tiensä loppuun kuin kiusallaan ja tunnit eivät täyttyneet,pidemmistä ajoista puhumattakaan. Muutos, jonka olisi halunnut olla tulematta iski konkreettisesti jalat alta. Kun seisoo oman lapsensa avoimen haudan vierellä ja tuijottaa maan multaan, joksi sinun lapsesi on tuleva, on aivan sama muuttuuko tai kehittyykö. Virtakin lakkaa virtaamasta ja kaiku ymmärtää olla odottamatta uutta toistettavaa. Se mikä tuossa tilanteessa jatkaa muutosta, kuin varoen, ovat pienet kädet, jotka jäljelle jääneinä tarvitsevat ohajaava otetta ja syliä johon kiivetä. Muutos on keksintö suoraan helvetistä. Et tule enää koskaan katsomaan elämää samoin silmin.

Muutos ei kuitenkaan anna periksi vaan tekee sitkeää työtään selkäsi takana. Se ymmärtää olla varovainen ja hienotunteinen. Se ottaa virtaansa mukaan ja pysähtyy kauneimman kukan luona ja muistuttaa kaikua kuiskailemaan ja vielä hetken odottamaan. Muutos johdattaa polkua eteen päin. Polkua, joka avautuu, kuin varkain tieksi. Sillat rakentuvat ja huomaat kulkevasi varmemmin askelin. Huudat kaiulle varovaisen huudahduksen ja se vastaa, vanhalle ystävälle ja huomaa ettei ihan vielä ole aika pidemmille lauseille. Se jaksaa odottaa, koska se tietää, että nainen on oikealla tiellä, saavuttihan se jo sillankin.

Nainen oli oppinut ymmärtämään, että muutos on varmaa, sen on annettava tulla. Vaihtoehtona on liittyä jääräpäisen seurakuntaan. Istua, muuttua näkymättömäksi jääden hiljaisten joukkoon, joiden virta on muuttunut tasaiseksi eikä sen varrelta löydy kallioita, joiden avulla kaiku vastaisi. Kaiku, joka vahvistaisi sisäistä ääntä antaen sille varmuutta. Tuo jääräpäisten virta velloo sameana.

Nykyään muutos on naisen ystävä. Se on ainoa ystävä, joka on varmasti aina läsnä ja se tyrkkii kohtaamaan uusia asioita. Se myös ymmärtää odottaa ja antaa aikaa, jotta nainen ehtii sisäistää muutoksen tarkoittaman opin. Ei muutoksella ole kiire. Sillä on kaiku kaverinaan ja monta naisen kaltaista, jotka muutosta luokseen kutsuvat.