Hän pukeutui dalmatialaispukuun. Hän kestää huonot ottamani valokuvat ja pyrkii tekemään niistä julkaisukelpoisia. Hän pesee vessan ja kylppärin vapaaehtoisesti. Hän kiusaa minua puheilla ikkunoiden pesusta. Hän on se, joka saa minut tajuamaan etten tiedäkään kaikkea rakkaudesta ja parisuhteista. Hän nauraa kanssani. Hän kuivaa kyyneleeni. Hän kertoo mitä tahtoo eikä anna kaikessa periksi. Hän näkee minut kauniina virheineeni. Hän myös riisuutuu….

Lehdistä voi lukea, kuinka loman aikana usea parisuhde kohtaa vaikeuksia, ajaa karille, riitaantuu ja osa kohtaa lopullisen päätöksensä. Syksyllä avioerotilastot saavat merkintöjä eroista. Tämä tarkoittaa erolapsia, jaettua omaisuutta ja särkyneitä sydämiä ja haudattuja unelmia. 

Lehdet opastavat kuinka parisuhde saadaan toimimaan loman aikana. Pitää asettaa odotukset oikeisiin mittasuhteisiin ja pitää kuunnella molempien tahtoa ja toiveita. Sitten me luemme ja suunnittelemme. Istumme ja mietimme, usein vain oman pään sisällä, ja kerromme kumppanille kuinka tämä kesä saadaan onnistumaan ilman riitoja ja pettymyksiä. Tuleva kesä on täynnä onnea ja onnistumisia. 

Olen aiemmissa parisuhteissani käynyt lävitse kaiken mahdollisen. Aiemmin olin yleensä ja liian usein hiljaa, ja asetuin kumppanin tahdon alle. Olin myös tahdoton ja tylsä enkä kertonut mistä pidin tai mistä en. Siis tein kuten toinen halusi ja usein ajattelin, että hänen tahtonsa oli myös minun tahtoni. Väsymykseen asti olen istunut kalassa tai aurinkoisella terassilla. Olen kävellyt, ajanut, ollut kuskina, liikaa humalassa tai liikaa humalaisen kanssa. Olen syönyt ruokia, joista en ole pitänyt ja valvonut liikaa tai liian vähän. Olen vastapainoksi saanut myös hienoja kokemuksia ja elämyksiä. Olen tehnyt sellaista, mikä muutoin olisi jäänyt tekemättä, joten on ollut hyvä, että oma tahtoni on jäänyt hiljaisuuteen.  Harmillisinta on ollut se, että iso osa loma-ajoista meni ohitse omien unelmieni. Olen osasyyllinen, sillä kuvittelin parisuhteen onnellisuuden pohjautuvan miellyttämiseen ja kameleonttimaiseen sulautumiseen taustaa vasten. Olen ollut suhteessa, jossa oma tahtoni oli myös arjessa toisen tahdon alla, joten loma ei tuonut siihen muutosta. 

Mikä nyt on toisin? 

Me puhumme. Me puhumme siten, että kumpikin kuuntelee. Emme aina pidä kuulemastamme, mutta pidämme sitä silti osana ihmistä, johon olemme rakastuneet. Viasta onkin tullut luonteenpiirre ja ärsyttävyydestä toisen persoonallinen tapa toimia. Minun haaveeni ovat kiinnostavia ja ymmärrän velvollisuuteni ilmaista ne, jotta toinen voi ottaa osan niistä omakseen tai jättää haave kokonaan minun omakseni. Mieheni haaveet ovat ihania, mutta rohkenen sanoa, jos joku niistä ei toimi kohdallani. Uskaliasta, ajattelen edelleen usein ja odotan sitä hetkeä, jolloin mieheni suutahtaa ja tuskastuu hankaluuteeni ja joustamattomuuteeni. Näin ajatellessani ymmärrän oman tunnevammaisuuteni ja tajuan hiljalleen, että omien halujen ilmaiseminen onkin normaali osa toimivaa parisuhdetta. Minun ei myöskään tarvitse nielaista toisen haavetta omakseni vaan voin jättää sen mahdolllisuukisen lautaselle. 

Me hyväksymme erilaisuutemme. On varsin hienoa havaita, että luontainen joutilaisuuden tarpeeni ei olekaan mieheni mielestä laiskuuttaa vaan söpö osa minua. Uskallan vaipua siis olemattomiin ja akkuni latautuvat paremmin, kun virtalähteenä ei ole syyllisyys. Mieheni touhukkus ei ole merkki siitä, että minun tarvitsee vastavuoroisesti ja tasavertaisesti tehdä yhtä paljon. Mieheni touhukkuus on persoonallinen tapa toimia, ei huomautus minulle. 

Me teemme kompromisseja, voi kuinka me niitä teemmekään. Ihaninta komprommissin teossa nykyään on se, että meitä naurattaa sitä tehdessä kovasti. Voimme naljailla lempeästi luonteenpiirteittemme erilaisuutta ja muovata kompromissin niihin sopivaksi. Minä joustan tänään ja ehkä huomennakin, mutta joku päivä huomaan olevani joustavuuden kohteena, ihan huomaamatta, ilman lisämainintaa ja vaatimusta siitä, että huomenna on sitten minun vuoro, koska tänään minä uhraudun. Me emme uhraudu vaan teemme tekoja siksi, että rakastamme ja siksi että parisuhde tuntuu kerta kaikkiaan toimivan paremmin sillä tavoin. 

Emme ole ihannepari, mutta olemme tositemme ihanteita. Emme kykene aina olemaan hyvällä tuulella emmekä aina rakenna lausettamme ajatellen toisen tunteita. Emme jaksa aina hellitellä tai olla hienovaraisia astioiden jäätyä tiskipöydälle tai kierrätyspahvien takakonttiin. 

Emme olisi näin onnellisia ilman aiempia parisuhteita ja niistä opittuja asioita. Emme olisi näin tasapainossa ilman omaa henkilökohtaista kasvua ihmisenä ja haluna edelleen kehittyä, ei toisen vuoksi vaan itsensä. Haluamme olla erillisiä ihmisiä, mutta toimia yhdessä. Emme toimisi parina näin hyvin ilman tehtyjä virheitä, emme ilman elettyä elämää, emmekä ilman iän karttumisen mukanaan tuomia ajattelun taitoja ja malttia käyttää sitä. 

Meidän loma suunnitellaan ottaen huomioon minun tarpeet, mieheni tarpeet ja mieheni poikien tarpeet. Kesämme ja lomamme on siis uusperheellisten luomaa palapeliä. Jokainen joutuu myöntymään ja joustamaan, mutta jokaiselle pyritään takamaan hetki omaa haavetta ja unelmaa. Meidän loma ja arki suunnitellaan siten, että nyt on tämä aika ja tämä rahatilanne, mutta ensi vuonna tai kymmenen vuoden päästä voikin olla toisin.

Me haaveilemme ja suunnittelemme. Eniten me olemme päättäneet olla yhdessä ja me molemmat olemme päättäneet saada tämän onnistumaan. Tuo päätös on ehkä tärkeintä rakkauden lisäksi, sillä rakkaus ja haaveet eivät yksin kanna. On ehkä jopa hieman epäromanttista kuinka arkisesti asioista pitää puhua ja sopia, mutta ilman toimiva rakenteita haaveet leijuvat epävakaalla pohjalla. 

Joskus mietin, että olisipa aina ollut näin kypsä, rehellinen, rakentava ja aikuinen, mutta samaan aikaan tajuan, että ilman elämää ei olisi tätäkään ajatuksenvirtaa muotoutunut. Miksi ei, miksi aina, miksi nyt ja miksi sittenkin? Miksi sanan käyttö on jäänyt vähemmälle ja tilalle on tullut miksei.

Parisuhde voi siis toimia myös lomalla, kesällä, talvella, anopilla, kaupassa, kotona, kylässä, arkena ja jopa laskuja maksaessa.