Kas, niin se kesä etenee. Onnekseni lomani on pitkä, joten olen odotellut levollisesti ja riittävän kärsivällisesti sitä, että mieleni ymmärtää olevansa lomalla. Joskus mieleni on hitaampi kuin toivoisin. Olen siis venyttänyt pinnaani ja pinnistellyt, sekä sortunut käskemään mieltäni. Kuinka ollakaan, arvaatkin varmaan, ettei mieli ota vastaan käskyjä, vaan etenee omaan tahtiinsa.

Mansikantaimi on myös ollut sitkeä. Istuttaessamme oppilaiden kanssa millin kokoiset siemenet multaan, arvelimme ettei sato ehkä ole suuren suuri. Eipä ole ei, mutta tämän hetkinen tilanne on, että ainakin kaksi mansikkaa on odotettavissa. Sitkeästi on pieni siemen kasvanut ja voimistunut. Istuskelen parvekkeella katsellen kasvia ja odottelen kahvin jäähtymistä. Puhaltelen ja annan ajatusteni kulkea kuten tahtovat. Kulkevathan ne, vaeltavat. Eivät enää tahmaisesti, eivät työssä viipyen. Tuntuu hyvältä. Taka-alalle ovat jääneet myös muutosten tuottamat aatokset. Nyt vain olen. Osin tuntuu, että olisin kaiken tavottamattomissa, etäällä oikeasta elämästä. Mieleni on siis suvainnut antaa periksi lomalle. Mieleni matkaa toiveikkuuden ja hymyn keskellä. Olen jaksanut, olen selvinnyt ja kahvikin on jäähtynyt sopivasti juotavaksi.

Loman aikana on ollut useita hetkiä, jolloin olen yksin maailmassa. Yksin, mutten yksinäinen. Olen katsellut etäältä muiden ihmisten kulkua joen varrella, ja katsellut kuinka he ylittävät paahteista toria kantaen käsissään kesäkukkasia ja varhaisperunoita. Olen nukkunut yöni hotellissa ja uinut meressä. Olen hurmaantunut luonnosta ja upottanut käteni koiran pehmeään turkkiin. En ole tehnyt mitään aikataulun ja liiallisen suunnittelun mukaan. Olen vetäytynyt omaan kuplaani, mutta onneksi kuplan seinämät sallivat ulos katselun, joten olen nähnyt paljon.

Olen myös kuullut. Olen kuunnellut enemmän ja se on tehnyt hyvää itsekkyydelleni, sillä en ole kuunnellut vain itseäni. Meistä kukin vaipuu mielellään itseensä ja siihen, mitä minä tunnen ja mitä minä ajattelen. Kaikesta yksin olemisesta huolimatta olen enemmän nähnyt muita, ja olen enemmän kuullut muita.

Huomaan myös käveleväni vetävämällä askeleella ilman järkevää määränpäätä. Väsymys on siis vähentynyt, sillä vielä kuukausi sitten kävelin ainoastaan asiallista ja pakollista määränpäätä kohden. Nyt voin kulkea, pyöräillä tai keinua meren aalloilla ja tunnustella, kuinka sen pohjavirtaus tuntuu kylmältä verrattuna pintaveden lempeään lämpöisyyteen.

Olen istunut kahviloissa ja terasseilla usean ystävän kanssa. En muista, koska viimeksi olisin näin lyhyessä ajassa tavannut ihmisiä kasvokkain tarkoituksena vain puhua, juoda kahvia ja taasen puhua. Olen istunut ilman ajantajua viisaiden ja lempeiden ihmisten kanssa. Olen tuntenut ahaa-elämyksiä ja olen ollut valtavan onnellinen näistä ihmisistä elämässäni. Mukana on muutama uusi tuttavuus. Tuttavuudet voidaan laskea vielä tunneissa, mutta ne ovat ajan saatossa laskettavissa kuukausissa ja jopa vuosissa. On ihmeellistä saada uusia ystäviä. Olen kaivannut heitä tietämättäni, ja nyt juuri oikeaan aikaan he istuvat ihastelemassa kanssani kuinka joki virtaa hiljaa ohitsemme.

Olen rakastanut. Olen rakastanut koko sydämeni pohjasta ja kellunut tunteissa ja kosketuksissa. Lähes liikutun ja antaudun täysin tuntemaan selkääni pitkin kulkevan kosketuksen tunnun. Hän on siinä. Me olemme tässä. Vaikeuksista huolimatta me olemme yhtä, Tosin eihän meidän rakkautemme ole missään vaiheessa ollutkaan kyseenalaistamisen alla, vain ympärillämme tapahtuvat asiat pakottivat uusiin järjestelyihin. Mutta loman keskellä on aikaa vain meille. Ei tarvita sanoja, mutta niiden tullessa, puhumme kaikesta ja tyhjennämme mieltämme. Tilan valtaavat hymy, nauru, yhteiset haaveet ja rauha.

Onneksi lomani on pitkä. Se tuottaa satoa ilman kastelua ja kitkemistä. Se tuottaa satoa ajan antamalla tuella. Mieleni naurahtaa, sillä se on kaiken aikaa tiennyt tämän. Mieleni, joka tuntee minut hyvin, kuiskaa kehoittaen antamaan periksi ja luottamaan siihen, että kaikki järjestyy tavallaan. Mieleni muistuttaa, että olen ihan hyvä ihminen.