Olen herännyt aikaisin, ihan liian aikaisin, ja syönyt viipyilevän aamiaisen. Aamiaisen jälkeen viipyily väistyi ja esiin astui tehokkuus. Siivous, tehokkaasti, kaupassa käynti, tehokkaasti ja tiskit sekä pyykit tehokkaasti. Suihku ja ruokailu. Iltapäiväkahvi. Puhdas koti, puhdas nainen ja edessä puhtaat arviointipohjat sekä kuninkaalliset häät. 

On aika arviointien. Osa työtä, joka on oppilaille tärkeä, sillä käteen saatu paperi on se, joka todistaa lukuvuoden aikana etenemisen. Oppilaat ja heidän vanhempansa lukevat paperia ja pistävät merkille rastin paikan ja yrittävät muistella onko se siirtynet sitten edellisen vuoden. Kaikki vuoden aikana annetut suulliset palautteet, wilma-viestit, tarrat sekä kannustavat katseet häipyvät ja lakkaavat olemasta, sillä todistus on kädessä ja vain se kertoo osaamisen ja edistymisen. Olen kuullut, että joku saa rahaa hyvästä todistuksesta. Mietin vain, että kenen arvioon tuo hyvyys perustuu? Entä, jos rastit ovat paikassa, joka todentaa oppilaan tehneen koko vuoden ajan parhaansa, mutta rahanantajan mielestä rasti ei asetu riittävän korkealle? Antaako hän vähemmän rahaa ja vaikenee vai kannustaako hän ja kehuu ahkeraa oppilasta? 

Luen opsin sisältöjä, tutkin päiväkirjamerkintöjä, vihkoja, testejä ja mietin ankarasti koko vuoden kokonaisuutta, jotta osaisin laittaa rastit tai numerot ansaittuun ja realistiseen paikkaan. Jokaisen kohdalla koen, että olisi mukava laittaa hieman parempi arvio, kuin todellisuus on, sillä jokainen on tehnyt vuoden aikana valtavasti töitä. Olen nähnyt kiukut ja luovuttamiset ja sen katkenneen kynän, joka hiljaa siivottiin roskikseen ja kaapista otettiin uusi tilalle. Olen nähnyt ahaa-elämykset, jotka opsin mukaan eivät tarkoita parasta mahdollista arvosanaa. Koko lukuvuoden ajan olemme istuneet ja tutkineet kirjoja, niiden salaisuuksia sekä yrittäneet avata niitä ymmärrettäviksi ja elämään kuuluviksi. Useita ihania oivalluksia ja kohtia, jossa opittu osataan siirtää aiemmin opitun päälle ja se ostaan sisällyttää omaan elämään, ihan oikeaksi asiaksi.

Pyrin tasavertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Olen koko lukuvuoden ajan istunut päivittäin oppilaiden vieressä ja arvioinut oppimista, joten perustan arviointini jatkuvaan arviointiin. Olemme käyneet aika ajoin keskusteluita, joissa olemme yhdessä pohtineet oppimista ja edistymistä. Silti minun ja opsin totuus ja näkemys eivät välttämättä kohtaa oppilaan ja kotiväen totuutta. Minun arviointii luotetaan ja se seuraa oppilasta mukana seuraavaan lukuvuoteen. Se saattaa seurata kannustavana ja motivoivana, mutta se saattaa seurata myös latistajana ja se voi tuottaa ajatuksia, että kannattaako yrittää sittenkään. 

Kun arvioin oppilaita, niin arvioin myös itseäni. Olenko onnistunut opettajana siten, että olen osannut avata maailmaa, kirjaimia ja lukuja siten, että ne luovat parhaan mahdollisen pohjan oppilaan oppia? Olenko osannut luoda innostavan ilmapiirin oppimiselle? Olenko riittävästi kannustanut ja auttanut sinnittelemään? En ehkä aina ole osannut tarjota uutta näkökulmaa tai uutta vaihtoehtoa, jotta oppilas olisi voinut käyttää hänen vahvuuksiaan. Onko josku ollut liian kiire? Oletanko, että minun rönsyilevästä puheesta ja eläytyvästä esiintymisestä on saatu kiinni juuri se punainen lanka, jota olen ajatellut? Arvioidessa arvioin siis myös omaa työtäni, sillä oppilaat ovat opetukseni varassa. 

Oppilaani ovat erityisoppilaita, joten heidän arviointinsa on osin monimuotoisempaa. Koen heidän osaltaan epäreiluksi sen, että heitä tulee arvioida samalta viivalta, kuin paremmassa jamassa olevia lapsia. Ymmärrän toki, että tietyt sisällöt ja oppimäärät on tehtävä ja osattava, mutta silti puolustaisin näitä erityisiä, jotka kamppailevat opiskellessaan myös mielenmaiseman haasteiden kanssa. He ovat tottuneet epäonnistumaan ja he ovat tottuneet olemaan väärässä tai ainakin väärässä paikassa. 

Teen jokaiselle oman todistuksen, sellaisen epävirallisen, jossa käyn henkilökohtaisesti lävitse oppilaan vahvuuksia ihmisenä, kaverina, oppijana, sinnittelijijän ja arvokkaana osana luokkayhteisöä. Toivon, että tässä arvioinnissa näkyy myös lukuvuoden aikana tapahtunut edistyminen tärkeimmässä asiassa eli ihmisyydessä ja siinä kasvamisessa. Tässä osassa arviointia ei ole rastia tietyssä paikassa eikä numeroa, jota vois verrata toiseen numeroon. 

Istun siis ja arvioin. Sitten katson kuninkaallisia häitä ja fiilistelen rakkautta. Hieman fiilistelen myös sitä, että kesä on kohta ja minun ei tarvitse arvioida ketään.