Lapselleni ja minulle

Lapsen syntymä muuttaa elämää. Pientä lasta katsellessa kuvittelee niin paljon, haaveilee sekä unelmoi. Lapsi kasvaa ja samaan aikaan kuvitelmat, suunnitelmat sekä haaveet muovaantuvat. Parhaimmillaan vanhempi ja lapsi kuvittelevat tulevaa elämää yhdessä, piirtävät kuvaa, jonka soisivat muuntuvan todeksi. Lapsen kuollessa, kuolevat myös unelmat sekä haaveet. Lapsen kuollessa kuolee osa vanhemmasta ja se osa ei koskaan enää haaveile eikä unelmoi. Mutta osa vanhemmasta jää elämään….

Christina

Ajattelen sinua näinä päivinä tavanomaista enemmän. Syksyn upeat värit ja sen haikea kauneus on aina vaikuttanut minuun. Sinun kuolemasi myötä 19 vuotta sitten, syksyn värit ovat puhutelleet minua voimakkaammin. Voitko kuvitella, että kuolemasi jälkeen olen kiinnittänyt enemmän huomiota luonnon kauneuteen? Päivittäin seuraan muutoksia.Seuraan vaahteroiden väriloistoa, peltojen kullanvärin haalistumista ja lehtien määrän vähenemistä. Joka aamu aurinko nousee myöhemmin ja paistaa matalammalta. Aika ajoin on niin kaunista, että liikutun ja sydämeni tuntuu pakahtuvan. Tämä syksy on ollut todella kaunis. Työmatkoillani ihailen luontoa ja muistelen sinua. On lähes väistämätöntä, että näinä päivinä hiukkasen itken ja annan periksi ikävälle automatkojeni aikana. Ennen töihin menoa, tai kotiin saapumista, rauhoitun, kuivaan kyyneleeni ja asettelen hymyn kasvoilleni.

Yhteiset ajomatkat kanssasi ovat lohdullisia ja tuovat sinut tavanomaista lähemmäksi. Olet läsnä joka päivä, mutta näin syksyllä istut tiiviimminen vieressäni muistuttaen tärkeimmistä asioista. Tärkeintä olisi nauttia luonnosta ja sen kauneudesta. Tärkeintä olisi havaita hyvä ympärillä. Tärkeintä on myös uskaltaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tunteet ja niiden tunteminen ovat merkki elämästä, vaikka sinä oletkin kuollut. Kuolemasi on aikaan saanut sen, että elän voimakkaammin ja tunnen rohkeammin. Onhan niin, että tiedän nyt sen, että kuolema voi tulla yllättäen ja se on lopullista. En siis tohdi olla tuntematta, mutta on niinkin, että osa tunteista tuntuvat aika ajoin musertavilta. Onneksi tiedän niiden menevän ohitse, joten hengitän, suljen silmäni ja odotan pääseväni lohdullisempien tuntemusten saartamaksi.

Vaikka elänkin, niin olen kaivannut kuolemaa sinut nähdäkseni. Ja vaikka elänkin, tunnen ja aistin, niin elämäni on paljolti surun selkään rakennettu. Minulla on sinua niin valtava ikävä.

Maarit

Ajattelen sinuakin näinä päivinä ehkä enemmän, kuin arjen keskellä aina ehdin. Vuosien kuluessa olen seurannut ajatustesi kulkua ja surrut ankaruutta, jota itseesi kohdistat. Olet syyllistänyt itseäsi riittämättömyydestä eläviä kohtaan. Olet syyllistänyt itseäsi niin, että ajattelet sinun olevan velkaa elämälle ja ettei sinulla olisi oikeutta olla huolettomasti onnellinen. Tiedän, että koet suurta surua ajoista, jolloin et kyennyt olemaan eläville lapsillesi esimerkillinen äiti, sellainen joista luetaan lehdistä, jotka kaikista vastoinkäymisistä huolimatta lukevat, opiskelevat, kutovat sukkia sekä osallistuvat urheiluseurojen mokkapalarinkeihin. Olet usein itkenyt pimeässä ja hokenut olevasi kelpaamaton, koska et enempään ole pystynyt, etkä enempää ole jaksanut.

Millä saisin sinut uskomaan, että sinä et ole huono ihminen etkä huono äiti sen vuoksi, että ole surressasi välillä ollut jaksamaton? Miten ihmeessä saisin sinut näkemään, että sinun ei tarvitse todistaa maailmalle, että kyllä se tästä, kyllä tässä jaksetaan eikä periksi anneta? Olen nähnyt sinun olevan onnellinen vaikka väkisin, jottei kukaan pääsisi epäilemään, että olisit antanut surulle periksi. Uskon sinun olleen välillä väsynyt, sillä olen nähnyt sinun katsovan jonnekin kauas keskellä pimeää odottaessasi unen armahtavaa maailmaa.

Tahdon sinun viimein tunnustavan, että lapsen kuolema on niin suuri asia, ettei sen jälkeen kukaan, ei yksikään ihminen, ole enää ennallaan. Usko, että sinulla on oikeus itkeä, olla lohduton vailla järkevää analysointikykyä ja ratkaisuehdotustr kuinka tästä tilanteesta selvitään ja mitä tästä tällä erää on opittava. Joskus saat vain tuntea, itkeä ja olla lohduton. Älä etsi merkitystä tai opin aihetta, sillä kaikesta ei tarvitse löytää jotain suurenmpaa ja ihmeellistä. Usko, että vain tunteminen riittää. Älä aina ole järkevä, seestynyt ja niin mahdottoman rakentunut ja jäsentynyt. Sinulta on kuollut lapsi ja se on ihan helvetin kamalaa!

Lopuksi

Joskus olen luullut, että olen jo tuntenut melkein kaikki tunteet mitä lapsen kuolemaan voi liittyä. Näin ei ole ja miksi olisikaan. Ehkä on niin, että asia on niin suuri, että olen toivonut siitä jo kaiken kokeneeni. Toiveiden varaan ei paljoakaan voi rakentaa. Hyväksyn myös sen, että elämäni on surun selkään rakennettu, mutta ei ilman rakkautta, ei ilman tunteita eikä myöskään ilman haaveita.

Rakkaudella minulle ja Christinalle <3