Sisältä, itsestä

135.jpg

Minä kukin kuin rehevä puutarha. Sisältäni löytyy värien kirjo, tuoksujen huumaava vaihtelu sekä muhevassa maassa viihtyvät juuret. Minä myös lakastun. Elämäni syksyn saapuessa varastoin lehtivihreän sisääni, pudotan lehteni ja käännän selkäni tuulta vasten. Minä talvehdin, horrostan ja suojaan itseni lumivaipan alle hiljaisuuteen ja ihastelen tuhansittain taivaalta leijuvia hiutaleita ihmetellen niiden ainutlaatuisuutta. Keväällä havahdun, en ehkä olekaan valmis uuteen kasvuun pidän kiinni horteesta, en tahdo avata silmiäni. Aurinko on kuitenkin sinnikäs, niin voimallinen. Se on ikiajat ollut ja on vielä oleva minun lakastuttua lopullisesti, joten sillä on aikaa odottaa minun heräämistäni. 

Elämäni vuodenajat eivät seuraa ihmisen luomaa ajanlaskua ja määritelmiä. Se saattaa kulkea syksystä talveen siten, että niiden yhteiskesto on vuosia. Kevät voi jäädä väliin ja kukin kesäisellä vimmalla keskellä tammikuuta, haistelen tuulia ja imen jokaisen virksitävän kesäsateen pisaran ja nauran lapsenomaisesti nähdessäni sateenkaaren. 

Minun on nyt helpompi tuntiessani elämäni vuodenajat. Tunnen niiden tulevan ja menevän ja on lohdullista tietää niiden olevan minussa. En huolestu jos syksy kestää pidempään kuin kalenteriin on merkitty. Tunnen itseni ja tiedän millon tarvitsen lepoa, rauhaa tai ihmisen ääntä. Olen valmis lisäämään lannoitetta tai vastaavasti otan käteeni harvan tai lumilapion. Nuorempana ja mielenamisemani ollessa jopa minulta itseltäni piilotettuna katsoin kalenteria ja huolestuin, sillä sisäinen maailmani ei vastannut ikkunasta näkyvää vuodenaikaa eikä odotuksia joita ihmisillä oli. 

Minua lohduttaa että kaikki minussa oleva on ollut aina olemassa ja kuoltuani osaset minussa siirtyvät elämän kiertokulkuun ja jatkan olemassa oloani, vaikka kukaan ei minua enää tuntisikaan eikä muistaisi minun joskus eläneen. On lohdullista, että oikeastaan kaikki odotukset on ihmisen luomia, osin keinotekoisa ja niillä ei isossa kuvassa ole mitään merkitystä. Alkuräjähdyksessä ilmestyi kaikkia mitä on ja on aivan sama mitä teen, sillä tekemisestäni tai tekemättä jättämisestä huolimatta kaikki on täällä minun lähtöni jälkeen. 

Pidän vuodenajoistani ja kyvystäni nauttia niistä. Pidän elämästäni ja erityisesti siitä, että kykenen tuntemaan. Elämässäni on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet valmiita tuhoamaan puutarhani ja astumaan alleen kevään kukoistukseni. Yhtä lailla elämässäni on ollut ihmisiä, jotka ovat laittaneet hennon varteni tueksi tukikepin ja sateen tullessa ovat levittäneet sateensuojan. Kaikesta huolimatta elämän voima on sisälläni. Mikäli oma elämävoimani ei hengittäisi, niin olisi aivan sama mitä ulkopuolelta minun eteeni oltaisiin valmiita tekemään. 

Ihminen on yksin syntyessään ja kuollessaan. Hän on yksin suurten päätösten ja tapahtumien edessä. Hän voi tukeutua, hän voi nojata tai hän voi jäädä alle tai jäädä jopa näkymättä, mutta lopulta hän on kuitenkin yksin kaikkine vuodenaikoineen. Elämänhalu ja elämänvoima on löydyttävä sisältä, itseltä. Onneksi olen tutustunut omiin vuodenaikoihini ja ymmärtänyt, että minun on lopulta itse itseni hoidettava ja on minusta kiinni kuinka kukoistan ja missä vaiheessa tarvitsen lepovaiheen. 

Olen alkukesän toiveikkuudessa ja sen hennon vihertävsää huumassa. Ihan vielä en ole valmis täysin kukkimaan, mutta tiedän kesäni tulevan. Minun kesässäni on aikaa olla, siinä on yksin tehty lomamatka, siinä on jäätelöä ja sadepäiviä. Lisäksi minun kesässäni on asioita, joiden en vielä tiedä siihen kuuluvan ja se on hienoa. Kesääni tulee kuulumaan tunteita ja odotusta seuraavasta vuodenajasta. 

suhteet oma-elama
Kommentit (2)
  1. Jos saisin valita, olisin se tukikeppi. 

    1. Samoin minäkin <3

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *